lauantai 28. helmikuuta 2009

Vain oman edunko vuoksi


Eräs oppilaani filosofoi kerran, että kukaan ei auta toista ihmistä, ellei saa siitä itselleen mitään hyötyä. Hänen mielestään AINA auttamisella on motiivi, ja se motiivi on nimenomaan ja vain ja ainoastaan oman edun tavoittelu.

Tuo väite tuli tänään mieleen lukiessani Sofi Oksasen kirjaa Stalinin lehmät. Auttaminen tai auttamatta jättäminen tuli mieleen, sillä kirja kertoo juuri niistäkin ajoista, jolloin meidän koulullamme oli virolainen ystäväkoulu.

Ystävyys alkoi 80-luvun lopulla, jolloin Viro ei ollut vielä itsenäinen. Vierailuja tehtiin tiheään tahtiin puolin ja toisin. Meiltä lähti joka ikisen mukana tavaraa Viroon kassikaupalla, lahjoja, lahjoja. Koululta lähtivät kaikki vanhat nauhurit, oppikirjat, nauhat, levysoittimet, diaheittimet. Ei mitään väliä, olivatko ne rikki vai ehjiä, kaikki kelpasi. Itse asiassa olimme tyytyväisiä, kun pääsimme niistä eroon (olikohan tämä muuten vain oman edun takia?) Myöhemmin näin koululla vieraillessani, miten oppilaat siellä lukivat meidän hylkäämiämme englanninkirjoja.

Uskon ja tiedän, että ihan oikeita ystävyyssuhteitakin syntyi sekä aikuisten että lasten kesken. Lapsiahan sieltä tuli aina vähintään 30 kerrallaan, samoin meiltä meni sinne. Niin, oli meillä ainakin ne oman edun motiivit, että saimme oppilaille kansainvälisiä kontakteja ja he pääsivät vähän postilaatikkoaan pidemmälle.

Oksasen kirja palautti mieleeni myös ihmisen raadollisen puolen. Yksi härskein tapaus mielestäni oli se, että suomalaisessa perheessä asunut opettaja ihan suoraan pyysi, että perhe ostaisi heille mikroaaltouunin! Vaikka tuohon aikaan melkein kaikilla oli jo mikroaaltouunit, ei se silti tarkoittanut, että rahaa olisi ollut juuri ylimääräistä. Olisimme ymmärtäneet, jos pyyntö olisi ollut jotain elintärkeää ja välttämätöntä, mutta ainakin tuohon aikaan mikrouunia pidettiin vielä Suomessakin ylellisyystavarana. Satun tietämään, että perhe osti virolaiselle tuon pyydetyn uunin, mutta joutui itse lainaamaan osan rahoista jostain.

Tällä kertaa minua kiinnostaa, oliko mahdollista, että auttaja oli niin hyväsydäminen, että muuten vain halusi ostaa uunin, vai oliko kuitenkin kyseessä jotenkin oma etu.

5 kommenttia:

Hannelen paratiisi kirjoitti...

(en tiedä. Muistui mieleen, kun asuimme muutaman päivän amerikkalaisessä perheessä. Kun kysyime ystävällisesti, jos voisimme ostaa jonkun pienen lahjan kiitokseksi, mentiin huonekalukauppaan, ja he toivoivat lampun, joka maksoi vähän samaa luokkaa kuin halpa motelli.. Ostettinn, kun ei kehdattu sanoa ei.)

Mukavaa Kalevalanpäivää.

kirlah kirjoitti...

Hannele: kuulostaa samanlaiselta tapaukselta. Miten joillakin on otsaa, miten ilkeävät? Mutta ihmisiä nyt on kaikenlaisia.

vilukissi kirjoitti...

mä luulen kans, etteivät kehdanneet kieltäytyä ostamasta mikroaaltouunia, vaan mieluummin hankkivat rahaa lainaksikin ja ostivat uunin. kasvojen säilyttämistä?

sho(e)paholic kirjoitti...

Olen valitettavasti ihan samaa mieltä, että kukaan ei auta toivoen, ettei saa mitään takaisin. Itse esim. olen kummina vaihtareille, koska siitä saa itselle kontakteja joita voi hyödyntää myöhemmin ja ehkä jopa ystäviä eliniäksi. Tämä on mielestäni kuitenkin ihan hyväksyttävää ja vaihtarit ovat todella kiitollisia siitä, että paikalla on joku ystävä vastassa. Mutta surullista kyllä, yleensä mitään ei tehdä ilman hyötyä itselle. Toki on olemassa humanitäärinen työ, josta ei ehkä saa kuin hyvän mielen, mutta saa sillä sädekehää kiillotettua :D mutta se, mikä on härskiä ja mikä on oikeasti ihailtavaa on sitten eri asia. Mieluummin SPR:n täti kuin tuo mainitsemasi mikron kerjääjä...

kirlah kirjoitti...

Vilukissi: kasvojen säilyttämistä varmaan, mutta luulen,e ttä itse en ehkä olisi suostunut ostamaan. Senkin uhalla, että olisivat suuttuneet.

shoepaholic: Totta toinen puoli. kyyllä usein autetaan taka-ajatuksena jonkinlainen oma etu. Riippuu tietysti asiasta. Mutta silti olisin sitä mieltä, että EI AINA. En ainakaan tunnusta itse olevani sellainen.