Tänä iltana oli vanhempainilta. Oli kutsuttu yhden luokan sekä vanhemmat että oppilaat palaveriin oppilaiden heikon koulumennestyksen takia. Aiheena oli, mitä tehdä, että saataisiin järjestää tällekin ryhmälle aikanaan ylioppilasjuhlat. Olin jo vähän etukäteen pelännyt, miten vanhemmat suhtautuvat, kun olimme päättäneet kerrankin sanoa asiat juuri niin kuin ne ovat. Minua ainakin on alkanut risoa se, että yleensä koulussa taistellaan ongelmien kanssa, ja annas olla kun tulevat vanhemmat koululle, alkaa jokainen opettaja perumaan, että eihän tässä nyt mitään, kyllä kaikki hyvin on, sellaista hyssyttelyä.
Kerroimme jokainen ope vuorollamme näkemyksiämme. Oli kiva, että vanhemmat suhtautuivat myönteisesti. Tuli vähän sellaistakin mielipidettä esiin, että aikaisemmin olisi pitänyt puuttua asiaan näin radikaalisti. Tuli tunne, että ollaan yhteisellä asialla ja saadaan yhdessä nuorista ylioppilaita. Oppilaat esittivät parannusehdotuksia, vanhemmilla oli omia ehdotuksia ja sovittiin, että helmikuun kieppeillä pidämme uuden palaverin ns. seurantakokouksen. Kiva, oikein mukava tunne jäi. Ei ihme, että oppilaat ovat niin mukavia ja herttaisia ihmisinä, kun vanhemmatkin olivat.
3 kommenttia:
Tulipa mukava olo sinun tekstistäsi. Juuri noin sen pitää mennä. Reilu rehellisyys ja myönteisyys. Hihat ylös ja hommiin :)
Hyvä juttu! Vanhempainilta on aina vähän jännittämisen paikka, varsinkin jos on ikävämpää kerrottavaa. Hienoa, että vanhemmat reagoivat positiivisesti. Toivottavasti ryhtiliike auttaa!
Myönteisyys on muuten elämäni varrella osoittautunut erittäin hyväksi aseeksi joka suhteessa. Sillä olen saanut aikaan huomattavasti enemmän kuin negatiivisuudella. Jos oppilas kiukuttelee, hymyily auttaa usein (ei kaikissa tapauksissa), oppilaalla ei olekaan tiedossa aseita sitä vastaan. Pätee hyvin muihinkin ihmisiin.
Lähetä kommentti