tiistai 29. heinäkuuta 2008

Kohti Saksaa


Huomenna on lähtö viikoksi Saksaan. Ensin Berliini, sitten Leipzig, Meissen, Dresden. On vähän huonoa tuuria ollut. Yleensä matkustan kesäkuussa heti koulun loputtua, silloin ei ole vielä niin kuuma ja pääsee mukavasti irti koulusta. Palatessa on vielä melkein koko kesäloma iskemättömänä edessä.

Nyt oli toisin. Olin pitkään suunnitellut, että pitäisi käydä katsomassa, millaiseksi ovat muuttuneet nuo seudut, jossa kauan kauan sitten olin vielä DDR:n aikana kuukauden kielikurssilla. Me kaikki yliopiston ekavuoden saksanopiskelijat saimme stipendin kielikurssille. Leipzigissa opiskelimme päivät ja meitä kuljetettiin ympäri lähiseutuja. Retkiä oli todella paljon, näimme vaikka mitä. Kaikki maksettiin ja saimme vielä taskurahaakin, joka ei kuitenkaan riittänyt kuin sämpylöiden ostoon. Ei kaupoissa olisi juuri mitään ostettavaakaan ollut. Mutta ei tuon ajan opiskelijoilla ollut rahaa mitään ostaakaan. Minua on aina harmittanut, että en voinut ostaa edes sen ajan Leipzigin kuvakirjaa, nyt sellainen olisi jo harvinaisuus.

Kun Oschatz, jossa juuri päättyneen Comenius-projektimme saksalainen koulu sijaitsee vain 50 km Leipzigista, päätimme sikäläisten opettajien kanssa, että lyömme kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Christine-ope kutsui minut viikoksi luokseen asumaan ja lupasi kiertää kanssani paikkoja. Siitä syystä matka suunniteltiin elokuuksi, kun heillä on lomaa ja aikaa.

Kun olimme kutenkin suunnitelleet matkaa jo kahden ystäväni kanssa, ajattelimme, että tulee liian raskaaksi puolin ja toisin asua perheessä koko viikko, varsinkin kun ystäväni eivät ole kieltenopettajia, eikä saksa niin hyvin hallinnassa. Päätimme siten vain tavata jossain näistä kaupungista.

Mutta ensimmäinen ongelma tuli, kun toinen ystäväni sairastui, eikä voikaan lähteä matkaan. Toinen ongelma ilmeni, kun Christine-ope Saksassa on kutsuttu syntymäpäiväjuhlille Berliiniin juuri tuohon aikaan ja hänen tyttärellään on kaiken lisäksi muutto samaan aikaan. Tapaammekin sitten vain pika pikaa Leipzigissa. Gabi-opellakin oli jokin meno juuri niin, että hänet tapaamme Meissenissa.

Jos olisi arvattu, että ei kuitenkaan enempää voida yhdessä olla kuin vain pikaisesti tavata, olisimme kuitenkin päässeet matkaan jo kesäkuussa. Ihan omiaan olisi olleet matkustamiseen ne kylmät ilmat.
Mutta kas tässä sitten. Löysin kaapista 40 vuotta vanhan Leipzigin kartankin, saa nähdä osaammeko suunnistaa sen mukaan.

maanantai 28. heinäkuuta 2008

Kaikkea on tehty


Tänään kävin hammaslääkärillä, tulipahan yksi reikä umpeen. Kaikenlaista pientä vielä jäi, ja tilasin heti uuden ajan tarkastukseen, sen sain hyvin nopeasti - syyskuun puoliväliin! Jos en nyt olisi tilannut saman tien, olisi kuulemma myöhemmin voinut mennä tammikuulle asti, sillä syksystä lähtien täällä ei ole enää kuin yhtenä päivänä viikossa hammaslääkäri! Tähän saakka on ollut joka päivä kaksi hammaslääkäriä.

Minun oli tarkoitus samalla käydä hakemassa koululta Berliinin karttoja ja liikenneyhteyskarttoja, mutta unohdin. Mutta sainpahan uuden pyöräilylenkin. Tälle päivälle minä olen saanut jo näin ollen kymmenen kilometriä ihan oikeata arkiliikuntaa. Aika vähän kuitenkin, sillä muun ajan olen melkein vain istunut tietokoneen äärellä.

Koululla tapasin keittiötyöntekijän, jolla on loma vasta edessä päin. Kun häntä kuuntelin, oli hieman haikea olo, sillä itsellä kohta loppuu loma. Mutta kun oikein mietin, olen kuitenkin saanut tehdä kaikenlaista, mitä kesällä yleensäkin, on käynyt vieraita läheltä ja kaukaa, on itse käyty lähellä ja kaukana, on sentään kaksi kertaa uitukin!!! Puutarhasta saadaan jo satoakin, vaikka välillä näytti toivottomalta, olen saanut laiskotellakin ja melkein joka päivä olen voinut istua tietokoneen ääressäkin. Joten ei kun pakkaamaan matkalaukkua Saksan-matkaa varten.

sunnuntai 27. heinäkuuta 2008

Millaisena paluumuuttaja näkee Suomen


Mielenkiintoinen lukukokemus on aina vertailla Suomen oloja ja käytäntöä muiden maiden vastaaviin. On hyvä välillä kuulla, mitä muidenkin maiden oloja hyvin tuntevilla on maastamme sanottavana.

Toimittaja Eija Wager on asunut Italiassa 30 vuotta ja on muuttanut takaisin Suomeen. Tuosta muuttoajasta ja sopeutumisesta tähän kulttuuriin hän on kirjoittanut Paluumuuttajan päiväkirjan. Kirjassaan Wager tuo esiin monia kulttuurieroja maidemme välillä. Kuten vaikkapa kansainvälinen lukutaidon päivän. Suomessa se on suuri itseylistyksen päivä, mutta Italiassa päivä on todellinen itsekritiikin ja haukkumisen päivä. Toisaalta meillä toitotetaan harva se päivä, että kansa ei lue paljoakaan, mutta Italiassa luetaan kirjan mukaan huomattavasti vähemmän.

Olen muuten usein puhunut saksalaisten kanssa PISA-tutkimuksesta, jossa suomalaiset oppilaat ovat huippuhyviä lukemisessa ja monessa muussakin aineessa. Saksalaiset esittävät yhtenä perusteena menestymiseen sen, että meillä on niin pimeät talvet, jolloin ei voi tehdä juuri muuta kuin sytyttää lukulampun ja alkaa lukea.

Eija Wager ottaa esiin myös nuorten naisten muuttuneen puhetavan. Se on muuten asia, jonka olen itsekin monen muun lisäksi pannut merkille television kautta, koskee lähinnä Etelä-Suomen kaupunkeja. Eija Wager kirjoittaa näin: "...puhetapa on muuttunut oudoksi. Se on ylös alas soljuvaa vääntämistä: puhutaan paljon sisään hengittäen ja nostaen koko ajan ääntä niin että puhe kuulostaa siltä kuin puhuja olisi tukehtumassa. Naukuva, kiemurteleva äänenkäyttö ja puhetapa vaativat kaulan venyttämistä, joten pää vedetään vinosti sivuun."

Toinen teema kirjassa ovat eläimet. Kirjailijalla on paljon eläimiä ja hän suhtautuu niihin kuin perheenjäseniin. Olen itsekin sitä mieltä, että jos eläimen kanssa seurustellaan, sen kanssa voi kommunikoida. Tästä olen käynyt kiivaitakin keskusteluja eri ihmisten kanssa. Ei tietenkään kissakaan ymmärrä puhetta, jos se on vain omissa oloissaan hiiriä pyydystämässä, ei se silloin kuule puhetta eikä opi. Mutta vuorovaikutus on tärkeää. Ihan samoin kuin pienen lapsen puheen kehityksessä.

Nämä ja monia monia muita mielenkiintoisia asioita kirjailija tuo esiin. On huomattava, että kaikki mitä suomalaisista mainitaan, ei ole aina negatiivista.

perjantai 25. heinäkuuta 2008

Höpinää

Tänään sain viimein aikaseksi tilata hammaslääkärin. Sekään ei ole enää yksinkertaista. On soitettava Mikkeliin, josta armollisesti annetaan jokin aika, jos annetaan. Ihmeiden aika ei ole vielä ohi, minä sain maanantaiksi ajan ja ihan omalle paikkakunnalle.

En varmaan muuten olisi saanut, mutta kun on hammas ruvennut vaivaamaan, sitä on kai kiittäminen paljosta mansikan- ja kirsikansyönnistä sekä eilisiltaisten nimipäivieni makeasta sherrystä. En uskaltanut jättää hammaslääkäriä myöhemmäksi, sillä ensi keskiviikkona minulla on Saksaan lähtö, joten kurjaa olisi viettää lomaansa siellä hammaslääkärin pukilla.

Tänään ei kylillä ollut juuri ketään, turistit makoilevat kai rannoilla, kun vihdoinkin on lämmintä. Eiliseen verrattuna kato oli huomattava. Ainut mainittava tuolla reissulla tapahtui, kun vaatekaupassa kauppiaan kanssa tuli puhetta aasiakkaista, joista voi lukea internetissäkin. Hän mainitsi omalta osaltaan, että vaikka hän mielestään on nähnyt ja kuullut jo kaikenlaista, yksi asiakas pääsi tässä hiljan taas höynäyttämään:

Eräs mies tuli kauppaan muina miehinä ja sanoi, että häneltä on jäänyt takki tähän kauppaan. Kauppias alkoi etsiä joka nurkasta, ja asiakas myhäili vieressä. Vihdoin tämä armahti kauppiaan ja sanoi: Tuolla nurkassahan se näyttää olevan, ja samalla tangolla on paljon muitakin kokoja!
Eli mies tuli ostamaan takkia.
Ei ollut kauppiasta kuulemma pitkään aikaan päästy juoksuttamaan näin pahasti.

torstai 24. heinäkuuta 2008

Kirkollakäynti on seikkailu

Näyttää kylällä käynti olevan ellei nyt ihan hermoja raastavaa niin seikkailu kuitenkin.
Jo alkumatkasta ihmettelin, mikä jumpsutti pyörän takarenkaassa. Aina tasaisin välein kuului jokin kilahdus ja hankausääni. Pysähdyin katsomaan ja takarenkaassa oli valtava möykky, johon oli tarttunut kiviä ja hiekkaa ja ties mitä töpäskää. En jäänyt ihmettelemään, oliko se purkkaa vai pihkaa, jota siihen oli tarttunut, mutta möykky hankasi aina lokasuojaan. En yhtään ihmettelisi, vaikka eilen olisi joku pankkiautomaatin vieressä jonottaessaan työntänyt purkan takarenkaaseeni.

Tästä oli jo hieman ehkä lorahtanut adrenaliinia vereen, joten vedin liikkeelle lähtiessäni sen verran kiivaasti henkeä, että ilmassa olleet hyönteiset luiskahtivat osa keuhkoihin, osa mahalaukkuun. Olo oli kuin valaalla, joka suu auki uidessaan imaisee kalat kitaansa.

Apteekissa vuoroa odottaessani joku paikallinen puliveivari yritti saada lääkkeitä ilmaiseksi, väitti ettei ole rahaa. En tullut tietämään, saiko lääkkeitä, sillä vuoroni tuli toiselle kassalle. Farmaseutti ilahtui näkemisestäni kovastikin ja ilmoitti, että hänellä olisi minulle jokin saksannos. Pitäisi kuulemma kirjoittaa karhumakirje saksalaisille jostain tiemaksusta. Voi, voi. Että pitikin sattua apteekkiin menemään.

Varsinaista asiaani en saanut toimitettua, sillä juuri niitä lääkkeitä on nyt yhtäkkiä vaikea saada! Lääkäriltä tiedustelun jälkeen ilmeni, että olisi toinen vaihtoehto, mutta niitä saa vasta huomenna. Jaha, hyvä että on huomiseksikin asiaa kirkolle, tiedä millaista seikkailua silloin on tarjolla.

Pois lähtiessä minua tervehti joku nainen, en ensin tuntenut, mutta kun hän kovaan ääneen julisti lapselleen: Tässä on minun vanha saksanopettajani, räjähti koko jono nauramaan.
-Tarkoitan entinen, korjasi nainen. -Mutta kun minä en ole vielä entinenkään, en malttanut olla kiusaamatta. Ilmeni, että hän asuu nykyään Bonnissa ja on kahden lapsen äiti. Taas yksi niitä, jotka lähtivät ulkomaille vieraan maan palvelukseen. Lienenkö liian hyvin opettanut!

Paluumatkalla ei mitään ihmeitä sitten sattunutkaan, ellei oteta lukuun sitä, että kuulin ainakin kolmenlaista vierasta kieltä: hollantia, saksaa ja venäjää. Kun vertaa talvisiin kieliin, ei siellä kuule kuin tuulen huminaa.

keskiviikko 23. heinäkuuta 2008

Koulumaailman kuvausta


Minkähän takia minä luulen aina, että kun olen opettaja, minun pakosti pitäisi lukea kaikki maailman kirjat, joissa vähänkään sivutaan koulua. Tai ulkomailla matkustaessa pitää aina kasata kaikkea materiaalia opetusta varten, ettei matkalaukkuun meinaa mahtua.

Minä tulin jo keväällä lukeneeksi Aino Kontulan, entisen biologian opettajan, kirjoittaman Ei eläinkokeita, käyttäkää mopoja. Kirja kertoo tämän päivän suuresta ongelmasta, laiminlyödyistä lapsista. Vaikkei missään sanottu, luulen että kirja perustuu omakohtaisiin kokemuksiin tällaisten lasten kanssa työskentelystä. Niin toden ja tutun tuntuinen kuvaus oli. Kontulan aiemman kirjan Rexi on homo ja opettajat on hullui on sanottukin olevan omakohtaisista kokemuksista ja uskon kaiken hyvin, on itselläkin sen verran tuota puolta tullut nähtyä.

Mutta kun lainasin kirjastosta Emilia Talan ja Kati Rajasaaren kirjan Sadistiope ja hulluhoitsu, en kestänytkään lukea sitä, alkoi ahdistaa. Liikaa koulujuttuja lomalla oli sentään todella liikaa. Vähän harpoin sieltä täältä, mutta minusta tuntuu, että tämä liioitellusti kirjoitettu kirja saattaa kolahtaa sellaiseen, joka ei ole niin paljon tekemisissä koulun kanssa. Kannattaa lukea, että vähän on jyvällä, mitä kaikkea nykyään koulussa tapahtuu.

Kiva kirja oli myös Anne Helttusen ja Pertti Leppäsen toimittama Terkut sulle – Nuorten kirjeitä kielestä ja identiteetistä. Tätäkin luin vain sieltä täältä. Kirjassa nuoret kirjoittivat kuviteltuja kirjeitä eri henkilöille annetuista aiheista. Kivoja, kypsiä ajatuksia, mutta kuten sanoin, alkoi tuntua liikaa työltä. Saattaa olla, että tämä kirja ei välttämättä kiinnosta henkilöitä, jotka eivät ole koulun kanssa tekemisissä.

Ja enhän minä olisi ruotsinope enkä mikään, jos en mainostaisi Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolaista. Kirjassa on otettu esiin kaikki ruotsalaisuudet, mitä voi olla olemassa. Kirja alkaa ylevästi, mutta loppuratkaisuun olin pettynyt. Tuttavien keskuudessa kirja on herättänyt mielipiteitä laidasta laitaan. Sitä rakastetaan mutta myös inhotaan.

Ruotsalaiset naiset ovat innostuneet kirjoittamaan dekkareita. Vaikka en dekkareita paljon luekaan, minunhan on aina katsottava ekaksi viimeinen sivu, onko päähenkilö hengissä. Vasta sitten jos hän on selvinnyt jännittävästä tilanteesta, kestän lukea loppuun. Nyt luin Helena von Zweigbergkin Kuka jäljelle jää. Taattua dekkaria, hämmästyttävän hyvin kirjailija osaa kuvata henkilöiden psykologisia reaktioita. Mutta tyhmiä roistoja olivat! Tämänkin kirjan luin ihan sen takia, että kirjailija sattui olemaan ruotsalainen, tavallaan virkani puolesta luin.

Ja laitetaan tähän nyt vielä yksi, todella mielenkiintoinen ja yllätyksiä täynnä oleva kirja, joka ei taatusti koske koulua tai ruotsalaisuutta: Sarah Watersin Silmänkääntäjä. Alku saattaa olla jonkun mielestä pitkäveteinen, itse olin luovuttaa muutaman kymmenen sivun jälkeen. Mutta tuttavani kehottivat vain jatkamaan. Ja takaan, että ei kannata jättää kesken, kirja on huiman yllätyksellinen. Sitä ei voi jättää kesken.

tiistai 22. heinäkuuta 2008

Sadetta sadetta


Tämä päivä on kyllä mennyt itse edestään, ihan punaiselle ristille. On vain kytätty, että pääsisi edes lenkille, kun ei kerran mitään muuta ole voinut tehdä, mitä oli suunniteltu. Iltapäivällä vihdoin näyttikin siltä, että nyt selkenee. Äkkiä uikkarit ja pyyhkeet reppuun ja reppu selkään. Tarkoitus oli tehdä tyttären kanssa kävelylenkki, jonka varrelle osuu seurakunnan leirimaja. Majalla on hyvä hiekkaranta, jossa käymme uimassa ellei majalla satu olemaan mitään tilaisuutta.

Emme kuitenkaan ehtineet kuin parisataa metriä kävellä, kun alkoi sataa, matkaa majalle on kaksi kilometriä. Urhoollisesti kuitenkin avasimme sateenvarjot ja jatkoimme matkaa. Ukkonenkin jo jyrähti, mutta emme välittäneet siitä.

Perillä kuitenkin totesimme, että majalla oli ihmisiä, rantasaunakin oli varattu. Periaatteena on, että jos majalla on jokin tilaisuus tai joku on vuokrannut rantasunan päiväksi, silloin ei ulkopuolisia siellä tarvita. Joku jo tulikin saunan kuistille kalsareissaan vahtimaan, ettei me vain sinne majoituta.

Nyt tuntui jo tympeältä kävellä enää takaisin kaatosateessa kahta kilometriä, joten soitin miehen hakemaan autolla pois. Se oli jo ainakin kolmas kerta tänä kesänä, kun hän sai hakea minua jostain pois sateen takia.

Perillä kotona tyttäreni pakkasi laukkunsa ja suunnisti kotiaan kohti, hänellä loppuivat nyt vapaapäivät ja huomiseksi on jo säätiedotus luvannut hellettä!