sunnuntai 8. helmikuuta 2009

Kääntäminen on taiteilua




Kielenkääntäminen ei ole yksiselitteistä työtä. Ei voi kääntää sanoja sellaisenaan, vaan on löydettävä ydinajatus. Eilisessä koulutuksessa saimme kuulla mm. kielenkääntäjän, taiteilijaprofessori Kersti Juvan ansiokkaan esityksen käännöstyön sudenkuopista.

Juva otti esimerkin vaikkapa sanasta talvi. Jo yksinomaan Euroopassa tuo sana merkitsee eri ihmisille eri asioita. Mitenkään ei voi välittää samanlaisia alkuperäisiä tuntemuksia käännöskirjallisuuden kautta toisen kulttuurin edustajalle. Mutta toisaalta, alkuperäinen teoshan pysyy ja elää omassa ympäristössään, käännösteos elää ja voi hyvin omassaan. Molemmille on tilaa.

Laitoin tähän kansioistani talvikuvia Logronosta Pohjois-Espanjasta (jossa sattumalta näkyy myös lunta), Genovasta Italiasta ja viime joulukuisesta Suomesta. Kun sanoo italialaiselle sanan talvi, hänen mielikuvissaan näkyy kuihtuneita lehtiä ja paljaita puita palmujen keskellä, ja ihmisiä kulkemassa viluisina toppatakeissaan. Silti aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta. Suomalainen ajattelee heti pimeyttä ja lunta.

Tuo on vähän sama asia kuin lapsena uskontotunnilla luettiin Raamatusta perheestä, joka istui katolla syömässä. Lapsen ajatusmaailmaan ei mitenkään mahtunut, miten koko perhe voi katolla istua kaikessa rauhassa syömässä, eihän hän ollut koskaan nähnyt muunlaisia kattoja kuin suomalaisia harjakattoja.

Kääntäjä Lea Karvonen on varmaan monelle tuttu. Häntä ei kuitenkaan ole olemassakaan, vaan hän syntyi vuonna 1948 kustantamon tiloissa ja alkoi kääntää kirjoja jo 0-vuotiaana. Toisin sanoen Lea Karvonen on nimimerkki, jonka taakse kätkeytyy usean kääntäjän tiimi. Moni romaanikäännös on siis syntynyt tiimityönä. Sitäpaitsi moni varsinkin huonoa kirjaa kääntänyt ei halua tahria omaa kunniakasta nimeään, vaan kätkeytyy tuon nimimerkin suojaan.

9 kommenttia:

Villasukka kirjoitti...

Kielissä on kiehtovaa juuri tuo kulttuuri-maantiede-aikasidonnaisuus, vivahteikkuus, sävyerot ja kaiken maailman koukerot.

Hannelen paratiisi kirjoitti...

Kääntäminen on tosi vaikeaa, olen yrittänyt. Tietokoneetkaan eivät osaa..

Katilein kirjoitti...

Ooh! Mielenkiintoinen kirjoitus ja kerrassaan osuva kuvitus.

Minä en ollut tiennyt tuota Karvonen-juttua.

Se, mikä on tärkeää näkyy kielessä. Jostain dokumentista kuulin, että eskimoilla on valtava määrä lunta kuvaavia sanoja.

Isopeikko kirjoitti...

Tuo kultturinen ja sisällöllinen näkökulma on lähes mahdoton saada käännökseen jollei ole asunut kohdekieltä puhuvassa maassa. JA sitten alkaa menettää omaa kieltään...

kirlah kirjoitti...

Villasukka: samaa mieltä. Ei olisi kivaa, jos kaikki puhuis samaa kieltä, kaikilla olisi kaikki samanlaista, kuten nykyään valitettavasti monessa asiassa alkaa olla.

Hannele: Paremminhan ihminen osaa kuin tietokoneet.

Katilein: En minäkään tiennyt Karvos-juttua ennen kuin nyt. Lumi-sanoja on eskimoilla, mutta niitä on hämmästyttävän paljon suomen kielessäkin, niistä olen joskus kieliblogin puolella kirjoittanutkin.

Isopeikko: Se on todella mahdotonta, mutta eihän se toisaalta hyödytä, jos lukija ei tunne lukemansa kirjan kulttuuria, niin kuin ei yleensä tunnekaan.
Joten käännöskirjalla on ilmeisesti aina eri merkitys lukijalle kuin kirjan kulttuurissa elävälle kirjoittajalle.

vilukissi kirjoitti...

Minäkään en ollut tiennyt tuota Karvonen juttua! Luin kerran kirjaa ja pääsin sivulle 20 ja olin mielessäni korjaillut jo monta yhdyssana virhettä ja pilkkuja lisäillyt, enkä tiennyt lukemastani tekstistä mitään, siis muistanut, aloitin alusta ja taas pääsin sivulle 20 ... kolmannen aloituskerran jälkeen luovutin. Kääntäjä(t)olivat saaneet yliotteen äidinkielenvirheineen.

kirlah kirjoitti...

Lukemattomia ovat ne kirjat, joita minäkin olen tavannut alusta lähtien 10 ensimmäistä sivua pääsemättä koskaan sen pitemmälle.

-S- kirjoitti...

Olen kuullut, että nimimerkkien taakse voi piiloutua, mutta ei ole kyllä tullut mieleenkään, että eri henkilöt saavat käyttää samaa nimimerkkiä. Terveisiä Italian talvesta...toppatakit päällä mennään...ulkona sataa ja kovaa...VETTÄ...vuorten huipuilla hieman Suomen talvea, eli lunta :D

Akkapaha kirjoitti...

Hui, entäis jo ON Lea Karvonen ja tahtoo kääntäjäks? Voi tyttöparkaa.