
Alan uskoa, kun eläkeläiset väittävät, että vapaalla ollessa on kiireempää kuin työssä konsanaan. Minullakin on loma alkanut ja kiireempää nyt on kuin ikinä töissä käydessä. Mutta tämä on mieluisaa kiirettä. Aatu-poika ilahduttaa meitä vielä ensi viikon puoliväliin saakka. Hän näyttää vievän kahden ihmisen ajan melko tarkkaan ja siis sellaisten ihmisten, jotka nyt ovat kotona. Mietin kauheasti, miten olen joskus voinut nuorena hoitaa peräti kahta pientä lasta ja käydä vielä töissäkin ja silloin oli koirakin, jota piti lenkittää monta kertaa päivässä. Mutta eipä silloin päässyt tulemaankaan vyön tilalle makkarakerrosta.
Nyt meillä kuluu suuri osa ajasta myös hoitokissojen etsiskelyyn. Eräänä päivänä etsittiin olan takaa toista kissaa, eikä mistään löytynyt. Katsoin viimein saunan puolellekin ja siellähän elukka makasi tyytyväisenä lauteilla. Se oli pyykkejä koneeseen laittaessa livahtanut selän takaa saunaan.
Toisena päivänä oli toinen kissoista hävinnyt. Ei se ollut vintillä pianon takanakaan selällään koivet taivasta kohti, kuten joskus. Ihmettelen muuten suuresti, miten kissa voi sillä lailla nukkua. Luulisi ottavan selkärankaan kova alusta.
Vasta illalla samaisessa vinttihuoneessa tietokoneella istuessani kuuntelin, miten joku rapisi juuri siellä pianon takana. - Ei mitään. Älysin viimein katsoa komeroonkin, ja sieltä kissa könysi vieraspeitteiden ja talvivaatteiden seasta esiin. Jossain välissähän se oli sinne ehtinyt selän takaa luikahtaa.
Onneksi ei meidän ole tarvinnut sentään vielä lasta etsiä päiväkausia. Toistaiseksi hän on pysynyt näköpiirissämme.



