tiistai 11. syyskuuta 2007

Turhaa hommaa

Kunta poistaa puhelinkeskuksensa ja puheluiden välittäminen siirtyy Soneralle. Jo sähköpostissa oli tullut jokaiselle kunnan palveluksessa olevalle kaavake, johon olisi pitänyt täyttää nimi, nickname kahteenkin eri kohtaan, se tuntui olevan tärkein asia. Lisäksi puhelinnumero työpaikalla ja kotona, osoitteita, ammattinimikettä, työnimikettä, osastoa, kummin kaiman nimiä yms.
Hihat paloi jo siinä vaiheessa, kun liitetiedoston kaavaketta saattoi vain katsella, siihen ei voinut täyttää ja tallentaa suoraan ja humpsis, napinpainalluksella olisi kaavake lähtenyt matkaan.

Ei siis niin. Vaan jokaisen lokerossa oli eilen A-nelonen. Samoja asioita kyseltiin toistamiseen ja paperisaastetta tuli taas, ja joku sihteeri oli tehnyt töitä leipänsä eteen oikein olan takaa.
No eihän tämä vielä mitään, kerrankos sitä samaa asiaa kysellään meiltä jopa kolmeenkin kertaan.
Mutta muutamalla kollegalla paloi käämit totaalisesti. Alkoi valtaisa mekkala ja poru. Se kumpusi kattoon, kimposi sieltä pitkin seiniä ja lattioita ja moninkertaistui hirvittäväksi kaaokseksi, jonka keskellä en edes kyennyt enää lähettämään edes tärkeää tekstiviestiäni.
Joku pongahti pystyyn huutaen suoraa huutoa, miten tässä talossa ei mikään toimi, kunnasta nyt puhumattakaan. Siinä saivat kuulla kunniansa niin kollegat kuin kunnan päättäjät. Ministereitä myöten on töissä Suomenmaassa pelkkää saamatonta ja ymmärtämätöntä väkeä.
Kyseinen haukkuja harppoi suoraa päätä puhelimeen ja soitti kaavakkeiden lähettäjälle haukkuen kaikki pataluhaksi.

Toinen proppunsa polttanut kailotti suureen ääneen sitä mukaa kuin paperin täyttö edistyi. Nickneimejä tuli useampia, ammatteja tuli poliisista sairaanhoitajaan, katuosoitteita useammanlaisia. Kerrankin on kuulemma kiva kun pääsee oikein revittelemään.

Stressiä tuntuu siis olevan useammallakin ja tarve purkaa sitä jotenkin. Mutta ei ole kiva, kun toinen saa stressiä ja ahdistusta muiden kauheasta metelistä, varsinkin kun porua pidetään ihan tyhjästä. Ihan pää halkeaa ja kuuluu vain kaukaista kuminaa.
-Täytin kaavakkeeseen vaivihkaa nimeni ja puhelinnumeron - muuta siihen ei tarvittukaan - ja vein palautuslokeroon. Turhaa hommaa, mutta turhaa oli se huutokin.

Ei kommentteja: