Annikin kommentti wanhojenpäivästä innoitti minut muistelemaan muitakin entisaikojen koulujuhlia.
Keskikoulun alemmilla luokilla (vastaa nykyisiä 5-6-7-luokkia) Etelä-Pohjanmaalla 60-luvulla oli illanviettoja. Järjestävä luokka esitti aina monenlaista ohjelmaa.
Ei siinä muuten mitään ihmeellistä ja outoa, mutta aina kun kerron kollegoilleni, mitä muuta niissä tehtiin, räjähtävät nämä nauramaan. Nykyisen tanssimisen sijaan oli nimittäin parimarssia. Musiikin alettua pojat hakivat tyttöjä parimarssiin piiriin ympäri juhlasalia! Siinä sitten vierekkäin tallustettiin, ja kumpikin mietti kuumeisesti jotain sanottavaa. Kappaleen loputtua poika vei tytön paikalleen ja haki uutta tyttöä (tai samaa). En minä ainakaan muuta muista tehdyn! Onkohan tällaista ollut missään muualla?
Keskikoulun 4-5-luokilla (=nyk. 8-9) oli ns. konvia. Aina oli ensin ohjelmaa. Koska ennen joka tilaisuudessa oli aina aluksi jonkinlaista ohjelmaa, tuntuvat nykyiset tilaisuudet kovin köyhiltä, kun ei viitsitä rasittaa aivoja vähääkään. On niin helppoa vain laittaa musiikki soimaan ja alkaa tanssi saman tien. (mitä nyt kukakin tanssina pitää).
Keskikoulun 5:nnellä eli viimeisellä luokalla (vai oliko jo 4:nnellä?) oli syksyllä päivä, jolloin meidät otettiin teinikuntaan. Tuona päivänä kaikkien piti tulla kouluun pukeutuneina säkkiin ja tuoda kirjat kouluun ämpärissä. Eivätkä ämpärit mitään siistejä muoviämpäreitä olleet. Kolhiintuneita ja lommoisia, kuluneita lehmien juottoämpäreitä ne olivat! Nykynuoret, kuvitelkaapa 40 oppilaan luokka ja jokaisella vieressään kovaa koliseva harmaa sanko! Itse muistan laittaneeni tukkani vielä kymmenille pienille poninhännille, koko tukan töyhtöjä täyteen.
Ja huomionarvoista nykyaikaan nähden on se, että aina jos oli jokin erikoinen tempaus, koulunpidosta ei luovuttu hetkeksikään!
Illalla oli vielä juhlakonva, jossa oli kaikenlaisia ohjelmia ja kilpailuja. En muista, oliko tanssia vai parimarssia vai mitä muuta, mutta koska itse jouduin latkimaan kilpaa lautaselta maitoa, jäi se kohta mieleen erityisesti.
Taisimme olla jo lukion kolmannella, kun tuli ensimmäisen kerran Suomeen taksvärkin teko kehitysmaiden hyväksi. Ajatus oli ylevä, kaikilla oli todellinen halu auttaa. Koulu järjesti kaikille jonkin työpaikan, oma luokkani vietiin Orisbergin kartanon pelloille sokerijuurikkaita listimään koko päiväksi. Käsi kipeentyi, sormet kohmettuivat kylmästä, mutta illalla odotti nattvärkki, eli jokin saman tapainen tilaisuus kuin nuo muutkin. Onkohan siellä tanssittu vai parimarssittu, jotenkin ei ole jäänyt mieleen.
12 kommenttia:
Pakko myöntää, että kyllä miekin nauran täällä parimarssille :D ja voin kuvitella miten jännä paikka se voi olla jos yrittää hulluna keksiä sanomista. Hah, pari kaveripoikaa jopa myönsi hakeneensa juuri minua tanssimaan ala-asteella, koska en ollut koskaan hiljaa, joten ajattelivat, että minun kanssani ei tulisi kiusallista hiljaisuutta. On ehkä vähän noloa minun kannaltani :D
Ihana kirjoitus, laittoi mietiskelemään entistä aikaa tässä nykypäivän vilskeessä ja muutoksen kourissa.
Kiva kun poikkesit blogillani.
Mukavaa viikonloppua!
Minulla samanlaisia muistoja yhteiskoulumme illanvietoista parimarsseineen -60 luvun alkupuolelta. Keskikoulun teinikastajaiset olivat rajummat juhlat, joissa ylempi luokka juotti kalanmaksaöljyllä terästettyä maitoa tai lieneekö ollut pilsneriä -:) yäk...
Ohjelmassa oli vielä erilaisia temppurata -juttuja ja pitkospuita,
joista piti suoritua sokkona.
Muistaakseni tällöin tanssimme kehrääjävalssia piirissä.
Orisbergin kartanon juurikasmaalla en ole ollut,vaikka kouluni sijaitsi ko. kunnan alueella.
Oltiinko silloin luovia?
Täälläkin naurunräjähdys ja sitten suupielet jäivät pysyvään virneeseen. Ja minä olen sentään vanhahko henkilö, jolle parimarssi pitäis olla ihan itsestään selvää viihdykettä. Miksi? En tiedä. En muista. Onko vaihtoehtoja?
Sinähän varsinainen punkkari ollut jo silloin. Kymmenen pientä poninhäntää lienee silloin ollut aika radikaalia. Ja vielä töyhtöt päälle!
Mistähän saisin sokerijuurikkaan siemeniä? Olen ihan tosissaan yrittänyt kartoittaa, tuloksetta. Voisin vaikka tanssia parimarssia sen kunniaksi, jos löytäisin jostakin niitä siemeniä kohtuullisen määrän.
Hihhii, parimarssi kuulostaa ihanalta! Suostuisikohan mieheni kanssani marssimaan parimarssin edes pari kertaa olkkarin ympäri, ihan vaikka ystävänpäivän kunniaksi :) Todella kivoja perinteitä, noita olisi kiva elvyttää. Täällä päin järjestetään aina välillä vanhanajan iltamia, sekin kuulostaa kivalta. Omissa ala-asteen discoissa oli aina musiikin välissä ohjelmaa, leikkimielisiä kilpailuja, arvontaa ja tietenkin tanssikilpailu. Dison lähestyessä loppua vanhemmat seisovat disco-tilan ovella kurkkimassa. Se oli aika noloa, varsinkin kun siinä vaiheessa tulivat hitaat ja olisi ollut ihan kiva tanssia jonkun kanssa ilman että meidän isä virnuilee ovella.
Kiitos taas ajatuksia herättävästä kirjoituksesta ja ihanaa ystävänpäivää!
Kun olen kauan asunut poissa entisiltä kotiseuduilta, kuulostaa tuo parimarssi minustakin aika erikoiselta! Tiedä vaikka vieläkin marssisivat pareittain, syötiinhän siellä vielä ainakin 90-luvullakin jossain kyläkoululla piimävelliäkin, mikä kollegoistani täällä kuulostaa aivan uskomattomalta.
Itsekin alan joskus epäillä muistiani, mutta onneksi anonyymillä on samanlaisia muistikuvia. (anonyymi joka ilmiselvästi tuntee minut, mutta joka ei uskalla itseään ilmaista!)
Vallaton: onkohan teillä sitten järjestettykään mitään tanssiin viittaavaa, eikö parimarssi ole sitten kuitenkin jo vähän parempi vaihtoehto :D :D
Sokerijuurikkaan siemenistä ei ole ainakaan täällä mitään havaintoa, täällä idässä päin ei kukaan viljele sokerijuurikasta.
Katilein: 80-luvulla täälläkin olivat diskot vielä sen verran siedettäviä, että olin itsekin niissä usein valvojana. Kollegan kanssa istuimme eteisaulassa neuloen villatakkeja tai liinoja ja yritimme huomaamattomasti vahtia, ettei kukaan horju.
90-luvulle tultaessa alkoi niin kova viinan kanssa läträäminen, että diskot koulun tiloista siirtyivät nuorisotalolle. Sinne en suostunut koskaan valvojaksi menemään, katsoin, että siihen ei mikään laki velvoita.
jaa-a..anonyymi ja Kirlah...täälä sitä kirioottelen Orisbergin kartanolta 20 kilsan pääs...ja varmahan samaa lukiotaki oomma kaikki käyny...maailma on piäni, mutta että plokistaaniakin. vai vetääkö veri meitä yhtehen, pohojalaasia?
Tämäpä pisti muistirattaat pyörimään. Kiitos tästä ja mukavaa sunnuntain jatkoa!
Hyvä Kirlah!
Valitettavasti en tunne Sinua. Olen vanhempikin, nyt jo eläkeläinen ja rippukoulustakin on kohta 50 v.
Satunnaisesti surffailen blogi-maailmassa ja sattumalta luin sivuiltasi otsikon; "elämää ennen diskoja" Tuli niin nostalgisia muistoja ja vielä Orisberg. Ajattelin, että olet täältäpäin ja olemme käyneet samaa koulua.
Luulen, että parimarssit jäivät unholaan ja discot valtasivat. Omat tyttäreni ovat viettäneen -80 luvulla luokka-discoja Pohjankyrö-talossa. Talviset terveiseni emäpitäjästä ja hyvää jatkoa ja voimia koulutyöhön ja kieliharrastukseen.
Liisallekin hyvää jatkoa.
Vilukissi ja anonyymi: kyllä näyttää siltä, että samaa koulua on käyty. Terveisiä vain sinne päin.
Lisään tähän vielä jo eläkkeellä olevan tuttavani sähköpostin. Tuttava kirjoitti, että heillä Kuopiossa oli ennen vanhaan myös parimarssia, mutta sitä kutsuttiin piirileikiksi.
Sehän muuten kuulostaakin jo hienommalta kuin "parimarssi".
Lähetä kommentti