Susia ja karhuja

Viikolla luki lehdessä, että erään talon pihamaalta ei aamulla ollut löydetty koiraa, vaan tyhjä ketju. Sudet olivat yöllä syöneet koiran. Kokonaan. Tämä vain viidentoista kilometrin päässä kirkolta. Vanhemmat olivat heti tilanneet pienelle koululaiselleen kunnalta "karhukyydin", mikä tarkoittaa sitä, että lapsi haetaan kotipihasta asti, jolloin ei tarvitse kävellä päätielle koulukyytiä odottamaan.

Pari viikkoa sitten oli niin ikään syöty koira ketjustaan, vain pää oli jäänyt ketjun viereen. Tuollekaan talolle ei ole kirkolta kuin kymmenen kilometriä.
Minua kauhistuttaa ajatus avuttomista koirista rimpuilemassa ketjuissaan. Ja vielä hirvittää sekin, että kaikki tämä tapahtui juuri sillä alueella, jolla meilläkin oli kesällä mökki vuokrattuna. Enpä arvannut muutama viikko sitten kanttarelleja etsiessäni, että sadan metrin päässä siitä paikasta vierailisi susia muutaman viikon kuluttua. Ties miten silmät kiiluen ne minuakin ovat tiirailleet jostain pusikosta.

Keväällä kouluavustajamme, joka asuu tuolla samalla suunnalla, joutui pysähtymään keskelle tietä kouluun tullessaan, kun tietä ylitti kolme karhua. Täällä sitä eletään petojen kanssa, mutta annapa olla jos joku pääkaupunkiseudulla vain luuleekin nähneensä karhun tai suden, on heti valtava jahti meneillään.

Olen itsekin nähnyt karhun, mutta sitä ei meinaa kukaan uskoa. Siitä on kylläkin aikaa jo ainakin kymmenen vuotta. Olin koiran kanssa kirkonkylän pururadalla lenkillä, kun mutkan takaa suoralle tultuani näin jonkun menevän pururadalta pusikkoon. Ihmettelin valtavasti, mikä se oli. Mieleeni ei mitenkään tullut, että se olisi karhu. Vaikka olen vanhaksi elänyt, en ollut vielä koskaan kuullut, että susia tai karhuja ylipäätään onkaan edes Suomessa, paitsi ehkä jossain Lapin kairoilla. Ainut, miksi saatoin kuvitella metsään menijän olevan, oli ihminen. Mutta kukaan ei käyttäydy sillä tavalla. Aivoissani menijä näytti papinkaapuun pukeutuneelta. Mutta tiesin, ettei sellainenkaan ole mahdollista.
Vasta kun siitä parin vuoden kuluttua ihmiset rupesivat havaitsemaan karhuja paikkakunnalla ja samoissa metsissä kuin minäkin olin ollut, ymmärsin, että minäkin olen nähnyt karhun ihan 50 metrin päästä ja tietämättäni. Koiran kanssa paikalle tultuani oikein yritimme kurkkia pusikkoon, mutta mitään ei kuulunut, ei näkynyt, vaikka seutu oli aika aukeata. Kukaan ihminen ei pääse niin hiljaa kulkemaan.

Huvittava sattuma on sekin, että kirkkoherramme nimi on Ursin, ja karhu on latinaksi ursus. Kun miehelleni olen kertonut tätä tapahtumaa ja sanonut, että olio näytti papinpukuiselta ihmiseltä, naureskelee mies, että olen nähnyt Ursinin turkki päällä metsässä hiiviskelemässä.