keskiviikko 1. lokakuuta 2008

Pientä vipinää


Alkoi uusi jakso, ja ainakin sekavasti alkoi. Tuli uusi psykologian opettaja, jonka piti opettaa etäopetuksena psykologiaa muuallekin. Talossa ei ennen kahdeksaa ollut muita kuin minä ja hän, ja hän ei ollut ennen etäopettanut, joten lähdin kiireen vilkkaa näyttämään koneitten toimintaa. Itse asiassa eri laitteet kuin millä itse olen opettanut, mutta sähläyksen kautta saimme laitteet toimimaan.

Aamulla heti kahdeksalta alkoi ykkösen kaksoistunnilla ruotsia. Miten voikin olla niin, että vaikka on ollut 7 viikkoa aikaa hommata kirja, oli siellä kaksi jotka olivat hankkineet entisen kirjan. Olen nimittäin vaihtanut oppikirjaa. Onneksi, sillä nämäkin olivat ottaneet jonkun vanhan valmiiksi täytetyn kirjan. Sittenhän ei tarvitse tunnilla kuin istua ja ihmetellä, kun kerran tehtävät on jo valmiiksi täytetty.

Kesken tuntia ryntää vararehtori (varsinainen on vieläkin synnyttämässä, miehillä näköjään kestää) luokkaan. Oikea rehtori ei ollut muistanut ilmoittaa, että Lukiolaisten liitosta tulee joku nuori kertomaan liiton toiminnasta. Sovimme, että tasan kello yhdeksän, että saan vähän omaa ainettani vauhtiin.

Eikös mitä, taas vararehtori tulee ilmoittamaan, että fysiikan opiskelijoillakin pitäisi alkaa etäopetus, kukaan ei ole muistanut opettaa heille laitteitten käyttöä. Opetus tulee nimittäin muualta. Koska talossa ei ollut muita osaajia, menin taas näyttämään, onneksi nyt tutuille laitteille. Saimme yhteyden ja jätin pojat etäopettajansa huomaan.

Kun taas olin yrittänyt vähän ruotsia syöttää oppilailleni, tuli OPO luokkaan 20 vaille yhdeksän sen Lukiolaisten liiton edustajan kanssa. Opokin pyöritteli silmiään ja ihmetteli, ettei hänkään tiennyt asiasta mitään, eikä tiennyt vararehtorin jo minua informoineen. En luvannut ennen tasan kello yhdeksää.

Ja mitä sitten tapahtui? Tietysti kymmentä vaille yhdeksän alkoi päivänavaus. Ainut riemunaihe siinäkin oli, että soitettiin ruotsalaista musiikkia. Kun sen kuulin, innoissani oikein hypähdin tuolillani, mistä oppilaat riemuitsivat.

Kiireellä kerroin seuraavan päivän läksyä ja lähdin ovelle katsomaan, joko Liiton edustaja olisi tulossa. Katsoin käytävällä vasemmalle, ei ketään. Yhtäkkiä korvani juuressa oikealla puolella edustaja alkaa puhua, ja minä hyppään ilmaan taas oikein kunnolla.
Oppilailla oli taaskivaa. Jätin oppilaat edustajan huomaan ja läksin opehuoneeseen syömään karkkia. Huom! Hyvään tarkoitukseen sekin menee, ysiluokkalaisten luokkaretkirahastoon.

Kun katsoin kaappiini ottaakseni esille ekaluokkalaisten saksan CD-levyn iltapäivän tuntia varten, ei sitä ollutkaan missään. En ole vielä koskaan opettanut tätä kirjaa, enkä ollut muistanut tarkistaa, onko CD tullut. Mitäs minä sanoin siitä seitsemästä viikosta! Pilkka käy aina omaan nilkkaan.

Seuraavaksi kanslisti motkottaa, että aamulla heti kahdeksalta eräs oppilaan äiti oli haukkunut, että kansliassa ei ole kukaan vastaamassa puhelimeen klo 7.40. Ihmettelenpä vain, missä virastossa muka vastataan ennen työpäivän alkamista.
Eikä ollut löytänyt mistään kanslian puhelinnumeroa. Mitenkähän hän oli saanut soitetuksi, jos ei kerran numeroa ollut. Telepatialla kai. Kanslisti antoi hänelle kolme eri numeroa, mutta tämä ei ollut vieläkään tyytyväinen. Joitakin ihmisiä nyt vain ei voi miellyttää.
Loppupäivä menikin suhteellisen normaalist.

2 kommenttia:

Kutri kirjoitti...

Hehe, melkoista haipakkaa sulla! Jotkut päivät nyt vaan on tollasia, että kaikkea tapahtuu ja itse ikään kuin vaan tempautuu pöllähtäneenä tapahtumien ketjuun.
Mutta mikä ihme sulla on tossa kuvassa???

kirlah kirjoitti...

Kuvassa on sieni, jokin tuhkelo. Ei tarkempaa tietoa tuhkelosta.