Meillä aletaan vähitellen luopua koeviikosta, vain kolme päivää on ns. koeviikkoa, muuten kokeet pidetään oppitunneilla kuten yläasteella. Näin ollen jo ylihuomenna on ykkösellä ruotsin kokeet, vaikka jaksoa on jäljellä vielä melkein kaksi viikkoa. Emme mitenkään ehtineet lukea kaikkea kurssiin kuuluvaa, koe tuli näin pian yllättäen. Oppilaat ihmettelivät, mitä me teemme kokeen jälkeen, vedämmekö ehkä lonkkaa. Miten niin lonkkaa vedettäisiin? Meillähän on hyvää aikaa lukea ne asiat, joita ei ehditty kokeeseen mennessä! Eivätkö nyt sitten muistakaan, että Non scholae, sed vitae! Elämäähän varten me luetaan.
Aamulla tuli aamutelevisio-ohjelmassa juttua siitä, miten ammattikorkeakouluissa joudutaan opiskelemaan ruotsin alkeita, kun monet eivät kirjoitakaan ruotsia ja siten jättävät sen aineen lukemisen vähemmälle. Kielen perusopetukseen menevillä rahoilla voitaisiin opettaa ammattisanastoa. Monet oppilaatkin olivat nähneet tuon uutisen ja nyökyttelivät päätään. Mutta unohtivat siis saman tien hurskaat ajatuksensa, kun pitäisi itse ryhtyä tosi toimiin kielitaidon saamiseksi.
Samoin unohtui saksanlukijoiltakin, mikä opiskelun päämäärä olikaan. Meillä on ollut pitkään lukujärjestyksessä samoilla oppilailla saksaa maanantaina ja keskiviikkona klo 15-16. Kerran huomasimme yhtäkkiä, että maanantaisin sekä oppilaat että minä odotamme tyhjänpanttina tunnin alkua yhden tunnin, voimmekin siis aloittaa jo kello 14 ja pitää kaksoistunnin, jolloin keskiviikkona ei ole ollenkaan saksaa.
Nyt olivat sitten yhtäkkiä huomanneet, että ensi viikolla keskiviikkona alkaa koeviikkotynkä, joten normaalit tunnit jäävät pois. Tietysti ehdottivat minulle, että eikö palattaisi alkuperäiseen lukujärjestykseen, jolloin maanantaina olisi vain yksi tunti ja keskiviikon tunti jäisi pois. Hah, hah, ei tule kuuloonkaan, vaikka olemme jo lukeneet kaikki kirjan kappaleet edestakaisin moneenkin kertaan. Kyllä minulla vielä asiaa riittää heille useaksi vuodeksi.
3 kommenttia:
Olen samaa mieltä kanssasi, Kirlah: elämää varten olisi hyvä opiskella.
Opiskelumaailmassa ei vain aina ole aikaa opiskella mitään varten. Aineita on liikaa, ja monen oppilaitoksen alati vaihtuvat, liian tiukat opetussuunnitelmat uuvuttavat niin oppilaat kuin opettajatkin.
Voi kuinka toivoisinkaan, että kouluissa ehdittäisiin opiskella ilolla ja laadulla elämää varten.
Tuota varmaan toivoisi kaikki muutkin. Jos minulta kysyttäisiin, laittaisin pakollisen peruskoulun maksimissaan 7:ksi vuodeksi. Sen jälkeen tulisi Pakollinen kahden-kolmen vuoden orientoitumisjakso työelämässä. En ole tarkemmin ajatellut, millainen se voisi olla, mutta jotain mahdollisimman moniin työelämän aloihin perehtymistä ja oman itsensä rakentamista, identiteetin vahvistamista jne.
Tämän jälkeen vasta tulisi lukio-opinnot niille, jotka katsovat sitä tarvitsevansa ammatin takia. Se voisi olla tietty päiväkoulu tai iltakouluna opiskelun henkilökohtaisesta elämäntilanteesta riippuen. Oppisopimuskoulutusta kehittäisin myös.
Kaikki tämä siksi, että meilä menee kaikille pakolliseen koulutukseen uskomaton määrä rahaa ja ihan turhaan, sillä moni vain lorvii ja joutuu myöhemmin kuitenkin paikkaamaan samat asiat suurella rahalla.
Monet opiskelijat ainakin toivovat käytännön asioiden opiskelua lisää. Oppisopimuskoulutus on myös hieno juttu, mutta minäkin kehittäisin sitä lisää.
Suunnittelijat voisivat enemmän kuunnella niitä, jotka näkevät todellisen tilanteen ja tarpeet joka päivä käytännössä, omassa työssään.
Lähetä kommentti