perjantai 3. lokakuuta 2008

Turhaan kiersimme talon


Joskus en voi kuin ihmetellä, miten lyhyt muisti minulla nykyään on. Tarkoittaa: superlyhyt. Ykkösen saksanryhmän kanssa kiertelimme ympäri taloa löytääksemme luokan, jossa voisi kuunnella sekä CD:tä että kasettia ja vielä lisäksi käyttää tietokonetta. Oppilaat raahautuivat perässäni kenkiään kantaen. Ei siinä vielä mitään, mutta kun kaksoistunnin kuluttua päivän viimeisiltä tunneilta istahdin opehuoneeseen, jysähti päähäni, että en muistanut laittaakaan ketään tietokoneelle! Eikä kukaan edes maininnut mitään, ovat aika ujoja.

Eikä tuokaan vielä mitään, mutta kun olin näiltä kysynyt, ottaisivatko he niitä Saksasta työharjoitteluun tulevia oppilaita viikoksi kotiinsa asumaan, oli eilen juuri joku minua pyytänyt kysymään Saksasta, saako perheessä olla koiraa. Auliisti lupasin heti illalla kysyä, mutta muistinko! Vasta kun oppilas tänään tiedusteli, onko koirasta haittaa, havaitsin, että olin saman tien unohtanut tiedustella asiaa.

Olen saanut saksalaisille jo kaksi majapaikkaa ja kaksi työharjoittelupaikkaa, joten olen kovin toiveikkaalla mielellä, että kolmannellekin paikka löytyy. Enkä ole vielä edes kysynyt muilta kuin saksanlukijoilta.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

TUTTUA toi unohtelu! Saatan muistaa jonkin asian, mutta ellen VÄLITTÖMÄSTI hoida sitä, kymmenen sekunnin kuluttua on jo liian myöhäistä koska asia on haihtunut aivoistani jonnekin toiseen stratosfääriin.

Kirlah kirjoitti...

Eihän minulla sitten hätää jos kerran nuoremmatkin unohtelevat!
Pakko kertoa vielä jo viime vuonna sattunut tapaus. Saksalaiselta vaihto-oppilaaltamme kysyin, mitä sanaa nykyään käytetään piirtoheittimestä. Hän vastasi: Polilux. Lupasin kirjoittaa muistiin, kun en kuitenkaan muista enää myöhemmin.

Meni viikko ja kysyin taas, mikä piirtoheitin on saksaksi ja sain saman vastauksen. Ja taas sanoin kirjoittavani muistiin, etten unohda, jolloin oppilas sanoi: Johan sinä viime kerralla sen kirjoitit!

Joten pahaksi on mennyt, ja olen jo siinä vaiheessa, ettei enää edes hävetä.

Marja-Leena kirjoitti...

Hieno kuva!

Kirlah kirjoitti...

Kiitokset tästä kuvasta kuuluvat Annikille, joka on lähettänyt kuvan käyttööni.