Niin moni asia voi vaikuttaa siihen, että sanomisemme ja kirjoittamisemme ymmärretään toisin kuin olemme tarkoittaneet. Tänä aamuna esimerkiksi mies sanoi hakanneensa portailta jäätä. Aina juuri siihen kohtaa, johon astutaan, oli tullut paksu jääkerros. Tuohon sanoin: "Kannattais aina harjata lumet pois portailta jo ennen kun portaalle astuu". Vastaus oli heti: "Ei se ole sinultakaan kielletty!"
Eli mielestäni neutraalisti lausuttu sanominen käsitettiinkin heti moitteeksi: "Miksi et ole lakaissut.." Tarkoitin vain itse asiassa, että astui nyt sitten kuka tahansa ensimmäisenä portaille, kannattaisi pyyhkäistä ensin harjalla lumet pois.
Moitteeksi käsitetään usein lauseet, jotka on vain tarkoitettu neutraaliksi toteamukseksi. Jos tulen koulun ruokalasta ja sanon: "Olipas sitkeää lihaa tänään!" Silloin on heti vähintään viisi ihmistä ojentamassa, että aina valitetaan ruoasta, vaikka se oli vain toteamus, ei välttämättä muuta. (Suututtaa itseä siksi, että on ihmisiä, jotka todella valittavat ruoasta aamusta iltaan).
Samantapainen voi olla toteamus säästä: "Kylläpä on ankara lumimyräkkä!" Tämäkin on minulle vain toteamus, koska itse asiassa tykkään lumimyrskystä. Mitä kovempi myräkkä, sitä kivempi. Mutta se on varmaan henkilölle, joka itse ei siitä pidä, kuin punainen vaate, koska saan kovat haukkumiset: "Minkä sitä säälle voi. Anna olla! Ei aina pidä valittaa!!!" -Mutta minä raukkahan vain informoin, jos hän ei vaikka tiennyt, millainen sää on!
Puhumattakaan sitten siitä, millaisia epäselvyyksiä aiheutuu kirjoitetussa tekstissä, jossa ei voi ilmein, elein ja muin keinoin ilmaista tarkoitustaan. Ja vielä lisäksi murre ja kulttuurierot! Sekä vastaanottajan että puhujan oma kokemuspiiri vaikuttaa. Pohjalaisena savolaisten joukossa eläneenä voin vakuuttaa, että ei se kommunikointi aina niin yksinkertaista ole. Myös keskustelufoorumien ja blogien viestiketjuissa voi sivullisena vain ihmetellä, miten monella tavalla voi jonkin pikkuasiankin tulkita. Mutta kommunikointihan on jatkuvaa tulkintaa siitä, mitä itse asiassa sanomalla tarkoitetaan. Siksi automaattiset käännöskoneet eivät ole mahdollisia.
Kielenkäyttöä tutkii kielitieteen haara pragmatiikka, josta olen joskus ennenkin kirjoittanut erilaisia käytännön esimerkkejä.
9 kommenttia:
Olen välillä pitänyt blogitaukojakin kun en jaksa selitellä että en minä sitä tarkoittanut... puuh
Mielessäni kyselen väärinkäsitysten sattuessa että miksi aina nimenomaan minut tulkittiin VALITTAJAKSI ja lausuntoni tai kysymykseni negatiiviseksi kun oli olemassa kaksi tulkintaa, ja kun sen ihmisen pitäisi minun mielestäni tietää että olen myönteinen ja nautin elämästä, kuten lumimyräkästä.
Se että aviopuoliso kokee tavallisen kysymyksen tai toteamuksen moitteeksi menee meillä täysin yli ymmärrykseni koska tapoihini ei kuulu haukkua, moittia eikä lannistaa. Silti saan silloin tällöin puolisolta puolustautumisreaktion. Sanon siihen sitten että enhän minä sitä sillä sanonut. Oli vain toteamus, tai oli oikea kysymys, ei syytös. Hän siihen että ai jaa :)
Olen kuullut monen miehen valittavan sitä, että naiset pyytävät toteamalla, esimerkiksi "roskatkin pitäisi viedä". Ja kyllähän tuo välillä taitaa pitää paikkansakin. Miesten ja naisten puheessa on eroja.
Oma mieheni on saksalainen, ja hänkin on joskus valitellut samaa.
Vaikka sitä joissain piireissä pidetäänkin pöllönä kirjana, saa tuon tapaisiin juttuihin valaistusta lukemalla "miehet ovat marsista, naiset venuksesta". Oletkin sen varmaan jo lukenut ja unohtanut.
Kops on siitä joskus kirjoittanutkin. Kirjan mukaan mies kokee asioista puhumisen avunpyynnöksi, eli jos sanot että liha on sitkeää niin mies kuulee sen "pureskelisitko tämän lihan minulle?"
Vaikeeta on, luulee peikko. Luulemisten lisäksi pitää huomioida kaikki sävyt ja ilmeet ja muut eleet.
Olen miehen kans samaa mieltä,
sinäkin voit luoda ja laksat lunta ;)
Tuttua nuo kommunikoinnin kompastuskivet.. On muuten mielenkiintoista, miten Suomen sisällä on loppujen lopuksi niin erilaista tulkintaa samalla tavalla sanotulle lauseelle. (Ja miten mies ja nainen voivat tulkita saman lauseen niin eri tavalla.)
Tänään olin neuvolassa kera vauvan ja miehen. Emme päässeet edes istumaan, kun paikalla ollut äiti alkoi jutella meille ja kysellä vauvasta jne. Murteesta kuuli, että hän ei ollut täältä kotoisin. Minä ja mies (molemmat olemme oikeasti tosi puheliaita) vastasimme parhaamme mukaan, kuitenkin vähän harvakseltaan ja vaivaantuneina. Ei meillä päin ole pruukattu neuvolan sohvalla noin vain jutella. Siellä kuulua istua hiljaa, kyräillä muita ja katsoa, että omat lapset käyttäytyvät :)
..ja minä vielä pidän itseäni erittäin sosiaalisena ihmisenä :) Noinkohan on?
Miehen ja naisen väliset erot ja kommunikointivaikeudet tuntuvat olevan ikuisuuskysymys. Hieman tietysti auttaa, kun on tietoinen kommunikoinnin kompastuskivistä.
Mutta haluavatko ihmiset ottaa huomioon teoriassa tietämänsä asiat, se onkin jo eri juttu. Monella on tapana huvikseen huudattaa toista.
Katilein: Minulle on edelleenkin mysteeri tuo, kun ihmiset eri puolilta Suomea kertovat juuri tuollaisia kokemuksia kuin sinäkin kerrot.
Itselläni ei ole siinä mielessä ollut ongelmia, ilmeisesti olen osannut mukautua hiljaisuuteen tai puheliaisuuteen sen mukaan, miten vastapuoli käyttäytyy. siinä ehkä auttaa sekin, että olen jo valmiiksi sekarotuinen rakki.
Mutta mitä taas huumoripuoleen tulee, huumoriani ei aina ymmärrretä. Ainut joka ymmärtää huumoriani täydellisesti, on mieheni (jos siis vain haluaa :D ) Hän kun on samanlainen itä- ja länsirodun risteymä.
Ajatella että Isopeikko muisti tuon vanhan kirjoitukseni! Kävin lukemassa sen ja kommentit.
Ritalle: Minä kun en ole järjestelmällisesti lukenut vanhoja blogejasi, joita olet jo kirjoittanut ennen kuin itse aloin bloggailla, en tiedä mitä olet jo kirjoittanut. Mutta minusta on hauska huomata, että samat asiat ne pyörivät kieltenopettajien päässä.
Pitäisikin oikein ottaa asiaksi ja lukea ihan järjestään, sinulla on tosi hyviä kirjoituksia siellä.
Lähetä kommentti