Ditt och datt - sitä sun tätä

Maanantaina kiukuttelin, että koko tajuttoman ihanan lämmin viikonloppu meni pilalle minun osaltani. Jo vappuna nimittäin lenkillä käydessäni hikoilin ja otin ulkoilupuseron ja päähineen pois. Sain tietysti kylmää hikiseen nahkaani ja siitä lähtein en ole tervettä päivää nähnytkään.

Itse asiassa minua ei niinkään haittaa tämä nuha, vaan se, että kaikki kauniit (kesän viimeiset?) päivät luttaantuivat tähän sairasteluun. Oppilaat lohduttivat minua maanantaina ja sanoivat, että eihän se mitään haittaa, he ovat kuulemma nauttineet minunkin edestäni!

Maanantaina minun oli puoliltapäivin lähdettävä kaupunkiin verenpaineen takia lääkäriin. Kaksi tuntia oli omatoimista työskentelyä. Eli niin sanottua työskentelyä. Olin antanut tehtäväksi ruotsissa lyhyitä viestinnällisiä tehtäviä ja olivatko ne tehdyt? Osa oli tehnyt, osa ei. Joku oli tehnyt yöllä. Miksi ei voinut tehdä sillä tunnilla, jolloin kieltä oli? Ja päästiinkö sitten eteen päin kirjassakaan? Ihme olisi ollut, jos olisi päästy. Ei tietenkään voinut tehdä läksyjä enää kotona, kun oli ne tuntikorvaushommat rästissä.

Maanantaina kaupungissa palloillessa puolikuntoisena sateessa ja viimassa flunssani otti takapakkia. Nyt on taas kaksi päivää ääni vain vähän pihissyt, ja päivätkin kuin nälkävuosi pitkiä. Tänään rehtori armahti minua ja sain lähteä tuntieni jälkeen kotiin. Muut jäivät sinne, heillä oli VESO:n puolikas vielä klo 18:aan asti.

Pihasta lähtiessäni eräs oppilas liftasi kyytiini. Hellyin viemään hänet tyttökaverinsa luo kolmen kilometrin päähän, ei siitä minulle tullut kuin pari kilometriä ylimääräistä. Mutta oli niin alkamassa sade, että parempi, ettei hänkin olisi sairastunut. Sain estelyistä huolimatta palkaksi kaksi nami nami -purkkia ja vaikka olen ollut tyytyväinen, että olen hieman laihtunut sairauden aikana, söin hyvillä mielin jo toisen purkillisen. Niin että hyvästi laihat päivät.