perjantai 30. tammikuuta 2009

Jumettui onkaloon


Eilinen päivä ei juuri poikennut edellisestä ainakaan omituisuuksien puolesta. Nyt sattuu kaikki kommellukset oikein rysässä. Menin hyvissä ajoin jo ennen kahdeksaa koululle. Ajattelin, että kuuntelemme viimeisen kuuntelumme abisaksaa eri tason oppilaat samassa luokassa: oppilaat hakivat toisenkin CD-soittimen, minä hain sekä A- että B-saksan kuuntelukokeen. Raahasimme kuulokkeetkin, asettelin lähettimet koneiden päälle. Mutta toisesta lähettimestä puuttuikin virtajohto. Kukahan senkin oli kähveltänyt!

Raahasimme B-saksan lukijan vehkeet eri luokkaan, jätin oppilaan sinne yksikseen ja menin itse A-saksalaisten kanssa samaan luokkaan. Kaikki muuten hyvin, mutta aikaa oli kulunut jo niin paljon sählinkiin, että kesken kuuntelun alkoikin klo 8.45 päivänavaus. (Muiden koulu alkaa siis tuolloin). Täytyy siis yrittää suhtautua, vaikka hermot meinaa mennä!

B-saksalainen tuli sisälle ja ilmoitti, että hänet ajettiin luokasta pois eikä hän saanut levyä pois koneesta! Miten se on mahdollista? Hyvä konehan se on. Kun luokka oli tyhjä, menin kokeilemaan, kiskoin levykotelon hissukseen auki, ja mitä ihmettä? Ei ollut levyä! Mihin se on voinut haihtua?

Opehuoneessa ihmeteltiin ja tultiin siihen tulokseen, että yläasteen tunnilla joku oppilas on sen ehtinyt sieltä jo näpelöidä, vaikka ope kyllä sitä epäilikin. Onneksi ei ehditty vielä oppilaita syyttää, joku keksi, että levy on hävinnyt jonnekin koneen yläosan uumeniin. Raahattiin kone AV-vastaavan pöydälle. Ope huljutteli konetta ylösalaisin ja hups, levy ilmestyi näkyviin.

Nyt ei auta kuin panna kädet kyynärpäitä myöden ristiin ja toivoa, että yo-kuuntelussa ei sattuisi mitään outoa. Urani aikana ei ole koskaan vielä mitään hämminkiä niissä ollutkaan, mutta kertahan se olisi ensimmäinenkin.

4 kommenttia:

Katilein kirjoitti...

Minäkin pidän peukkuja! Tekniikka on aina niin arvaamatonta.

Katja Tanskanen kirjoitti...

Hui! Onneksi minulla ei ole tuollaista vastuuta kannettavana. Kuuntelu on kirjoituksissa se herkin laji.

Minäkin pidän peukkuja!

Sinulle olisi blogissani kuvahaaste :)

vilukissi kirjoitti...

olipas outo tapahtuma! kertakaikkiaan.

kirlah kirjoitti...

Kyllä peukkuja kannattaa pitääkin. Lautakunnan lähettämissä ohjeissa sanotaan, että jos on jotain häikkää levyssä, on haettava vastaava naapurikoululta. Ohjeet on tehty siis kaupunkikouluja varten, täältä kun lähtee uutta CD:tä hakemaan, menee puoli päivää.

Entäs sitten jos sähkökatkos tulee? Aatonaattona ja aattona tälläkin paikkakunnalla oli monissa taloissa sähköt poissa kaksi vuorokautta! Miten silloin kuunnellaan?