torstai 30. huhtikuuta 2009

Outouksia


Viime kerralla kirjoitin Pietarin hienouksista. En kerro niistä enempää, koska niistä voi lukea matkaoppaista, kirjoista ja internetistä. Nyt on erikoisuuksien ja outouksien vuoro.

Jos seurataan kuvia ylhäältä vasemmalta lähtien järjestyksessä:
-Venäjällä on edelleenkin mahdollista, että ihmiset pitävät villieläimiä. Monet pitävät juuri siksi, että ihmiset maksua vastaan saavat kuvata. Huom! Itse en maksanut, kuvasin siivellä kun vieressä olevaa lasta kuvattiin karhunpennun kanssa. Näin myös apinoita samaa tarkoitusta varten. Ei ollut karhunpentu ainakaan tyytyväinen, se ärisi aina, kun mies nosteli sitä parempiin kuvausasentoihin, ja päästi oikein vetelät ruikulit peräpäästään. Johan kaikkosivat turistit.

-Tuo karhunkuvauttaja oleskeli samalla sillalla, jossa oli kymmenittäin hääpareja. Hääparit kuvauttavat itseään tietyillä paikoilla kaiken hyörinän keskellä ja suutelevat sillalla. Sillan kaiteeseen on kiinnitetty munalukkoja ja avain heitetty kanavaan, symboloi ikuista rakkautta. Oli outo tunne olla mukana ihmisten häissä! Valtavasti oli limusiineja, joilla hääparit jatkoivat matkaansa.

-Erikoisuus yleensä ulkomailla on käydä hautausmailla. Venäläiset hautausmaat ovat erittäin koristeellisia, valtavasti kukkaseppeleitä, nykyään paljon muovikukkia. Hautaristissä on useimmiten myös vainajan kuva, usein myös penkki ja tuolit, jonne sukulaiset tulevat eväineen muistelemaan vainajaa. Näin vainajakin pääsee osalliseksi kemuista. Kävimme Smolensikin hautausmaalla, jossa outoa oli myös nuotio, jota ei kukaan näyttänyt vartioivan.

-Ylhäällä oikealla oleva kuva yrittää esittää valtavaa puistoa, jossa kymmenittäin ellei sadoittain ihmisiä talkoilla haravoimassa. Kun puisto on yhteinen, sitä myös hoidetaan yhdessä.

-Alhaalla vasemmalla busseja, joilla näyttää olevan keltaiset sarvet, oikeasti peilejä. Yhä siis löytyy tällaisia pieniä ihmettelyn kohteita maailmasta.

-Pietarissa on paljon kanavia ja siltoja. Nevan sillat nostetaan yöllä pystyyn, että laivat pääsevät kulkemaan. Tuolloin liikenne joen yli on poikki kolmisen tuntia.

-Myös vessat alkavat olla maailmalla erikoisia, nehän ovat kohteita, joissa turistit eniten vierailevat, kannattaa siis panostaa sisustukseen.
-Myös ruoka kannattaa tarjota erikoisilta lautasilta.

Vielä asioita, joista ei ole kuvaa:
-Monissa kerrostaloissa on joka huoneistossa nykyään ilmalämpöpumput. Hauskan näköistä, kun jonkin kerrostalon koko seinä on ulkoapäin täynnä ilmalämpöpumppuja.

-Monille metro oli suurin elämys, joillekin ihmis- tai autopaljous. Joku hämmästeli talojen määrää!

-Mieliinpainuva oli myös ruoan hidas tulo ravintoloissa. Meitä oli kyllä yli kolmekymmentä henkeä, mutta vaikka joihinkin paikkoihin oli etukäteisvaraus, kesti ruoan tulo silti.

-Monille jäi mieleen museoiden ja palatsien vahtien varoitukset, joku sai jopa neljäkin huomautusta. Kiellettyä oli mm. liian lähellä tauluja seisominen, veden juominen taidemuseossa, käsirasvan laittaminen käsiin, salamalla kuvaaminen. No, nämä ovat kylläkin yleismaailmallisia kieltoja.

-Vaikka venäläiset puhuttelevat kaikkia ihmisiä teititellen, saattavat he kuitenkin ärhennellä vieraillekin ihmisille. Joku näki kirkossa, miten jonkun hartaan rukoilijan kännykkä soi, ja vieressä rukoillut ärhenteli: Teidän kännykkänne soi jo toista kertaa#!¤

Huomenna kirjoitan Viipurin ihmeistä.

tiistai 28. huhtikuuta 2009

Loistoa


I´m back! Pietarin loistosta olisi vaikka kuinka paljon kerrottavaa, mutta tässä vain kollaasi muutamasta kohteesta. Kommenteissa joku tunnustautuu ennakkoluuloisiin. En tiedä, mikä on syy ennakkoluuloihin, mutta voin vakuuttaa syvällä rintaäänellä, että ei ole syytä pienimpäänkään ennakkoluuloisuuteen Pietarin kohdalla: ruoka on hyvää, ruokapaikkojakin jo tarpeeksi joka makuun, jopa mäkkäreitä nirsoille. Itse asiassa valitettavaa, sillä missään ei juuri enää koe mitään erikoista ja kummallista, sillä maailma yhtenäistyy.

Siisteys on huippuluokkaa, kadut ovat nuoltuja roskista ja pölystä ainakin keskustassa, jota riittää muuten kilometrikaupalla. Siisteydestä ei voi puhuakaan mm. Helsingin kohdalla. Anteeksi vain taas, mutta missään en ole aikoihin nähnyt niin paljon sotkua ja vessaan kuuluvaa tuotosta kuin Helsingissä. Jos minulla itselläni on ennakkoluuloja jotain paikkaa kohtaan, se on juuri Helsinki, eivätkä ne ennakkoluulot yleensä ainakaan häviä Hesassa käydessä.

Taloja, kirkkoja, palatseja ja muita nähtävyyksiä on korjattu ja ehostettu Pietarissa aivan valtavaa vauhtia. Joku tuttavani vertasi Pietaria Roomaan. Itse sanoisin, että Roomassa alkaa näkyä rapistuneisuutta, Pietarissa se alkaa hävitä. Vertaisin Roomaan myös yleistä katuvilinää ja ihmisten käyttäytymistä. Roomassa sai pelätä koko ajan taskuvarkaita, Pietari on käymistäni paikoista kaikkein rauhallisin. Missään en tunne olevani niin rauhassa kuin juuri siellä. Mistä vielä pitää poistaa ennakkoluuloja? Täältä pesee!

Turistin kuuluu Pietarissa tutustua kulttuuriin, niin mekin: Jusupovin palatsissa operetti, Eremitaashi, Menshikovin palatsi, venäläisen taiteen museo, jopa huvipuisto. Nähdyiksi tulivat myös Kristuksen ylösnopusemuksen kirkko (kollaasissa oikealla alhaalla) ja Smolna (keskellä) sekä erinäinen määrä muita paikkoja, Palatsiaukiolta keskellä alhaalla. Vasemmalla alhaalla vielä jäälauttoja Nevassa, taustalla kaukana taitaa olla isokupolinen Iisakin kirkko. Keskellä ylhäällä hiljattain avatun tavaratalon sisääntuloaulan näkymää. Oikealla ylhäällä yksi mahtavista lukuisista palatseista. Aivan hengästyttää luetellakin sitä kullan, aarteiden ja koristeiden määrää, jota kaupungissa on.
Paljon kuvia myös täällä.
Pietarin Web Cam. Tässä toinen web cam.

Oppilaat sekä muut matkalaiset olivat ikionnellisia, että tulivat lähteneeksi mukaan matkalle. Paljon nähty ja opittu, suuri ansio ja kiitos matkan onnistumisesta kuuluu taitaville Venäjän tuntijoillemme venäjänopelle ja opinto-ohjaajalle. Tässä vielä linkki sivuille, joissa paljon hyvää tietoa ja kuvia Pietarista.

Joku toinen kerta esittelen matkan outouksia, jotka jaksoivat elähdyttää vielä vanhaakin matkailijaa.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Joskus asiat luistavatkin


Illansuussa sain puhelinsoiton erään saksalaisia majoittavan oppilaan isältä. Oppilas oli saanut juuri tänään tiedon, että pääsee jalan takia toiselle puolelle Suomea tutkimuksiin. Säikähdin jo, että oppilas ei voi ottaakaan saksalaista vierasta vastaan, mutta pelko oli turha. Vieras tarvitseekin vain ehkä yhden yön tilapäisesti muualta. Yhdellä puhelinsoitolla sain tilapäisen yöpaikan, joten kivi mätkähti sydämeltäni. Kerrankin jokin asia hoitui hyvin.

Eräällä toisella oppilaallani on oikea käsi paketissa eikä hän voi kirjoittaa, joten hän sai koulun yhden läppärin käyttöönsä. On siis kerrankin tietokoneistakin jotain kunnon hyötyä. Minä vain pelkään, että poika saa jännetuppitulehduksen paljosta hiiren käytöstä ja tottumattoman käden rasituksesta.

Mutta nyt nokka kohti Pietaria. Eräs tuttava kertoi kuulleensa vasta tänä talvena, että Pietarissa on valtavat määrät aarteita ja loistoa palatseissa. Monilla tuntuu olevan vieläkin ennakkoluuloja itään päin, eikä ihme. Mutta Pietari ei ole enää yhtään sama kuin entinen Leningrad. Saa nähdä, paljonko on muuttunut, olen ollut viimeksi Pietarissa Comenius-porukan kanssa viitisen vuotta sitten.

tiistai 21. huhtikuuta 2009

Kiitettävästi hommaa


Luulin, että työkiireet vähenisivät, kun alkoi kevät ja viimeinen jakso, mutta mitä kittiä. Minulla on opetustuntien osalta helpohkoa, mutta muuta työtä näyttää kerääntyvän kiitettävästi.

Ylihuomenna lähden Pietariin nelipäiväiselle retkelle. Retki on osa ns. Pietarin kulttuurikurssia, jota venäjänope pitää oppilaille. Kurssiin kuuluu myös matka Pietariin, ja sinne saa lähteä aina muitakin kuin oppilaita mukaan. Sunnuntai-iltana tullaan takaisin.

Heti maanantai-iltana tulevat sitten saksalaiset oppilaat suomalaiseen koulujärjestelmään tutustumaan, kahdeksan nuorta opettajansa kanssa kymmeneksi päiväksi. Sähköpostin välityksellä oppilaat ovat jo koko talven olleet heidän kanssaan kirjeenvaihdossa, joten luulisi kaiken sujuvan hyvin. Opettaja tulee minun luokseni asumaan, hän lähtee kyllä jo muutaman päivän kuluttua pois.

En ole vieläkään oppinuut, että oppilaille pitää antaa niin hyvät numerot, etteivät tule uusintakuulusteluun. Tänään tein pitkään uusintakuulustelukokeita, ja jokainen uusija on tietysti tulossa uusimaan eri kurssia, ettei voi vain monistaa kaikille samaa koetta.

Aikaa tuhraantui koulun uuden monistuskoneen kanssakin. Muuten kone on samanlainen kuin entinen, mutta nyt sillä voi skannata ja lähettää skannatun sivun tietokoneelle, jolla voi muokata skannattua tekstiä. Tänään kokeilin sitäkin ja tämä on tosi hyvä juttu etäoppilaita ajatellen. Pari viikkoa sitten olin joutunut skannaamaan omalla pienellä monitoimikoneellani oppilaalle yhden tekstisivun ja lähettämään sähköpostilla, mutta oppilas ei ollut saanut tihrustetuksi siitä oikein mitään selvää. Nyt pitäisi näkyä toisessa päässä hyvin. Paitsi että huomasin tekstin asetusten menneen vinksin vonksin, joten teksti ei tulostu oppilaalle ihan alkuperäisen näköisenä.

Ja sitten vielä se kakkosluokan etäopetussaksa. Olemme lukeneet jo kakkosluokan kaikki kurssit, mutta sain yllättäen opetettavaksi jo tänä keväänä heille yhden kolmosluokan kurssinkin, että ehtivät syksyn yo-kirjoituksiin lukea kaikki tarjottavat kurssit. Tietystikään ei ollut lukemamme kirjasarjan viimeiset kurssit vielä valmistuneet, joten piti ottaa vanha kirjasarja kehiin. Viime kevään siivousvimmassa oli siitä mennyt jo harjoituskirjani roskiin, samoin opettajanmateriaalit. Kuin ihmeen kautta löysin tekstikirjan jostain hävitettävien kirjojen seasta.

