tiistai 21. lokakuuta 2008

Oravakielen appro


Jännä ilmiö, kun luen jotain, ja samalla on televisio auki, saattaa jokin lukemani sana osua juuri samalle kohdalle kuin se lausutaan televisiossa. Muuten ei television puheeseen kiinnitä mitään huomiota, mutta sanojen kohdalle sattuessa huomaa puheenkin. Ilmiö on ihmeen yleinen. Vasta kun ensimmäisen kerran kiinnitin siihen huomiota, huomasin, miten usein sanat sattuvatkin päällekkäin.

Kummallinen ilmiö on myös se, että kun mielestään ensimmäisen kerran elämässään kuulee jonkin sanan tai ilmauksen, alkaa sitä putkahdellakin esiin yhtäkkiä joka paikasta. Jokin aika sitten tuli kieliblogissani esiin toisto, esim. "hän kävi kotikotona". Tuo tuntui silloin vieraalta, mutta nyt yhtäkkiä puolen vuoden sisällä olen törmännyt samanlaiseen toistoon montakin kertaa ja ihan eri yhteyksissä.
Ystäväni käydessä meillä viikonloppuna hän katseli tien yli pingotettua oravanarua ja kysyi: "Onko se oikein narunarua vai muovinarua?" Enpä ollut ennen huomannut, että lähipiirissänikin ihmiset käyttävät tuollaista toistoa. Paljon siis kulkee asiaa ihmisen korvien ohi päivittäin.

Tuo oravanaru itsessään kaipaa ehkä pienen selityksen. Mies on pingottanut korkealle tammen oksasta tien yli menevän narun, ettei oravien tarvitse ylittää tietä ja auton alle jäädä. Meidän talomme on taajaman laitamilla ja juuri niillä kohdin, joissa ihmiset taajaman nopeusrajoitusalueelta päästyään alkavat kaasuttaa kovempaan vauhtiin. Oravia jää alle usein juuri meidän kohdalla. Ne tuntuvat omilta oravilta, sillä mies syöttää niille säkkikaupalla pähkinöitä. Hän muuten väittää jopa suorittaneensa oravakielen appronkin.
Ovat oravat alkaneet käyttääkin tuota narua. Ne osaavat kulkea sitä pitkin hyvin, sillä tonttimme joka puolella kulkee sähkölankoja, joita pitkin ne ovat muutenkin kipittäneet, ja juuri siellä missä on tie, ei sitten olekaan sähkölankoja.

2 kommenttia:

Rita kirjoitti...

"Onko se oikein narunarua" - ilmausta olen kuullut amerikkalaisissa TV-ohjelmissa vuosikaudet. Vielä hölmömmältä tuntuu suomeksi :)

Oravanaru - mukava juttu! Minun mieheni syöttää linnuille säkkikaupalla siemeniä ja talia. Titityyn appro, hah hah.

kirlah kirjoitti...

Minusta ei loppujen lopuksi hullumpi ajatus tuo approhomma. Minua kiehtoo aina ajatus, että eläinten ajatuksia ja kieltä olisi hauska oppia tuntemaan. Me vain emme jouda perehtyä niiden sielunelämään.