tiistai 20. tammikuuta 2009

Ei kiinnosta heitä mankelikaan


Tänään käsiteltiin kolmosten kanssa mankelikappaletta. -Ei me pyykkiä mankeloitu, mutta ruotsin kirjassa oli puhetta ruotsalaisesta kirjailijasta Henning Mankellista. Eivät olleet oppilaat lukeneet koskaan Mankellia, pari oli sentään nimen kuullut.

En kauheasti välitä dekkareista, mutta yhden Mankellin Wallander-kirjan olen lukenut. Harvoin edes muistan kauaa kirjojen juonia, mutta yhdessä kirjassa joku roisto keksii mennä asumaan vanhan miehen asuntoon ihan noin vain. Roisto keplottelee itsensä sisään jonakin myyjänä, ja kun asukas on huonokuuloinen ja huonomuistinen, unohtaa tunkeilijan alta aikayksikön. Niin mies asustaa vanhuksen kanssa samassa isossa huoneistossa pitkänkin aikaa tämän sitä koskaan tajuamatta. Tilanne on kai jäänyt mieleeni sen takia, että itselleni ei olisi koskaan tullut mieleeni keksiä asunnottoman asunto-ongelmaan tuollaista juttua.

Eniten minua on Mankellin tuotannossa viehättänyt Vindens son (Tuulten poika), joka kertoo 1900-luvun alussa Kalaharin autiomaasta tuodusta neekeripojasta. Mitä ennakkoluuloja Ruotsissa siihen aikaan oli tällaisia kohtaan, on mielenkiintoista lukea. Kirjan tekee mielenkiintoiseksi se, että Mankell kai on oikeasti matkustanut Kalahariin etsimään pojan juuria.

Mutta ei nyt niin kovin kiinnostavaa ollut oppilaitten mielestä. Vähän kun yrittää kertoilla jotain omasta mielestä kiinnostavaa, on se oppilaitten mielestä ajan haaskausta. Mutta voin kyllä vakuuttaa, että oli ohjelma tunnilla mikä tahansa, oppilaitten mielestä olisi pitänytkin tehdä just sillä kertaa jotain muuta.

2 kommenttia:

vilukissi kirjoitti...

Mä tykkäsin aina kovasti Wallanderin tv-elokuvista! Ja olen lukenutkin Mankellia. Olen kirjastolautakunnassa ja huolestuttavaa on se, että kaikki nuoret eivät lue! Ei kaikista toki koskaan tulekaan lukijoita, mutta itse olen sitä mieltä, että melkoisen moni alkaa lukemaan, jos vain näkee niin kotona tehtävän.

kirlah kirjoitti...

Minustakin tuntuu, että esimerkin voima on suuri. Omassa lapsuudenperheessäni, samoin miehen kotona on aina luettu ja ostettu kirjoja, joten se tapa periytyy helposti.

Siitä hohtuen hämmästykseni oli suuri, kun joskus ensimmäisen kerran kuulin, että kaikilla ihmisillä ei olekaan tapana lukea kirjoja. Vielä suurempi oli hämmästys, kun kuulin, että vielä nykyäänkin on ihmisiä, jotka ovat "jääneet 1800-luvulle" ja peräti paheksuvat sitä, jos joku lukee.