Tänään hyvästelin ulkomaiset oppilaat kotimatkalle. Toivottavasti heillä ei tule ongelmia, kolmistaan matkaavat takaisin. Toivottavasti eivät saaneet aivan kauheaa kuvaa Suomesta, ainakin sää oli kuin nakutettu kaunis ja aurinkoinen koko viikon. Jos sää heistä on kiinni, olisivat saaneet olla vaikka kevääseen saakka.
Kaikkein eniten saksalaiset yleensä kantavat huolta siitä, mitä ihmettä me teemme täällä vapaa-aikanamme. Ulrike-opellekin piti oikein listata päivittäisiä tekemisiä, ennen kuin hän uskoi, ettemme ole täällä tekemisen puutteessa, että täällä eletään (minun mielestäni) jossain suhteessa paremminkin kuin kovan stressin keskellä Keski-Euroopassa.
Mistähän vapaa-ajasta hän oikein mahtoi puhua, minä vain kysyn. Eilen ja tänäänkin meni aika niin äkkiä, etten ehtinyt juuri mitään. Moni asia jäi tekemättäkin, mitä olisi pitänyt tehdä. Minulta jäi imuroimatta, en ole vieläkään ehtinyt lukea päivän lehteä, en ole tehnyt vielä läksyjäkään. Sitä paitsi minulta tuntuu kuluvan nykyään kohtuullisen paljon aikaa tavaroiden etsimiseen ja sen muistelemiseen, mitä pitikään tehdä. Johan sellaisessa saa aikaa luttaantumaan. Turhaa huolta kantavat täällä maan korvessa asuvien elämästä. Sitä paitsi, hehän kaukana asuvat eikä me.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti