maanantai 15. joulukuuta 2008

Paperit talteen


Onpa jännä huomata, että muutamana kertana, kun olen kirjoittanut jostain aiheesta ja alan sen jälkeen lukea muiden blogeja, ovatkin monet kirjoittaneet samoista aiheista. Niin kävi Lucia-aiheen, mikä tietysti on ymmärrettävääkin ajankohtaisuuden takia, mutta että juuri kun eilen olin kirjoittanut kierrätyksestä, olikin Katja Tanskasella samantyyppinen aihe. Ja vielä Isopeikko ehdotti kyseisen blogin kommentissa, että ihmiset kertoisivat kierrätysideoistaan.

Aloin miettiä, onko minulla muuta kierrätystä. En kovin aktiivisesti kierrätä, mutta aina jotain. Eilisen lisäksi tulee mieleen, että olen jo monta vuotta kerännyt koulun paperinkeräyslaatikoista värilliset paperit pois. Minulla on paksut pinot kauniita papereita, joista toinen puoli on tietysti tekstiä täynnä, mutta toinen puoli puhdas. Nyt minulla on antaa lapsenlapselle aina eriväristä piirustuspaperia. Kerääminen lähti vauhtiin jo ainakin yli 10 vuotta sitten, kun olin OAY:n sihteerinä ja piti kirjoittaa jokin tiedotus ilmoitustaululle. Esim. kirkkaan punainen paperi erottui hyvin muiden ilmoitusten keskeltä. Ei mitään haitannut, vaikka nurja puoli oli täynnä rehtorin lakitekstiä.

Joskus oikein sydämestä ottaa, kun joku kollega saattaa ottaa vaikkapa vaaleanpunaiselle paperille monisteita, huomaa niissä jonkin vian ja heittää surutta roskiin. Aina voi toisen puolen käyttää jotenkin. Antaa vaikka oppilaille sanakokeeseen vastauspaperiksi.

Toimistopaperia voi kierrättää monella tavalla. Entinen rehtorimme kierrätti siten, että hän keräsi valkoisia papereita roskiksesta, leikkasi A-nelosen neljään osaan, kasasi niistä 5 cm paksun nipun. Sen jälkeen hän teippasi nipun toisesta päästä lujasti yhteen, ja kas, puhelimen vieressä oli muistilappuja aina valmiina. Turhaahan niitä värillisiä valmiita muistilappuja on ostaa, kun saman asian ajavat nämä. Ja vielä jos tekee värillisistä, aina kauniimpi. Käy ehkä lahjavihjeestäkin.

Kaikenlaisia muitakin tekemiäni juttuja saattaisi vielä pulpahtaa mieleen, mutta taitaisi tulla niin pitkä lista, ettei kukaan jaksaisi lukea.

4 kommenttia:

Katja Tanskanen kirjoitti...

Jospa meidän välillämme on telepatiaa, kun kirjoitamme samaan aikaan samoista asioista. Suositut aiheet tietysti ovat niitä, joista melkein kaikki kirjoittavat. Yksi sanoittajan alku eräällä kirjoituskurssilla luuli jonkun toisen sanoittajan varastaneen tekstinsä. Selvisi, että oli jo virallisesti olemassa täysin samalla otsikolla kirjoitettuja lauluja monta kymmentä. Kun puhutaan samoista aiheista, juttuja alkaakin jo löytyä tuhansia. Kyse ei olekaan siitä, mistä kirjoitetaan vaan miten. Sinulla on aivan oma tyylisi ja sisältösi, kuten meillä muillakin. Selvät plagiaatit ovatkin sitten toinen tarina.

Mielenkiintoisia pohdiskelit papereiden hyödyntämisestä. Minä kirjoittelen kaikki paperit, joissa on vähänkin tilaa, täyteen muistiinpanoja ja käsikirjoituksia.

Kirlah kirjoitti...

Usein oikein harmittaa, kun keksii jonkin itselleen uuden asian tai uuden näkökulman ja jonkin ajan kuluttua huomaa, että voi voi, se onkin kaikille muille vanhaa kamaa.

Harvoja asioita maailmassa taitaa olla enää sellaisia, mitä ei olisi käsitelty ja pohdittu ja pyöritelty jos jonkinlaiselta näkökulmalta.
Mutta mitäs siitä. Jos se itselle on uutta, niin porskutetaan vain eteen päin.

Katja Tanskanen kirjoitti...

Juuri niin, Kirlah!

Porskutetaan vain eteenpäin ja nautitaan kirjoittamisesta!

Minä luen mielelläni eri juttuja samasta aiheesta, koska minua kiinnostavat eri näkökulmat.

Monta asiaa keksitään uudelleen ja uudelleen. Keksimisen ilo ei saa sammua, olipa keksintö sitten uusi tai vanha.

Anonyymi kirjoitti...

Minä en ainakaan kyllästy tuohon kierrätysteemaan. Kirjoittakaa ihmeessä kivoja vinkkejänne! Minäkin käytän A4:t uudelleen suttupaperina ja tulostan niille myös jotain vähemmän tärkeää. Kompostoinnista voisin itsekin kirjoittaa vaikka kirjan. Rakas aihe on se :)