lauantai 20. joulukuuta 2008

Oi juhlayö


Vaikka ruikutin etukäteen, että yömyöhällä pitää töihin mennä, oli juhla kuitenkin kaunis ja tunnelmallinen. Päätimme yhdistää tapakasvatuksen tähän juhlaan ja aloitimme klo 20 ruokalassa nimetyillä paikoilla luokittain pöydissä istuen. Pöydät oli katettu valmiiksi. Söimme oikein pitkän kaavan mukaan: eturuokakeitto, pääruoka, jälkiruoka. Pääruokana salaattia ja karjalanpaistia. (Moneskohan jouluruoka nyt sitten tässä kuussa). Että tunnelma olisi kiireetön ja levollinen, pari opettajaa istui aina pöydän päässä ja haki keittiöstä ruoat, ja astia laitettiin pöydässä eteen päin. Opet myös juoksuttivat keittiöön likaiset astiat.

Olivat varanneet tähän vain tunnin aikaa, joten jälkiruoka piti kuitenkin vähän kiireellä hotkia, sillä kirkko oli varattu klo 21.15. Olisi kantsinut olla ehkä vasta puoli kymmeneltä.
Alkuillasta oli alkanut sataa jo lunta, joten oppilaat ihastelivat ja olivat iloisia, että saatiin oikein kunnon joulutunnelma. Paksut lumikerrokset riiputtivat oksia.

Kirkon jälkeen oli auditoriossa eri luokkien ohjelmia, jotka olivat oikein onnistuneita ja kivoja. Vaikka näytelmiä oli paljon tänä vuonna, jaksoivat oppilaat kuitenkin seurata niitä.
Kaiken kaikkiaan oppilaatkin tuntuivat nauttivan illasta ja kaikille jäi hyvä mieli. Tänä vuonna on harvinaisen pitkä joululoma, vasta loppiaisen jälkeen mennään kouluun, mutta mehän aloimmekin elokuussa harvinaisen aikaisin.

Henkilökunnalle oli vielä kaiken jälkeen pieni yhteinen glögihetki tunnelmallisine valoineen. Yksi sijainen hyvästeltiin ja halattiin, ties kuinka monet läksiäiset hän on meillä jo saanut jouluisin ja keväisin. Saa nähdä, milloin hän taas kuitenkin ilmestyy meille jonkun sijaiseksi.
Mutta nytpä lähden leipomusten kimppuun. Jälkikasvu tulee jouluksi, kissat ovat jo saapuneet.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vai olet saanut jo kissat etukäteen joulunviettoon, mahtanevat tykätä, kun touhaat ja leivoskelet! Aioin kans lauantaina, eilen siis, kovasti siivota yms jouluista hommaa tehdä, mutta jotenkin kaikki meni överiksi aamusta saakka, joten hortoilin vain koko päivän, en saanut oikeastaan mihinkään "kiinni". Tottapa liikaa odotin itseltäni vapaapäivänä. Olen töissä jouluun saakka, joten se tietää aika reipasta tossun toiseen eteen laittamista 2:na iltana. Mutta itse joulun aion vain olla ja lukea ja katsella elokuvia!!!! ai joo, on mulla yövieraitakin ja silleen, mutta aion ottaa luppoaikaa vain itselleni. (hyviä päätöksiä jo ennen uutta vuotta!)

Kirlah kirjoitti...

Juu, kissat ovat tulleet ja niiden emäntä myös, mutta "emäntä" on taas kukkakaupassa kiireapulaisena koko joulunalusajan, joten kissojen kanssa vain piirileikkiä mennään.