Leipzigissa voi kylpeä - omassa hiessä

Jälleen Suomessa. Saksan matkasta tuoreeltaan ensi alkuun vain Leipzigista:

Vieressä Leipzigin raatihuone. Se on melkein ainut, minkä kaukaisilta kurssiajoilta muistin ja mikä tuntui tutulta. Tutun tuntuista oli myös kaupunkikuva muuten. Rautatieasema Leipzigissa on nykyään valtava ostoskeskus. Ei ihme, että se peltinen huomiotaherättävä Kaufhaus-rumilus keskustassa on tyhjennetty - sekin niitä harvoja asioita, jotka muistin.

Muistin myös Thomaskirchen. Paitsi, että kun menimme sisään, ei se vaikuttanut yhtään tutulta. Yksinkertainen, kaunis, ja osoittautuikin reformoitujen kirkoksi, missä en ollut ennen käynytkään. Pakko oli sitten etsiä oikea Thomaskirche, joka oli ihan kummalliseksi uusittu päältä päin, ennen se näytti mustalta ja harmaalta, nyt koko yläosa oli valkoinen. Sisältä myös hieno, mutta tutun tuntuinen. Bach on muuten ollut kanttorina siinä kirkossa.

Yksi mikä puuttui, oli vanhoista Trabanteista lähtevä pakokaasu. Haju oli ennen niin leimallinen, että vielä muutama vuosi sitten, kun joskus jossain kulkiessani putkahti yhtäkkiä DDR mieleen, älysin, että siinähän menee jokin kulkuneuvo, josta lähtevä haju sai aikaan mielleyhtymän.

Taloja on Itä-Saksan puolella korjattu aivan mielettömästi. Toinen toistaan upeampia rakennuksia, mutta vielä on paljon rakennustöitä meneillään. Kun muuten ihmisille näytin ikivanhaa Leipzigin karttaa, kaikki alkoivat jostain kumman syystä nauraa! Joku olisi jopa halunnut sen omakseen, en tietystikään antanut.

Leipzigista on kerrottava vielä sen verran, että jo rautatieasemalla innostui kaksi pelastusarmeijan miestä avustamaan meitä, veivät kädestä pitäen infoon, mutta heidän auttamisensa vain sotki meitä. Infosta ilmoitettiin tietty bussi, millä piti pääsemän lähelle hotelliamme. Miehet kuitenkin vänkäsivät, että ratikka on parempi, se kulkee useammin. Hullut uskoimme heitä.

Jäimme ratikasta oikealla pysäkillä pois. Mutta se olikin oikean kadun ihan väärässä päässä. Aloimme talsia matkalaukkuja perässämme vetäen 35 asteen helteessä. Talot harvenivat, asutus väheni, pusikot lisääntyivät, me suorastaan kylvimme hiessä. Kyselimme ihmisiltä,
oliko hotellia lähettyvillä, kukaan ei tuntunut tietävän sellaisesta mitään.

Vihdoin arviolta kahden kilometrin kuluttua kuitenkin tuli hotelli ja oikein hyvä ja erinomainen ja hämmästyttävän edullinen. Olimme niin uupuneita, että kuljimme tämän jälkeen siinä kaupungissa vain taksilla. Taksihinnatkin olivat Suomen hintoihin verrattuna halpoja, tuo vähän yli kuuden kilometrin matka kaupunkiin maksoi vain kympin paikkeilla.

Muista kaupungeista kirjoitan seuraavissa jutuissa.