En halunnut ostattaa oppilailla harjoituskirjaa kun ei minullakaan ole, joten joudun tekemään joka kappaleeseen muutaman harjoituksen. Tällaista työttömän työtä taas joutuu tekemään. Mutta ei oikeastaan haittaa, teemme paljon yo-tehtäviä, joten harjoituskirjaa ei olisi paljon ehdittykään.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Luontokollaasia pukkaa



Kateuskin on hyvästä, jos sitä käytetään hyvään tarkoitukseen. Minähän en tietystikään ole kateellinen, pois se minusta! Mutta olin pitkään tuijotellut eri blogeissa erilaisia kollaaseja ja ihmetellyt, miten ihmeessä minäkin saisin sellaisen aikaan. Pakkohan minunkin, jos kerran muutkin! Koneellani on kaksikin kuvankäsittelyohjelmaa, mutta en niitä napsuttelemallakaan tullut hullua hurskaammaksi. Picasassa oli kollaasin tekemiseen jokin työkalu, mutta ei näyttänyt sellaiselta kuin minä olisin halunnut.

On se hyvä, että ihmiselle on siunaantunut blogikavereita. Harva se päivä viisastuu. Liisalta sain tietää, että Picasan uusi versio sisältää myös uudenlaisen kollaasintekotyökalun. Ja ihme ja kumma, kun menin uudelleen Picasaan, oli kone päivittänyt uuden version. Ei pitäisi olla niin malttamaton, mutta kun jo hätäännyin, että olen taas jäänyt jostain kehityksen kulusta paitsi.

Tämä kollaasi on sellaisista aihepiireistä, joita blogissani on eniten, sen tapaista haastetta on muistaakseni liikuskellut netissä. Nämä kuvat ovat kaikki Annikin, joka kuvaa paljon luontoa eri vuodenaikoina. Itse tykkään myös kuvata kasveja ja maisemia, mutta eläimistä tulee aina heilahtaneita.

Kun nyt päästiin tekniikasta puhumaan, olisin onnellinen, jos joku viisas tietäisi, miksi ei viime aikoina enää ole tullut profiiliini niiden blogien sivuja, joita "luen julkisesti". Tavallisesti profiilikuvani narsissit on tullut automaattisesti sen sivun reunaan, jota olen ilmoittanut lukevani sekä omalle hallintasivulleni blogin tiedot. Blogger on jotenkin uusinut systeemiä minulta salaa. Nyt piti laittaa esim. Liisan sivuille jokin muu kuva. Eihän se muuten haittaa, mutta minä vain ihmettelen.

perjantai 17. huhtikuuta 2009

Vanhaa rojua vai arvotavaraa


Koulun kirjastonhoitaja toi opehuoneeseen iänkaikkisen vanhoja kirjoja 1800-luvulta, suurin osa oli maantiedon kirjoja ja eri kansojen elämän kuvausta. Oli jopa luonnonsuojelukirja, mitä kovasti ihmettelin. Mutta se osoittautuikin 1950-luvun kirjaksi. Ihmettelen silti, että jo silloin on ollut olemassa käsite luonnonsuojelu, mutta että ei se ole tuottanut kovinkaan suurta tulosta. Toisaalta, ellei tuota käsitettä olisi ollut olemassa, ei meillä olisi kai tämänkään vertaa elinmahdollisuuksia maapallolla.

Kirjastonhoitaja on lukion äidinkielenopettaja, joka jää keväällä eläkkeelle, ja minä saan ensi syksystä lähtien kirjastonhoidon tehtäväkseni. Minusta kivaa vaihtelua. Äidinkielenopettajan kanssa pohdimme, mitä kirjoja pitäisi heittää pois, mitä säilyttää. Nämä ikivanhat kirjat nyt ainakin on säilytettävä, niissä on monta mielenkiintoista asiaa: jo kieli sinänsä nykykorvissa erikoista, asenteet sekä tietysti entisajan elämän kuvaus. Emme laita näitä enää kirjaston puolelle, vaan opehuoneeseen niin ylös, etteivät ne tartu vahingossa jonkun käsiin.

Minua ihmetyttää, että nuorempi sukupolvi ei anna mitään arvoa vanhoille kirjoille. Eräs opettaja oli ankarasti kieltänyt laittamasta hänen pöydälleen mitään vanhaa materiaalia. Jopa 2000-luvulla ilmestynyttä materiaalia piti heittää pois. Vaikka jokin asia tuntuu nyt tarpeettomalta, on sillä tulevaisuudessa ehkä arvaamaton arvo. Minulla on ristiriitainen tunne. Pitäisikö minun heittää kirjaston puolelta pitkä rivi 1970-1990-lukujen kielten kirjoja paperinkeräykseen. Ne ovat eri kustantajilta tulleita näytekappaleita, eri kirjasarjoja kuin mitä meillä luetaan. Nyt ne ovat vain hyllyn täytteenä, mutta ainakin nuo 1970-luvun kirjat näyttävät minusta jo ihan antiikkisilta ja jopa arvokkailta. Vaikeaa on päätös.

