lauantai 3. tammikuuta 2009

Liika on liikaa


Miksi lapset ja nuoret eivät jaksa keskittyä mihinkään? kysellään nykyään. Miksi nuorilla on huono sanavarasto? Miksi kansa tyhmenee, vaikka informaatiota on saatavilla joka paikasta ja koko ajan?

Näihin kysymyksiin sain inspiraation Hallittua kaaosta -blogin tekstistä. Blogissa on runo, ja kirjoittaja kertoo, kuinka hän lapsena kyseli tuosta runosta joka ikistä sanaa, mitä se tarkoittaa. Ja hänelle selitettiin kärsivällisesti. Runossa on paljon outoja sanoja, mutta sanavarasto kasvaa, kun sanoihin perehtyy, ja lapsella on aikaa maistella niitä.

Ajattelen nykylapsia. Usein lapset istuvat tv-ohjelmien ääressä. Tapahtumat ja puhe vilistää vauhdilla ohi, mihinkään sanaan tai käsitteeseen ei ehdi paneutua, sitä ei kukaan välttämättä selitä, eikä ehtisikään, kun jo painaa päälle uusi tapahtuma. Lapsi kyllästyy, kun koko ajan tulee uutta ja uutta, hällä väliä -tyyli valtaa mielen.

Ei tällaisia ajatuksia ehtinyt minulla mieleen tulla, kun omat lapset olivat pieniä. Mutta nyt kun on lapsenlapsi, katsoo asioita toisin silmin. Vuosi sitten jouluna Aatu oli 2-vuotias. Hän sai joulupukilta lahjan ja alkoi heti sitä innolla avata. Heti hän olisi leikkinyt lahjallaan, mutta muut hoputtivat, että on pukilla vielä muitakin lahjoja, käy vain hakemassa. Lapsi oli ihan ymmällään. Liika on siis liikaa.

Tänä vuonna Aatu oli 3-vuotias ja haki kaikki lahjat ennen avaamista. Vaikka olemme yrittäneet rajata lahjojen määrän kohtuulliseksi ja vain lapsen ikäkauteen sopivaksi, oli niitä vieläkin vähän liikaa siihen nähden, mitä oikeasti kukaan tarvitsisi. Pari lahjaa olisi riittänyt lapselle koko illan leikkeihin. Tytär laittoikin onneksi puolet lahjoista piiloon parempia aikoja odottamaan. Sellaiseen hetkeen, jolloin ne sopivat lapselle paremmin.

Enkä malta olla vielä kirjoittamatta kuulemastani tapauksesta, jossa lahjojen määrä oli niin tolkuton, että pukkikin jo oli ihmetellyt ja hämmästellyt. Lapset ovat perheessä 3½- ja 1-vuotiaita. Hiki jo oli valunut vanhemman lapsen ohimoilta ja uupumus vallannut, lapsi oli totaalisesti kieltäytynyt enää avaamasta yhtään pakettia!

Mutta äkkiäkös sitä lahjojen määrä kertyy. Jos aikuisia ostajia on 10 henkeä ja jokainen haluaa ehdottomasti ostaa jotain, ja moni mielellään ostaa enemmän kuin sen yhden paketin. Silloin kannattaisi ehkä aikuisten jo pitää jonkinlaista palaveria ja tehdä jokin radikaali päätös. Eräs olikin jo lupautunut kuljettamaan lapsen kerran viikossa kerhoon, mikä minusta on tosi järkevä lahja! Enemmän siitä varmaan on riemua kuin jostain pehmolelusta, joka heitetään nurkkaan kaksi metriä korkean lelukasan päälle.

11 kommenttia:

vilukissi kirjoitti...

Olet todellakin oikeassa tuosta tv:n tarjoamasta yksipuolisesta ja nopeatempoisesta tarjonnasta..jota vain kuunnellaan ja katsellaan ilman, että lapsi edes ehtii kysymään, että mitä tarkoitti...varsinkin hiljaisemmat lapset jäävät huomaamatta yksin ajatustensa kanssa. Leluistakin olet oikeassa. Olin kylässä kodissa, jossa oli katonrajassa riippukeinussa pehmoleluarmeija, en osaa edes arvioida, miten älytön määrä niitä oli; kymmenittäin niitä oli. Ja kuitenkin yhden lapsi haluaa kainaloonsa. Olen omaa tuoretta äiti-tytärtäni nyt yrittänyt ohjastaa lukemaan pienokaiselleen, niin minäkin tein aikoinani ja silloinkin oli jo videoita, joiden ääreen oli helppo työntää lapsi, sinne minäkin laitoin heidät välillä. Se oli helppoa, toki yritin aina miettiä, mitä videoita ostin ja oliko niissä mitään sanomaa. Olisi kiva tietää, miten paljon on nuorisoa, jotka eivät lue muuta kuin tekstareitaan!!

Mummeli kirjoitti...

Olen nyt ihan sanaton, vaikka niitä on muhimassa miljoonia. Asiaa, asiaa puhutte. Ihanaa, että olen löytänyt Teidät!

kirlah kirjoitti...

Vilukissille: Olisipa minulla ollut tämä viisaus silloin kun olin nuorempi. vaan eipä sitä tiedä olisinko samat virheet tehnyt silloinkin. Ihmiskuntahan olisi tosi erinomainen, jos me aina oppisimme vanhemman polven tekemistä virheistä. Mutta kummallista, että joka sukupolven on aina tehtävä ne omat virheensä.

Me yritimme lukea paljonkin omille lapsillemme, vaikka olikin tv:t ja videot. Samoin yritimme pelata pelejä yhdessä. Enemmän ne tykkäsivätkin sylissä istumisesta ja lukemisesta kuin kylmästä tv:stä

Minäpä taidan taas pitää oppilaitani koekaniineina ja kysellä heiltä tuota viimeksi esittämääsi kysymystä. Kunhan nyt ensin koulu alkaisi.

Mummeli: kiva kuulla. paitsi ettei ainakaan minua teititellä tarvitse.

vilukissi kirjoitti...

Aivan niin, Kirlah, jokainen sukupolvi tekee omat virheensä, emme me varmaan koskaan opi omista virheistä riittävän ajoissa...eikä uusi sukupolvikaan aina osaa ottaa meistä opikseen...ja uskon kuitenkin, että me olemme varmaan tehneet omien lastemme kanssa tosi paljon, aikamme puitteissa. olen usein miettinyt niitä vanhempia, jotka eivät todellakaan ohjaa lastaan lukemiseen yms.koska eivät ole koskaan itse sitä tehneet. Kaikki uudet vanhemmat eivät osaa edes keittää ruokaa (tämä on tosi)...katselin eilen vajaan kk:n ikäistä uutta suvunjäsentäni...sen sormia..miten niihin edes luut mahtuivat!? silloin tajusin, että miten särkyvä ihmistaimi onkaan..miten kukaan voi jättää sellaista oman onnensa nojaan!! ja niinkin kuitenkin tapahtuu. olen aina yrittänyt teroittaa tyttärilleni, että yrittäkää aina muuttaa mun tekemäni virheet oikeiksi omille lapsillenne. olin aivan liikuttunut, kun tyttäreni sanoi, että olen ollut maailman paras äiti. maailamn paras äiti, koska muita äitejä ei ollut, heh. mutta tiesin, että hän tarkoiti tosissaan sitä, eihän meistä kukaan voi olla ns täydellinen. ammatissani näen monenlaisia lapsia, ja joistakin osaan sanoa, minkälainen koti heillä on. silloin itken aina hiljaa sisäänpäin. (enkä nyt tarkoita, että silloin puuttuisi jompi kumpi vanhemmista, koska sillä EI ole merkitystä lapsen onnellisuuteen)

kato nyt tätäkin kirjoitti...

Ajattelen, että yrittäessäni välttää äitini tekemiä virheitä teen muita virheitä, joita lapseni sitten taas aikanaan yrittävät välttää omien lastensa kohdalla, ja he tekevät sitten taas joitain toisia virheitä jne. Virheettömiä vanhempia ei ole.

Meillä luetaan kaksikielisille (suomi ja saksa) lapsille vaikka kuinka paljon. Mutta viime aikoina olen alkanut miettiä, milloin pitäisi lopettaa. Tytär on pian kymmenen, ja kyllä hän suomeksikin osaa lukea, vaikkakin aika hitaasti. Lukiessani voin selittää vaikeat sanat (ja niitähän riittää), mutta jos hän lukee itse, ei kukaan ole selittämässä (eikä hän niin usein sitten kysyisikään). Mutta tällä menolla hän tyytyy vain kuuntelemaan, ei innostu itse lukemaan.

Nykymaailma on kyllä aika vaikea. On niin vaikea läytää kultainen keskitie. Lasten mielenkiinto jakautuu moneen suuntaan, on hienoja pelejä ja filmejä ja muuta, ja kukapa haluaisi olla koulukavereiden keskuudessa ulkopuolinen.

kirlah kirjoitti...

Vilukissi: Totta. Yritämme parhaamme nimenomaan aikamme puitteissa. Jokainen sukupolvi on oman aikansa lapsia. Joskus tekee mieli antaa periksi ja olla murehtimatta: jos kerran tämä aikakausi tuottaa tällaisia ihmisiä, miksi potkia tutkainta vastaan. Mutta sitten ei pitäisi ihmetelläkään, miten näin on käynyt.

kirlah kirjoitti...

Kato nyt tätäkin: ei kai ole mitenkään paha asia, että lapselle luetaan ja selitetään. Siinähän hän oppii. Jos hän ei joka tapauksessa innostu itse lukemaan, onhan silloin parempi, että edes yhdessä luetaan.
Yhteiskunta on todella moniarvoinen, vanhempana ei todellakaan ole helppoa. Olen ikionnellinen, että omat lapset ovat jo aikuisia.

utukka kirjoitti...

Nykyajan yltäkylläisyys (melu, värit, kuvat, lelut ...) vilistävät useimpien nykylasten maailmassa virtanaan. KOSKA ON LAPSELLA RAUHAA?

Tämän joulun amerikkalaisessa lehdessä oli kehystetty teksti "Anna lapselle tavaran sijasta muistoja". Aika hyvin Amerikasta, eikö?

kirlah kirjoitti...

Jokohan Amerikassa olisi vihdoin saavutettu hulluuden huippu, ja alettaisiin palata järkevyyteen.

Kaikissa asioissahan mennään aaltoliikettä. Minusta tuntuu, että meilläkin aletaan kohta mennä järkevämpään suuntaan asioissa. Ainakin toivon niin.

Vallaton mummeli kirjoitti...

No enhän minä sinua teitittele. Tässä oli jo valmiina Vilukissin kommentti ja sun juttusi, niin tarkoitin teitä kahta :)

Olin pari päivää hoitamassa Kuopuksen Nelosta ja Vitosta ja otan nyt ihan rennosti. Olen hivenen uuvahtanut, eikä ajatus oikein juokse. Mukavaa, kun saa rauhassa lukea ihmisten blogeja.

Ei paljon käy kateeksi lasten vanhemmat. Töissä viedään mehut viimeiseen pisaraan. Sitten kiireellä kotiin, perheen ruokinta ja kaikki iltatoimet ja kun lapset on saatu nukkumaan, pitää vielä hoitaa työasioita. Tuntuu aika karsealta. Vaikka sitähän se oli silloinkin, kun itse olis nuori. Vai oliko? Tuntuu ettei elämä silloin ollut näin kiireen tahdittama. Tai sitten sitä vain omat toiminnut hidastuu, ettei pysy perässä. Eikä kyllä haluaisikaan.

Ehkä meistä isovanhemmista on jotain hyötyä, jos voimme edes hivenen keventää vanhempien taakkaa antamalla aikaa pienille.

Tämä kommentti meni nyt ihan asian vierestä, mutta menköön.

kirlah kirjoitti...

Vallaton mummeli:
Nykyelämä on tullut niin kiireiseksi, että säälin kaikkia, joilla onm pieniä lapsia ja työelämässä pitäisi olla mukana.

Kiirettä oli ennenkin, mutta kaikki työelämässä oli jotenkin selkeämpää ja inhimillisempää.

Kunpa ne lapsenlapset vain olisivatkin lähempänä, että itsestä olisi jotain hyötyä.