maanantai 1. kesäkuuta 2009

Viinaa tyrkytetään


Minua ihmetyttää vieläkin se, miten alkoholipitoisia juomia tyrkytetään toiselle sumeilematta kielloista huolimatta. Ei auta kaunis "kiitos ei". Ei auta hieman jämäkämpi "kiitos ei". Ei auta käden laitto lasillekaan. On ruvettava selittelemään jos jonkinlaisia tekosyitä. Aina ei auta sekään, että sanoo olevansa kuski, silloinkin kuulee: "Kyllä sitä vähän voi ottaa".

Ylioppilasjuhlia kierrellessä tietysti asiaan kuuluu joka paikassa maljat alkajaisiksi. Kun kiertää monta paikkaa, ei välittäisi välttämättä olla ihan pöllyssä viimeisessä paikassa, eikä alkoholi muutenkaan ole välttämätöntä. Ilahduttavasti on monissa paikoissa jo automaattisesti kahdenlaista: alkoholiton ei ole enää mitään kummallisen poikkeavaa. Usein on kuitenkin sitten niin, että alkoholitonta on vain yksi lasi tarjottimella, ja jos joku muu ottaa sen, on tarjoilijan aina kuitenkin juostava erikseen hakemaan kuskille omansa.

Tänä vuonna en ollut itse kuskina, mutta kesken päivän muistin, että minunhan pitää ajaa auto koululta kumminkin illalla kotiin. Aloin siis vältellä väkevämpää juotavaa, mistä aiheutui muille heti ylimääräistä juoksemista ja vaivaa.

Toinen on sitten booli. Monissa paikoissa on boolimalja, josta saa itse käydä hakemassa juomista, jos haluaa. Ja niin on hyvä. Mutta on sitten paikkoja, joissa isäntä tuo automaattisesti täyden boolilasin nenän eteen, halusi tai ei. En tiedä, kenen edun mukaista on tuoda pöytään täysinäisiä lasillisia edes kysymättä, ja sitten kaataa ne pois, jos niitä ei ole juotu. Sattui nytkin niin, en ollut aikonutkaan juoda boolia, ja siihen se jäljiltäni jäi pöydälle koskemattomana. Näytti jääneen puoliksi juotuja lasillisia muiltakin.

Mietin aina tuota ihmisten suhtautumista viinaan. En muista, että minulle olisi koskaan tyrkytetty ruokaa samalla tavalla. En ole yksissäkään juhlissa vielä törmännyt sellaiseen, että isäntä tuo automaattisesti eteeni lihapullia ja hokee, että kyllä niitä nyt jonkin verran voi ottaa. Luulisi nyt tähän ikään mennessä jokaisen itse tietävän, mitä haluaa ja mitä ei.

8 kommenttia:

Millan kirjoitti...

Sanos muuta! Sama ylenmääräinen tyrkytys koskee myös lihan syöntiä. "eihän kana mitään lihaa oo" tai "poimi ne makkarat vaan sieltä keitosta lautasen reunalle" ovat yleisiä kommentteja, kun yritän kasvissyöjänä kieltäytyä liharuuasta.

No, alkoholi voi tietysti joissain tilanteissa olla vieläkin vaarallisempi juttu..

Allu kirjoitti...

Nauran tässä itsekseni ääneen tuolle lihapullajutulle, hyvä vertaus!

Clarissa kirjoitti...

Kun itse on enimmäkseen kasvissyöjä, joutuu kyllä valitettavasti jatkuvasti selittelemään, miksi ei lihapullat kelpaa. Kyllä niitä ihan tyrkyttämällä tyrkytetään, joten ihan ei pidä vertaus paikkaansa, tai onko niin vain täällä Pohjanmaan rannikolla.
Alkoholinkin suhteen on täällä eri käytäntö. Lukemattomissa ylioppilasjuhlissa käyneenä voin todistaa, että aina on ollut tarjottimet täynnä onnittelumaljoja, toisella tarjottimella alkoholitonta, toisella väkevämpää. Taitaa sekin olla jonkinlainen "kulttuuriero", josta kaikki voisivat ottaa oppia, eikö niin.

Kirlah kirjoitti...

Nyt kun tarkemmin ajattelen, taitaa sitten olla kuitenkin niin, että kaikkea tyrkytetään. Itse kun olen ruoan suhteen kaikkiruokainen, en ole tullut ajatelleeksi, millainen on kasvissyöjien kohtalo. Ei taida olla kovin hääviä esim. laktoosittoman ruoan syöjilläkään.

Ja ennen vanhaan oli niin, että kahvia tuputettiin kylässä kuin kylässä, ainakin vielä 70-luvullakin.

isopeikko kirjoitti...

Pakko ei ole syödä eikä juoda, luulee peikko.

Paivi kirjoitti...

Kaikenlaisia asioita joutuu selittelemään. Minä joudun selittämään jatkuvasti sitä, miksi en aja autoa, vaikka kortti onkin.
No, autoa ei kyllä kukaan tule tyrkyttämään, että ota nyt ja aja, tossa on avaimet.

Kirlah kirjoitti...

Isopeikko: niin minäkin luulen ja minä kyllä jätän härskisti syömättä ja juomatta, jos joku väkisin minulle jotain haluamattani antaa. Ihmisillähän on kullakin omat syynsä olla ottamatta jotain.

Mutta kerronpa tässä kuulemani jutun, jossa eräs ihminen valitti, että hänelle juotettiin vodkaa väkisin! Asianomainen joi lasillisen, ja pari kertaa kaadettiin lisää, kunnes hän ymmärsi laittaa käden lasilleen.

Mainitsi vielä, että "jos olisin ollut oikein herja, en olisi juonut ollenkaan". Minusta ei ole herjuutta jättää juomatta, vaan herjuutta oli juuri tuo väkisin kaataminen. Ei tainnut siis itse asiassa olla kovin epämieluisaa juotavaa...

Kirlah kirjoitti...

Kato nyt tätäkin:
Nyt kun mainitsit tuon esimerkin, tulee mieleen kaikenlainen muukin tyrkyttäminen ja väkisin tekeminen, mitä inhoan:

Ihmisillä on kumma tapa tyrkätä toinen laiturilta veteen väkisin, sellaisiakin, joiden uimataidosta ei ole tietoa. Itse suorastaan pelkään kuollakseni sellaista, sillä en osaa sukeltaa.

On niitä muitakin, mutta ei taitaisi blogitila edes riittää kaiken luettelemiseen.