Vihdoin tulivat odotetut ylioppilaskirjoitusten tulokset. Kukaan ei reputtanut. Omalta osaltani olin kovin tyytyväinen. Oppilaat saivat tasonsa mukaisia arvosanoja, monet parempiakin. Jos olin antanut oppilaalle kahden arvosanan välissä keikkuvan arvion, oli lopputulos järjestään parempi. Kiva, tuli kiitettäviäkin. Joku sanoi olevansa kolmen ällän ylioppilas: Lukio Lukematta Läpi. No, siihen en ota kantaa.
Meillä on sen verran vähän oppilaita, että rehtori soitti heti aamulla jokaiselle henkilökohtaisesti. Yksi oppilas, joka oli yöllä myöhän tullut töistä, oli vielä nukkumassa, ja luuli herätyskellon soivan rehtorin soittaessa. Oppilas painoi kännykän kiinni ja yritti jatkaa nukkumista. Rehtori soitti heti uudelleen ja sai taas luurin korvaansa. Myöhemmin päivällä oppilas vain ihmetteli, kun ei hänelle ollut mitään soitettu.
Opettajainhuoneessa on kolmen uuden ylioppilaan vanhempia. Onnittelimme tietysti. Nyt pitikin harjoitella oikein poskisuudelmahalauksia, sillä historianope oli juuri viime yönä tullut oppilaiden kanssa Turkista ja toi terveisinä sikäläisiä tapoja. Hyvinhän ne maiskautukset sujuivatkin, on meillä jo sen verran monelta vuodelta Comenius-kokemusta halauksista.
Olivat muuten ihmiset olleet kuulemma erittäin ystävällisiä Turkissa. Tämän kolmevuotisen projektin aikana on tavattu eri maista ihmisiä useaan otteeseen, ja Turkissa oli kuuleman mukaan kaikkein ystävällisintä porukkaa.
Kakkoslaiset järjestivät minulle taas hämmästyksen aihetta. Kertasimme erilaisia käytännön puhetilanteita, mm. tien neuvomista. Kehotin heitä kertomaan ruotsalaiselle, miten keskustasta pääsee paikkakunnan maatilamuseoon. Parikin oppilasta luokassa ihmetteli, mikä kumma se on.
Oikein suuni loksahti auki ihmetyksestä. Joka vuosi on joku, joka ei siellä ole koskaan käynyt, mutta että oppilas ei ole siitä ikinä kuullutkaan, on jo kummallista. Nykyään oppilaat tuntevat thaimaat, karibiat ja mitä merkillisimmät paikat, mutta oma kotiseututietämys on heikkoa. Minusta itsestäni tuo pientila on oiva käyntikohde varsinkin lapsiperheille. Tilalla on kesäisin hevonen, lampaita, kanoja, vuohiakin joskus. Siellä on käyty omien lastenkin kanssa parhaina kesinä kaksikin kertaa. Miten joku pääsee aikuiseksi kuulematta siitä koskaan sanaakaan?
Pääsivät nuo samaiset oppilaat minua vähän näpäyttämäänkin. Olin kirjoittanut taululle kysymyslauseen ja sen perään pisteen. Mainitsivat heti, että häiritsee, kun ei ole kysymyslauseessa kysymysmerkkiä. -Asia korjattiin. Ilmoitin, että minusta on tullut vanhemmiten vähän lepsu, nuorena ei minulle olisi sellaista sattunut! Mainitsin myös, että en ole enää kokeissakaan ja arvioinnissa niin tarkka kuin ennen, että on heidän onnensa, että olen jo tällainen höppänä, saavat parempia numeroita sillä keinoin. -No kiitosta vaan kovasti, sanoivat he loukkaantuneina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti