perjantai 7. marraskuuta 2008

Punainen lanka


Eilen kiertelin eri työpaikoissa katsomassa, miten saksalaisilla tytöillä menee. Hyvin kuulemma, ei kukaan valittanut, paitsi että yksi sanoi huomanneensa, ettei se homma ainakaan ole hänen alaansa, mikä muu tahansa. On siis ainakin jotain hyötyä ollut tästäkin harjoittelusta.

Olin viikolla ilmoittanut paikallislehteenkin, että sopii käydä haastattelemassa tyttöjä, jos kiinnostaa. Satuin juuri menemään kahvilaan, kun toimittaja oli siellä. Kiinnitin huomiota siihen, että kaikki 15-vuotiaatkaan eivät näköjään hahmota, mikä on kerronnassa tärkeää, mikä sivuasiaa. Kun toimittaja kysyi tytöltä, mitä kaikkea tämä oli tehnyt kahvilassa, oletin tytön kertovan lyhyesti silittäneensä pöytäliinoja, keränneensä astioita ja siivonneensa, mikä ilmeni myöhemmin.

Mutta tyttö alkoikin kertoa joka minuutista siitä lähtien, kun hänet vein kahvilaan: "Kun tulimme sisälle, baarinpitäjä sanoi hyvää päivää, sitten hän kysyi nimeäni ja sitten meidän piti odottaa rouvaa, ja sitten istuuduimme tuoleille jne." Tuli mieleen parivuotiaan päiväkotilaisen vastaus kysyttäessä, mitä päiväkodissa päivällä tehtiin: "Syötiin välipalaa ja istuttiin potalla".

Mutta pääasioiden kertominen ei ole helppoa. Mikä yhdelle on pääasiaa, on toiselle sivuasiaa. Ja me ihmiset hahmotamme maailmaa eri tavalla. Tämä ilmenee esimerkiksi tien neuvomisessa. Joku osaa hyvin hahmottaen neuvoa ummikolle pääpiirteittäin: Ensin vasemmalle, sitten oikealle, sen jälkeen vain suoraan eteen päin.

Joku toinen alkaa: "Kun siinä on sellainen tienristeys, josta menee moneen suuntaan teitä, niin et mene oikealle etkä suoraan, vaan mee vasemmalle ja oikealla puolella näet Alkon ja vasemmalla puolen kirkon. Niin siitä menet vasemmalle ja siinä taitaa olla kaikenlaisia liikkeitä molemmin puolin, olisikohan sitä kaksisataa metriä ja sitten pienen mutkan jälkeen tulee käännös oikealle, en muista onko se heti kaupan jälkeen vai ennen sitä, mutta kummiskin ja oli siinä siltakin jossain mutta älä mee sinne!"

Sotkeennuitko selitykseen? Ellet, olet mestari saamaan tolkkua ihmisten epämääräisistä selityksista, minä sotkeennun aina alta aikayksikön.

4 kommenttia:

Rita kirjoitti...

Hei, kato, sulla on blogirulla missä minäkin kiepun! Olipa hauska yhtäkkiä huomata :)

Olen oppilaiden kanssa törmännyt tuohon samaan. Jos annan referointitehtävän ja vielä korostan sitä että vain lyhyesti pääkohdat, ja älä missään nimessä näe paljon vaivaa tämän kanssa, niin eikös sitten tule haukottavan yksityiskohtaista sepustusta, oikeastaan luetteloa - äh, väsyttää...

Kielitunneilla opetellaan silloin tällöin neuvomaan tietä. Siinä yhteydessä aina hämmästyn miten HUONOJA ihmiset ovat eläytymään toiseen ihmiseen ja opastamaan edes ulos rakennuksesta vaikka oltaisiin pohjakerroksessa!

kirlah kirjoitti...

Ritalle: Sinultahan minä tuon blogirullan tekemisen kekkasin.

Vielä noista pääkohtien kertomisista. Oppilaille on tosi vaikeaa tehdä tiivistelmää jostain tekstistä. siksihän kieltenopettajat vastustavatkin (toistaiseksi tuloksetta) ankarasti sitä, että se on yhtenä koemuotona yo-kirjoituksissa. Tosi hyvätkin oppilaat haksahtavat juuri tällaisissa tehtävissä kertomaan sivuasiaa, mistä sakotetaan, vaikka toinen olisi ymmärtänyt tekstin täydellisesti!!

Anonyymi kirjoitti...

Tien neuvomisessa on kysymys tavasata hahmottaa maailmaa, eikä silloin ole toisella oikeutta sanoa, että tapasi nähdä on väärin!!Ei vaikka olisitkin opettaja ja tottunut luulemaan olevasi aina oikeassa. Toinen näkee yksityiskohdat ja hahmottaa kokonaisuudet sen kautta. Hänelle sinun taassasi neuvoa tietä ei ole mitään järkeä. Toinen näkee kokonaisuudet ja hahmottaa yksityiskohdat vasta myöhemmin.

kirlah kirjoitti...

Anonyymille: Sitähän minäkin yritin selittää, että on erilaisia tapoja hahmottaa maailma, en tarkoittanut, että toinen tapa olisi enemmän oikein kuin toinen.

Mutta voihan asiaa katsoa toiseltakin kannalta: Minulla on erittäin huono suunnistuskyky. Sotkeennun joka tapauksessa selitti toinen minulle tien joko yksityiskohtaisesti tai laaja-alaisesti. Joudun jonkin matkaa kuljettuani aina kysymään uudestaan tietä. Yritin tuoda esiin tätäkin puolta, mutta
näköjään minulla on huono selityskykykin.

Mitä taasen siihen tulee, että olen opettaja, arvelen paremminkin muiden luulevan minun luulevan olevan oikeassa. Harmittavan usein olen väärässä ja tietämätön. Mutta harmittavan usein myös tulen ilmaisseeksi hölmöyteni ja tietämättömyyteni, jolloin ihmiset pitävät minua vielä hölmömpänä kuin ehkä olenkaan.