Nimenomaan harrastus

Harrastus on sellainen, johon menee paljon rahaa. Siitä päätellen meidän puutarhanhoito on ihka oikea harrastus. Meidän kasvimaan pitohan on ”sieltä tännepäin” kuten savolaiset sanovat. Viime viikolla menin vihdoin katsomaan, olisiko porkkanan harvennusta - ei ollut. Ei ensimmäistäkään tupsua ollut tullut pinnalle. Mutta ei ollut roskiakaan, ei sen puoleen. Roskien puuttuminen oli minusta suurin ihme. Siinä mihin muistaaksemme laitettiin keväällä porkkanaa, oli musta kohta, ei kasvanut mitään.

Tavallisesti meillä porkkanat on kylvetty aina jotenkin väärään aikaan. Joko liian kylmään tai kuivaan tai sitten juuri sellaiseen aikaan, että porkkanakemppi-niminen elukka käpristää kaikki varret, jolloin ei tarvitse pelätä sadonkorjuuta syksyllä. Lannoitetta on myös tavallisesti joko liikaa tai liian vähän, tai sitten sitä on sopivassa määrin mutta vääränlaista. Ainoa mikä meillä tykkää kasvaa olosuhteista huolimatta on sipuli. Siitä saammekin yleensä koko talven tarpeen, mikäli saamme ne säilymään yli talven.

Omenapuitakin meillä on monenlaisia, vanha puutarha kun on. Vanhojen puiden oksien katkominenkaan ei onnistu oikealla tavalla, oksan päät alkavat työntää tiheää kasvustoa. Uusien istutus on uhkapeliä. Ensimmäisinä vuosina jänikset syövät oksat. Jos ne saa suojatuksi jäniksiltä suojaverkolla, tulevat kauriit, jotka yltävät ylemmäksi. Jos saa pinnan suojatuksi, alkaa joku järsiä juuria maan alta.

Ei kirsikankasvatus ole yhtään helpompaa. Puut kukkivat niin aikaisin, että ei ole pölyttäjiä, varsinkaan tänä vuonna kun kaikki ampiaiset ja kimalaiset ovat koko maasta hävinneet. Tai on niin kylmää, että halla vie kukat tai kova vesisade, etteivät kukat ehdi pölyttyä. Jos muutaman kirsikan näkee puussa ja odottaa satoa kieli vyön alla, ehtivät linnut kuitenkin ennen kuin edes maistaa saa.

Joku hämmästelee nyt, miksi sitten yrittääkään, kun noin vaikeata on. No, onhan se kiva katsoa tuleeko tällä kertaa sutta vai sekundaa. Aina siellä jokin onnistuu, ja silloin saa syödä todella puhtaita ja makeita tuotteita. Eli ilmeisesti työ on kuitenkin vaivan arvoinen, koska sitä jaksaa tehdä vuodesta toiseen riskeistä huolimatta. Mutta ihmettelenpä vain niitä ihmisiä, jotka kadehtivat maanviljelijöiden maataloustukia. Kun tietää miten veitsenterällä viljeleminen on ja miten monia uhkia sadolla on, soisi viljelijöille edes jonkinlaista palkkaakin siitä. Mutta ihmisten mielestähän ruoka pitäisi olla ilmaista.