sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Mustaa ja valkoista


Eilen kaupungissa käydessä jouluostoksilla osuin kauppaan, jossa ei myyty mitään muuta kuin valkoista tavaraa. Kauppaan astuessa tuli luotaantyöntävä kylmä tunne, emme edes kierrosta tehneet siellä, äkkiä vain pois.

Mistähän syystä niin kalsea tunne, vaikka pari päivää sitten ihastelin, kun olimme saaneet lunta niin paljon, että hyvä että ulko-oven sai auki. Lunta oli tullut yöllä ihan yllättäen. Sellainen ihana rauha ja sininen hämäryys vallitsi joka puolella. Aamulla näki hyvin pyöräilläkin kouluun, kaikkialla kaunista ja puhtaan valkoista, kuin satumaailma. Kouluun pyöräillessä muistin erään lausahduksen, jonka eräs henkilö päästi suustaan hiljattain: "Ei tänne Suomeen pidä ottaa neekereitä, miltä niiden naama näyttäisi valkoista lunta vasten!"

Entäs sitten musta. Ensinnäkin mustat internetsivut ja blogit tuovat pelottavan tunnelman. Toisekseen niitä ei voi lukea. Kun jonkin aikaa yrittää tihrustaa saamatta juuri mitään selvää ja kun sitten nostaa katseensa, ei näe mitään, silmät ovat jotenkin menneet ristiin. Mutta siitä hyvä, että tietokoneessa on vielä nappula, josta sellaisen saa pois näkyviltä.

Minulla oli kerran oppilas, joka ei käyttänyt muuta väriä kuin mustaa: vaatetus, kirjanpäällyspaperit, kaikki. Hän kertoi minulle mustasta huoneestaan, tapeteista, verhoista, kaikki ehdottomasti mustaa. Jopa mustan koiran hän oli hankkinut. Vaikka tiesin oppilaan asenteet ja ajatus- ja arvomaailman, en malttanut olla sanomatta: "Sittenhän sinulla täytyy olla myös musta mies!" Tähän oppilas kivahti olevansa rasisti, "Ich bin Rassist" (oli siis saksantunti).
Miltähän näyttää valkoinen miehennaama mustien lakanoiden keskellä. Eikö se riko harmoniaa?

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

EMMA:ssahan on nyt Hannu Väisäsen rakentama näyttely, joka käsittelee harmaan, valkoisen, mustan sävyjä

Kirlah kirjoitti...

Ei vain ole mahdollisuutta mennä sinne. Tykkään väreistä, selkeistä kirkkaista. Luulen, että mustavalkoisuutensa puolesta näyttely jäisi väliin, vaikka sinne olisikin tilaisuus mennä.