lauantai 23. elokuuta 2008

Sukunimi voi ratkaista kohtalon

Minulta oppilaat taas kyselivät jälleen kerran, miksi aloin kieltenopettajaksi ja miksi juuri saksan ja ruotsin.
No, olisin mieluiten ehkä alkanut opiskella suomen kieltä jo heti lukion jälkeen (enkä vasta työelämässä ollessani), mutta kun kaverit sanoivat minulle aina, että sinusta varmaan tulee suomenopettaja, ajattelin, että en minä nyt ainakaan sellaiseen ammattiin mene, jota kaverit itsestäänselvästi minulle tarjoavat. Sitä paitsi halusin alan, jossa ei tarvitse matematiikkaa, ja kielet ovat aina kiinnostaneet.

Miksi juuri nämä kielet? Ruotsi oli jotenkin tuttu kieli, kun sitä oli keskikoulun ensimmäiseltä lähtien (siis nykyisen alaluokkien viidettä vastaavalta) opiskellut. Ruotsin opiskelu oli ennen jotenkin itsestäänselvääkin. Vanhemmatkin kannustivat nimenomaan ruotsiin, sillä äidillä oli huonoja kokemuksia vielä 50- ja 60-luvuilla Vaasan sairaalasta. Siellä hänen mukaansa hoitajat ja lääkärit vain "päkättivät" ruotsia, eikä meinannut saada oikein selvää oman sairautensa laadustakaan. Ruotsia oli siis opiskeltava, ettei ihmistä päästä höynäyttämään.

Saksa alkoi keskikoulun toisella luokalla. Koulussani oli kaksi rinnakkaisluokkaa. Toisella luettiin pitkänä kielenä saksaa, toisella englantia. Jo 60-luvun alussa alkoi englannin nousu saksan kustannuksella. Saksan luokkaan ei olisi ollut kuin muutama menijä, he tietenkin pääsivät sinne. Loput oppilaat laitettiin riviin aakkosjärjestykseen. Aakkosten mukaan jonon alkupää pääsi englannin luokkaan, loppupää saksan luokkaan. Kun oma sukunimeni oli tuolloin loppupäässä, ratkaisi se kohtaloni. Tosin oli kyllä mahdollisuus toisella luokalla vaihtaa englantiin, jos joku ehdottomasti sitä halusi, mutta vanhempani ajattelivat, että sama kai se on, mitä siellä lukee, joten jäin siis saksan luokkaan.

Lukiossa vasta tuli englanti sekä vapaaehtoinen latina. Alan olla niitä harvoja ihmisiä, jotka ovat lukeneet minimaalisen lyhyen englannin kielen oppimäärän. Jos vertailen, mitä kaikkea esim. lyhyen saksan opiskelijat nykyään opiskelevät lukiossa, on sanaston ja käsitteiden lisääntyminen aivan huimaa: saasteista, kasvihuoneilmiöstä, geenimanipulaatiosta, lääketieteen saavutuksista, avaruustutkimuksesta, tietotekniikasta jne jne. Mistään näistä ei ollut tuolloin edes suomeksi olemassa sanastoa. Ei mikään ihme, että minulle tulee vieläkin kaikenlaisia mukavia yllätyksiä englanninkielen alalla. Mutta onhan vain hauskaa, että ihminen voi jatkuvasti kokea ja kuulla jotain uutta ja riemastua siitä.

2 kommenttia:

Villasukka kirjoitti...

Minä tiesin lukion jälkeen haluavani tehdä jotain kielten kanssa - mutta ehdottomasti ei mitään kaupalliseen puoleen liittyvää. Ajauduin opettajaksi, mutta en vaihtaisi pois.

Kun pääsin opiskelemaan englantia, suku nauroi, että se menee Karjaportille kielen kääntäjäksi...

Kirlah kirjoitti...

Minä olisin mielelläni ruvennut vientisihteeriksi, mutta jälkeen päin ajatellen en onneksi päässyt kaupalliselle alalle. Tosi onni.

Se ei ole haitannut sikälikään, että olen opettajana saanut olla paljon monipuolisemmassa työssä ja olen saanut erilaisten kansainvälisten projektien tiimoilta olla kirjeenvaihdossa ulkomaalaisten kanssa, pitänyt pöytäkirjoja, tehnyt käännöstöitä, tehnyt raportteja, saanut paljon ulkomaisia ystäviä, päässyt matkustamaan. Eli saanut tehdä kaikkea sitä, mitä silloin odotin vientisihteerin ammatilta.

Mitä taasen teurastamon kielenkääntäjään tulee, ei minun sukuni irvaillut yhtään lehmän kielien kääntämisestä. Kielten maisteri oli erittäin arvostettu.