Turhaa hommaa

Kunta poistaa puhelinkeskuksensa ja puheluiden välittäminen siirtyy Soneralle. Jo sähköpostissa oli tullut jokaiselle kunnan palveluksessa olevalle kaavake, johon olisi pitänyt täyttää nimi, nickname kahteenkin eri kohtaan, se tuntui olevan tärkein asia. Lisäksi puhelinnumero työpaikalla ja kotona, osoitteita, ammattinimikettä, työnimikettä, osastoa, kummin kaiman nimiä yms.
Hihat paloi jo siinä vaiheessa, kun liitetiedoston kaavaketta saattoi vain katsella, siihen ei voinut täyttää ja tallentaa suoraan ja humpsis, napinpainalluksella olisi kaavake lähtenyt matkaan.

Ei siis niin. Vaan jokaisen lokerossa oli eilen A-nelonen. Samoja asioita kyseltiin toistamiseen ja paperisaastetta tuli taas, ja joku sihteeri oli tehnyt töitä leipänsä eteen oikein olan takaa.
No eihän tämä vielä mitään, kerrankos sitä samaa asiaa kysellään meiltä jopa kolmeenkin kertaan.
Mutta muutamalla kollegalla paloi käämit totaalisesti. Alkoi valtaisa mekkala ja poru. Se kumpusi kattoon, kimposi sieltä pitkin seiniä ja lattioita ja moninkertaistui hirvittäväksi kaaokseksi, jonka keskellä en edes kyennyt enää lähettämään edes tärkeää tekstiviestiäni.
Joku pongahti pystyyn huutaen suoraa huutoa, miten tässä talossa ei mikään toimi, kunnasta nyt puhumattakaan. Siinä saivat kuulla kunniansa niin kollegat kuin kunnan päättäjät. Ministereitä myöten on töissä Suomenmaassa pelkkää saamatonta ja ymmärtämätöntä väkeä.
Kyseinen haukkuja harppoi suoraa päätä puhelimeen ja soitti kaavakkeiden lähettäjälle haukkuen kaikki pataluhaksi.

Toinen proppunsa polttanut kailotti suureen ääneen sitä mukaa kuin paperin täyttö edistyi. Nickneimejä tuli useampia, ammatteja tuli poliisista sairaanhoitajaan, katuosoitteita useammanlaisia. Kerrankin on kuulemma kiva kun pääsee oikein revittelemään.

Stressiä tuntuu siis olevan useammallakin ja tarve purkaa sitä jotenkin. Mutta ei ole kiva, kun toinen saa stressiä ja ahdistusta muiden kauheasta metelistä, varsinkin kun porua pidetään ihan tyhjästä. Ihan pää halkeaa ja kuuluu vain kaukaista kuminaa.
-Täytin kaavakkeeseen vaivihkaa nimeni ja puhelinnumeron - muuta siihen ei tarvittukaan - ja vein palautuslokeroon. Turhaa hommaa, mutta turhaa oli se huutokin.

Heinäsaari och samma på svenska

Kakkosluokan kurssilla opetellaan luontoon liittyviä sanoja kuten en ö (saari), en å (joki) ja en en(buske) (kataja). Joskus muinoin joku kysyi minulta: "Tiedätkö, mitä tarkoittaa hö-ö mö suomeksi." Tuolloin en ollut vielä kuullutkaan tuota nykyään jo klassiseksi värssyksi muuttunutta juttua:

Saari, saari, heinäsaari
heinäsaaren morsian

Och på svenska:

Ö, ö, hö-ö
hö-öns mö

Tällaisista hokemista oppisi vaikka kuinka paljon uusia sanoja pienellä vaivalla. Nytkin oppilaat höristivät heti korviaan ihan eri tavalla, kun heille ilmeni, että taannoin televisiossa pyörineen ohjelman Hyppönen & Enbuske experience toisen juontajan nimi tarkoittaakin katajapuskaa.

Lapsityövoimaa. Valokuvatorstain 58. haaste: Lapsi

Tämä on lapsityövoiman hyväksikäyttöä. Mutta Suomessahan vallitsee työvoimapula, joten työvoimaa on otettava sieltä mistä sitä suinkin saa.
Otan tällä kuvalla osaa valokuvatorstain viikottaiseen valokuvaushaasteeseen.

Surua

Tänä aamuna kuulin kirjaston viereiseen luokkaan ääntä, josta en saanut selvää, onko se itkua vai naurua. Kun tunti loppui, huomasimme, että se oli todella itkua. Vaihto-oppilaamme istui tietokoneen ääressä. Hän oli juuri saanut tietää sähköpostitse, että hänen hyvä ystävänsä Saksassa oli kuollut.
Tuo tapahtuma teki meidät kaikki murheellisiksi. Yritimme lohduttaa ja onneksi hän kykeni puhumaan asiasta vähän pitkin päivää. Järkytys oli sitäkin suurempi, sillä ei ollut mitään enteitä, mistä olisi voinut päätellä näin tapahtuvan. Ei sairautta, ei näkyvää masennusta..
Toivottavasti oppilaamme selviytyy tästä traagisesta tapahtumasta. Yritämme auttaa kaikin mahdollisin tavoin. Olemme jo kysyneet kriisiapuakin, mikäli sitä tarvitaan.

Se tekniikka, se tekniikka...

Meille tuli jo viime keväänä uusia tietokoneita ja videotykkejä. Koska rehtorimme muutti paikkakuntaa, jäi koneiden asentaminen syksyyn. Sekin henkilö, joka kunnassa on hoitanut koulumme tietokoneasioita, perusti oman firman, eikä ole joutanut tulla laittamaan koneita käyttökuntoon.
Minun luokkaani olivat koneet jo tulleet, mutta aina jos minulla olisi ollut aikaa kokeilla niiden toimivuutta ja laittaa ne täsmälleen oikeille paikoilleen, olikin luokka varattu tai jotain muuta estettä.
Kakkosluokkalaiset olivat kärttäneet, että näyttäisin kuvia kesäiseltä Ruotsin-matkaltani. Olin jo viikkoja sitten luvannut, että heti, kun koneet ovat näyttökunnossa.
Tänään he olivat tympääntyneet odotteluun, hyppäsivät ylös, hiissasivat pöydän luokkaan, sille koneet, laittoivat kaiken paikoilleen, minä vain noudin muistitikkuni.
Ajattelin, että kyllä minunkin nyt jotain täytyy omatoimisesti tehdä ja yritin tunkea tikkua yhteen reikään. Oppilaat sanoivat, ettei siihen, vaan tuohon toiseen. Minusta reikä näytti oikeanlaiselta ja yritin kuitenkin ängetä tikkua siihen väärään.
Vihdoin uskoin. Joku koiranleuka mainitsi minulle, että en ole näköjään tottunut etsimään reikää, johon minä, etteihän se minun hommani olekaan, vaan toisen sukupuolen edustajan heiniä. - Hymyilivät ymmärtäväisesti.

Perunapuffereita

Huomenna lähtee yksi saksanlukijoistani Saksaan vaihto-oppilaaksi ja siksi teimme tänään saksantunnilla Kartoffelpuffereita. Röstiperunoiksi niitä kai parhaiten voisi suomeksi nimittää. Mukana oli saksalainen vaihto-oppilaammekin. Oli oikein mukava vaihteeksi tehdä muuta kuin olla tavallisessa luokassa.
Röstiperunoita syödään Saksassa omenahillon kanssa. Koska meillä kotona on paljon omenapuita, lupasin tehdä hilloa niistä vähistä omenoista, joita nyt näin matoisena aikana saa. Ämpärillisestä omenia sain vain litran hilloa, kun kustakin omenasta kelpasi vain yksi siivu, joka ei ollut madonsyömä.
Minä onneton laitoin tavallisen sokerin sijaan hillosokeria, joten hillo oli niin jämähtänyttä, että hyvä että saimme purkista irti.
Röstiperunat tulivat hyviä, paitsi että niitä tuli niin valtava kasa, ettei minnekään meinannut mahtua.

Olenko kotka vai kana

Rehtorimme piti eräänä aamuna mielestäni hyvän päivänavauksen. Kun olen luokissa siitä oppilaiden kanssa jutellut, vain harva on valitettavasti edes kuunnellut, mitä hän on sanonut, ja tähän mennessä on vain yksi, joka on sanomaa ymmärtänyt.
Kyse oli kotkan munasta, joka joutui kanalaan. Kanat hautoivat munaa ja munasta kehittyi komea kotka. Mutta koska se näki ympärillään vain kanoja, se alkoi nokkia jyviä ja kuopsuttaa maata kuin kana. Eräänä päivänä kotka näki ylhäällä liitelemässä kotkan. Sille tuli hirveä halu ja kaipuu. Se huokaili, että olisi suunnattoman ihanaa lentää samalla tavalla ja olla vapaa ja nähdä muutakin kuin kanalaa. Mutta koska se luuli olevansa kana, se kuoputti maata kanan tavoin lopun elämäänsä.

Minusta tuo tarina kuvaa erinomaisesti tämän maaseudun oppilaita. Jonkinlainen innottomuus ja näköalattomuus vallitsee nykyään, ei tunneta eikä ymmärretä omia mahdollisuuksia. Oppilaista monet hyvät lähtevät erikoislukioihin, ja tänne jäävät eivät huomaa, mitä kaikkia mahdollisuuksia heilläkin olisi.
Latistuneen tunnelman huomaa mm. siinä, että oppilaat eivät käytä läksyjen lukuun paljonkaan aikaa. Monet tekevät läksynsä kymmenessä tai parissakymmenessä minuutissa. Sen jälkeen alkaa pitkästyminen: ei ole mitään tekemistä. Eihän kukaan muukaan tee enempää!
Olen kysellyt meidän vaihto-oppilailtamme, miten kauan he käyttävät aikaa läksyjen lukuun. 2-5 tuntia illassa, on vastaus. Samaa ovat kertoneet sellaiset omat oppilaamme, jotka ovat itse olleet ulkomailla vaihto-oppilaina.
Tietysti poikkeuksiakin on, mutta yleinen mieliala on nykyään hyvin kouluvastainen. Ja jos joku sentään yrittää, häntä yritetään mollata kaikin tavoin - kateutta ilmeisesti osaksi.

Kaikenlainen työ kiinnostaa vielä puolitoistavuotiaana. Mihin into häviää isompana? Mallien puutteeseenko?
Kuvan saa isommaksi napsauttamalla sitä.