Yksi niistä kirjastosta löytyneistä kirjoista oli "Maantieteellisiä kuvauksia maapallon kaikista osista", toimittanut Isak Fehr, "muodostellen suomentanut" F.O. Rapola, Osa I Eurooppa, WSOY Porvoo 1899. Kirjaa lukee kuin parastakin romaania. Minua viehättää kerrontatyyli ja se, mihin asioihin on kansojen tavoissa kiinnitetty huomiota ja millainen asenne kirjoittajalla on ollut kuvattavaansa.

Kopioin tähän malliksi muutaman rivin venäläiskuvauksesta. Kannattaako näin mielenkiintoisia kirjoja pois heittää?

Kyläjuhla on Venäjällä ylimalkaan mieltämasentavimpia näkyjä, joita saa nähdä. Se on lisätodistuksena siitä, kuinka huonosti pohjolainen, joka niin hyvin taitaa työtä tehdä, osaa sopivasti huvitella. Juhlapäivä Ranskassa tai Italiassa on hauska nähdä. Ei ainoastaan aamulla, vaan vielä illallakin pitkän päivän perästä näkee iloisen ilmeen joka kasvoilla, ja iloinen, hyvää mieltä osottava hälinä kohoaa väkijoukosta. Venäjällä sitävastoin on kansa kykenemätön huvitteleimaan viattoman iloisesti; se etsii hauskuuttaan humalasta, niin että nähdessään kansanjuhlan tekee mieli valittaa, että elämässä on lainkaan juhlapäiviä.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Epävarma tulevaisuus


Oli äsken viimeinen suomen tunti ulkomaalaisille, nyyh. Siinä mielessä harmittaa, että juuri kun pääsin kärryille, miten paljon kukin osaa, ja työ alkoi sujua kaikkia tyydyttävällä tavalla, pitikin lopettaa. Kansalaisopiston ongelmana on juuri tämä kurssien lyhyys, jolloin ei ehditä kuin vähän rääpäistä pinnalta. Kielissä ainakin tarvittaisiin pitkäjänteisempää työtä. Eräs opiskelija katseli hämmästyneenä kirjaa, jota ei keretty kuin vähän päästä alkuun. Hän oli ajatellut, että saataisiin koko kirja luetuksi. Niin minuakin harmittaa.

Jatkosta ei tiedä kukaan minkään aineen osalta. Kielten tunnit koulussa vähenevät entisestään, kun yläaste on ensi syksystä lähtien kokonaan enää yksisarjainen. Rehtori näytti jo viime kuussa laskelmiaan, että minullekaan ei riittäisi enää edes opetusvelvollisuus täyteen, ja tunneissa olisi osaksi jo jonkin ihan vieraan aineen opetusta.

Katsoin, että minun pelastukseni on siirtyä osa-aikaeläkkeelle, mihin minulla on mahdollisuus ensi syksystä alkaen (huomenna täytän 58!). Varsinaiselle eläkkeelle pääsen vasta 64-vuotiaana. Tämä ratkaisu helpottaa hieman muidenkin tilannetta, mutta ei silti hyvältä näytä. On hyvin epävarmaa, riittääkö minulle enää työtä kuudeksi vuodeksi vähennetyllä tuntimäärälläkään. Kansalaisopiston tunnitkin ovat epävarmaa tuloa, ryhmä saattaa loppua kesken kaiken.

Olen aina heittänyt puolileikilläni, että voin loppuvuosina mennä vaikka jonnekin Lapin perukoille, se olisi vaihteluakin. Enontekiö on tuntunut aina äärimmäiseltä periferialta, joka olisi extreme-kokemus. Mutta viime syksynä jossain koulutustilaisuudessa katsoin vieressäistujan nimilapusta, että siinähän istuu Enontekiön ruotsinopettaja. Ja hän oli minua huomattavasti nuoremman näköinen! Ei siis ole toiveita sinnekään mennä.