Tänä aamuna kuulin kirjaston viereiseen luokkaan ääntä, josta en saanut selvää, onko se itkua vai naurua. Kun tunti loppui, huomasimme, että se oli todella itkua. Vaihto-oppilaamme istui tietokoneen ääressä. Hän oli juuri saanut tietää sähköpostitse, että hänen hyvä ystävänsä Saksassa oli kuollut.
Tuo tapahtuma teki meidät kaikki murheellisiksi. Yritimme lohduttaa ja onneksi hän kykeni puhumaan asiasta vähän pitkin päivää. Järkytys oli sitäkin suurempi, sillä ei ollut mitään enteitä, mistä olisi voinut päätellä näin tapahtuvan. Ei sairautta, ei näkyvää masennusta..
Toivottavasti oppilaamme selviytyy tästä traagisesta tapahtumasta. Yritämme auttaa kaikin mahdollisin tavoin. Olemme jo kysyneet kriisiapuakin, mikäli sitä tarvitaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti