Tavallisesti en lähde ex tempore etsimään kesken tunnin mitään videota tai muuten muuttamaan suunnittelemaani ohjelmaa, sillä kokemus on osoittanut, että mikään ei ole paikallaan, missä sen pitäisi olla. Abit kuitenkin saivat minut heltymään, kauniisti pyysivät, että katsotaan pitkästä aikaa videota. Yritin estellä: ensin on etsittävä sopiva video, sitten kelattava oikeaan paikkaan jne. Tuntia haaskaantuu sillä välin. Lupasivat tehdä ahkerasti (!?) vaikkapa tehtäviä sillaikaa. Strindbergistä on olemassa hyvä video ja ajattelin, että äkkiähän minä sen käyn hakemassa oppilaiden pähkäillessä monivalintatehtävää. Sagt och gjort!
Kun menin opehuoneeseen etsimään, en yhtäkkiä millään saanut päähäni, millaisella videonauhalla se juttu olikaan. Sitten selasin koko ruotsinnauhojen rivistön, ei mitään Strindbergin näköistäkään. Etsin saksannauhatkin - ei mitään.
Ajattelin ottaa yhden toisen videon, Enade vi förstå, joka oli kelattuna valmiiksi oikeaan kohtaankin, sekin kyllä jo ikivanha, mutta kyllä se vielä viime vuonnakin oppilaita nauratti (takavuosina vielä enemmän, joskus on joku jopa meinannut pudota pöydän alle nauraessaan). Siinä esitetään tilanteita, joissa ruotsalainen ja tanskalainen kohtaavat toisensa ja millaisia kielellisiä väärinkäsityksiä voi tulla. Löysin vaikeudetta jopa ohjelmavihotkin sille.
Sitten alkoikin taistelu johtojen ja videonauhurin kanssa. En ollut odottanut, että joku olisi kähveltänyt kesän aikana johdon nauhurista. (Ei se mitään, Saksassa oli hotellissamme jollekin tarttunut aulasta kokonainen tietokoneen näppäimistö sekä hiiri).
Siirsin videotykistä johdon, muttei siitä ollut apua. Tietysti olin työntänyt kasetinkin jo koneeseen, jonne se jumittui ja oppilaat jakelivat "hyviä" neuvoja. Kaksien saksien avulla yritin kasettia pois, mutta kuten asiaan kuuluu, en minä sitä saanut pois, vaan oppilas.
Varmaan 20 minuuttia oli söhrääntynyt tähän episodiin. Mikä oli lopputulos? Minulla hiki virtasi, oppilailla sen sijaan ei: eivät olleet saaneet tehtäväänsä tehdyksi (ihme olisi ollutkin), en muistanut, että piti kuunnella jokin yo-kuuntelukin, kun kohta alkavat kirjoitukset, en muistanut, että piti kirjoittaa jokin lyhyt viestinnällinen kirjoitelmakin, eli loput ajasta räpelsimme jotain puhetehtävää ja kielioppiharjoitusta.
Kun pääsin kotiin, huomasin sohvalla istuessani, että Srindberg-nauha köllöttelee olohuoneen kirjahyllyssä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti