tiistai 25. marraskuuta 2008

Seilaamista


Tänään minua on nimitelty. Aamulla ensimmäiseksi menin hammaslääkäriin ja setä kutsui minut sisälle: "No niin, sitten seuraavaksi Kirsti-täti". Vaikka lääkäri on minua itse asiassa vanhempi.
Kouluun kun pääsin, sanoi joku abi: "Julgubbe!" Näytin kuulemma joulupukilta, kun oli vaatetuksessa punaista ja harmaata. Ei ole näköjään vielä hallinnassa julgumma-sanakaan, sekin täytyy ehtiä vielä opettaa.

Sain seilata myös edestakaisin pitkin kylää. Ensin kävin autolla siellä hammaslääkärissä, vein auton kotiin, korjasin yhdet kokeet, lähdin pyörällä koululle, missä ilmeni, että oppilaat ovatkin psykologian kokeessa, voimme aloittaa kuuntelukokeen saksassa vasta kolmelta. Ilmeni myös, että olin unohtanut, että Pohjola-Nordenin hallituksen kokous Lucia-juhlan suunnittelusta piti olla klo 16.15, ja minulla ei tietysti ollut papereita mukana.

Pyöräilin takaisin kotiin papereita hakemaan, otin kuitenkin auton paluumatkalle. Vähän täytyy rajoittaa pyöräilyä, kun olisi ollut jo pimeä kotiin palatessa. On minulla kypärä ja nastarenkaat, mutta silti pimeässä jäisellä tiellä pyöräily ei kuulosta kovin turvalliselta.

Kaikki onnistui kuitenkin hyvin, hämmästelin, että olin kirjoittanut edellisen kokouksen pöytäkirjankin ihan ajallaan, vaikka luulin, etten ollut.
Joku ehdotti minulle, että puhuisin taas juhlassa samat jutut Lucia-perinteestä kuin viime vuonnakin. Mutta eihän siellä samaa asiaa voi puhua. Juuri eräänä päivänä eräs oppilas sanoi minulle, että hänellä on videolla minun viimevuotinen puheeni. Kauhistus, varmaan muuten karmeaa katsottavaa!

Nyt sovittiin, että minä teenkin vaihteeksi ohjelmanumerona kysymyksiä liittyen Pohjola-Nordeniin ja Lucia-perinteeseen. Kysymyksiin a- ja b-vaihtoehdot ja yleisö saa aina nostaa kätensä siinä kohtaa, kumpi vaihtoehto on oikea. Katsotaan, muistavatko ihmiset mitään siitä, mitä olemme vuosien mittaan heille kertoneet.

2 kommenttia:

Rouva Nordman kirjoitti...

...kyllä ihmiset varmaan muistavat paremmin, kuin osaat aavistaakaan.

Jos joku positiivinen ajatus pitää hakea, se on se että oppilaasi osasivat ainakin joulupukki-sanan :)

Kamalaa, että se mustaan verhoutunut luulee olevansa rassist. Tyhmää.

Kirlah kirjoitti...

Juu,varmaan muistavatkin hyvin, mutta ajateltiin saada vähän interaktiivisuutta tilaisuuteen.

Ja kiva oli itse asiassa, että joulupukin muistivat, muistavat ne sellaisetkin omituisuudet kuin "kapusiinimunkki".