Mutta kun minä en ollut tunnilla!

Oli hiljattain puhetta siitä, että oppilaat eivät lue uusintakuulusteluun. Nyt pitää osittain perua sanomisiani. Yksi niistä uusintakokeessa nelosen saaneista vannoi ja vakuutti, että aivan varmaan hän on lukenut joka kappaleen kahteenkin kertaan, mutta ei vain kumminkaan tiennyt mitään kokeessa.

Aloimme käydä läpi koetehtäviä ja katsoa, missä hänellä kiikastaa. Yksikin tehtävä oli mielestäni helpohko, ainakin sillä perusteella, että oppilaat siitä yleensä saavat täydet pisteet: Kerro ruotsiksi maalla asumisen hyvistä ja huonoista puolista. Viittasin myös siihen, että olimme tunnilla oikein taululle keränneet niitä yhdessä. - Mutta minä en ollut silloin tunnilla, oppilas sanoi. - Juupa juu.

Yksi tehtävä on myös ollut helppo oppilaille: laita verbit muotoon: istuen, lukien jne eli partisiipin preesens. Siinä kun ei tarvitse tehdä muuta kuin laittaa aina -ande-pääte: sittande, läsande jne. -Mutta kun minä en silloin ollut tunnilla!! - No niinpä.

Entäs miten tietoa on välitetty kautta aikojen: savumerkeistä luolamaalausten kautta aina internettiin ja sähköpostiin. Tässäkin oppilaalla tyhjä kohta. Tunnilla kerättiin näitäkin oikein yhdessä, vaikka ne tulevat kirjan tekstissäkin esille. - Niin mutta kun minä en ollut silloin tunnilla! - Jaha, joopa joo.

Oppilaan kuuluu käydä tunneilla. Jos poissaoloja on liikaa, oppilas ei pääse edes kokeeseen. Tuollakin oppilaalla oli pitkälti toistakymmentä tuntia poissaoloja, ainakin kolmannes kurssin tunneista.
Miksi oppilas on sitten päästetty kokeeseen? -No, kahdestakin syystä. Ensinnäkin, tietyissä tapauksissa perustellusta syystä on joustettu, sillä pienenä lukiona meillä ei ole mahdollisuutta tarjota samaa kurssia kuin kerran vuodessa. Esimerkiksi sairaustapauksissa olisi kohtuutonta, että oppilas joutuu siirtämään opintojaan kokonaisen vuoden.

Autokoulussakäyntiin emme ole antaneet vapaata, vain kirjallisiin kokeisiin ja inssiajoon, koska niihin ei oppilas voi vaikuttaa itse. Ajotunnit on käytävä koulun ulkopuolella. Tässä tapauksessa toi oppilas viisi senttiä paksun nivaskan dokumenttia ja todistuksia, miksi hänen on saatava ajokortti silloin ja silloin. Allekirjoituksina oli autokoulunopettajaa, siskon kummin kaimaa ja hyvä ettei maaherraakin. Mitäs siinä sitten, oppilas on valintansa tehnyt, ajokortti on tärkeämpi kuin ruotsin kurssi.

Miksi minä en pääse koskaan tunteesta, että kaikki on kuitenkin minun syytäni. Kun oppilas itku silmässä katsoo huonoa numeroaan, ei voi kuin pohtia, mitä minä vielä olisin voinut asiassa tehdä. Minä niin antaisin kaikille kiitettävän, mutta kuitenkin perustellusti.
Salaa olen kuitenkin joskus mielissäni, että on minusta sitten ehkä jotain hyötyä. Ei ne asiat näytä aukeavan oppilaille välttämättä, ellen minä niitä neuvo ja opasta.