Outoa ettei ongelmia

Tänään tuli luokkaan kesken tunnin ihan vieras nuori mies. Viisi minuuttia ennen tunnin loppumista vain koputti oveen, astui sisään ja istuutui ihan noin vain tuolille. Yritin kysyä, kuka hän on, sanoi olevansa uusi oppilas. Selvisi kuitenkin, että hän oli toissa vuonna päässyt yläkoulusta, eli oli kakkosluokkalaisten entinen luokkatoveri. En minä häntä tuntenut, mutta ei minua kukaan informoinutkaan. Muina miehinä hän vain minulle jutteli. Oli ammattikoulussa, mutta ikävä näkyy olevan välillä entistä opinahjoa katsomaan. Kun sitten tunnin loputtua sanoin läksyä ruotsiksi, hän säikähti, että meillä olikin ruotsin tunti, hyppäsi ylös ja häipyi ulos.

Kolmosen ruotsintunnin alussa silmäni osuivat oppilaaseen, jota ei ollut näkynyt koko syksynä. Luulin, että hän ei ollut valinnutkaan ruotsia, vaikka aikoi kirjoittaa sen nyt heti syksyllä. Nyt hän siellä kuitenkin nakotti ja oli juuri palannut pari viikkoa kestävältä interreilmatkalta. (Miksiköhän muuten sekin piti tehdä kouluaikana, kun koko kesä olisi ollut aikaa). Oppilas saikin puheharjoitusta kertoessaan kymmenen minuuttia matkastaan, oli nähnyt melkein koko Euroopan.

Kolmosille sain vihdoin näytetyksi Oslo-kuvia, ei ongelmaa projektorin kanssa, eikä temppuillut mikään muukaan laite. Katsoin ex tempore, olisiko tietokoneluokka vapaa ja ihme ja kumma: se oli vapaa. Olin kirjoittanut luettelon erilaisista norjalaisista käsitteistä kuten Hurtigruten, Vigelandsparken, bokmål, Ibsen, kokonaisen sivun verran. Oppilaiden hommana oli ottaa selvää tietokoneen avulla, mitä ihmettä ne oikein tarkoittivat.

Kävi taas niin kuin aina: joku vain hutaisee, joku oikein perehtyy asiaan. Hutaisija kysyikin minulta, luulenko minä, että he tästä jotain oppivat. En tiedä, luulisin että ehkä jotain jää enemmän päähän kuin että minä syöttäisin heille valmiin tiedon. Nämähän käydään vielä ensi kerralla läpi varmuuden vuoksi. Tässähän on myös tarkoituksena totuttaa oppilaita onkimaan tietoa ruotsinkielisiltä internetsivuilta.
Ihmettelen muuten, että yleensä esim. Hurtigruten on kaikille vieras asia, vaikka näitä Norjan rannikon laivamatkoja Bergenistä Kirkenäsiin mainostetaan joka lehdessä.

Oppilaanohjaaja on lähtenyt matkalle, joten minä pääsin tapaamaan omaa ekaluokkaanikin. Minullahan alkavat kieltentunnit heille vasta ensi jaksossa. Kyllä minusta on paljon mukavampaa ja helpompaa pitää oman aineen tunteja kuin opoa tai mitään muutakaan tuntia. Ilmeisesti se on vain tottumuskysymys. En ole tottunut muihin kuin kieliin.

Kotiin oli tullut iso paketti. En edes muistanut, että keväällä oli koululle joku soittanut kustantamolta ja tarjonnut Saksa-suomi -suursanakirjaa. En ensin meinannut ostaa, mutta kun edellinen on vuodelta 1970 eikä sieltä enää yleensä löydy mitään sanoja, mitä tarvitsisi, päätin ostaa. Mutta mitä ihmettä! Paketissa oli kaksi kirjaa. Mielestäni selvästi keväällä sanoin, että en tilaa koululle, ei kunnalla ole rahaa. Tällaista on siis puhelimessa asiointi. En tiedä, mitä sillä toisella teen, jos löytyisi kirjastomäärärahoja, koulu voisi ostaa sen, muuten pitää lähettää takaisin. Ai niin, voinhan minä tarjota kollegalleni.

Kuva Oslosta Vigelandin puistosta. Vigeland oli kuvanveistäjä, hänen koko puistonsa on täynnä ihmishahmoja. Kuvassa Monoliten, jossa on kietoutuneina ihmiskehoja erilaisissa asennoissa.