torstai 18. joulukuuta 2008

En onnistunut pinnaamaan


Vihoviimeiset tunnit ennen joulua on pidetty. Uusintakuulustelun valvonnassa istun tässä paraikaa, olen istunut jo tunnin. Koe kestää klo 18:aan, toivottavasti ei kukaan istu täällä niin kauaa. Muuten tulee äitiä ikävä.
Nyt olisi tilaisuus kirjoittaakin paljon, mutta oikea käsi on niin kipeytynyt paljosta kirjoittamisesta ja hiiren napsuttelusta, että täytyy vissiin pitää vähän taukoa kirjoittamisessa. Ja loppuuhan se koulukin sopivasti, huomenillalla kello 20 alkaa joulujuhla, joka kestää yli puolen yön, voi itku, ei toivoakaan että olisin saanut siitä pinnatuksi.

keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Taas höynäytettiin


Minua on vedetty nenästä ja sahattu silmään oikein viimeisen päälle, mikä sinänsä on ihme, koska olen epäluuloinen luonteeltani. Linssiinviilaaja oli SONERA.

Minulla on ollut Soneran liittymä iät ja ajat, eikä siinä mitään, asia on hoitunut hyvin. Mutta kuukausi sitten puhelimella soitettiin ja höynäytettiin. Tavallisesti en puhelimella tilaa mitään enkä anna rahaa keräyksiin, mutta nyt. Ehdotettiin, että vaihtaisin liittymän edullisempaan pakettiin. Tähän asti OK. Mutta sitten kysyttiin, haluanko "ilmaisen" kännykän kaupan päälle. Oikeastaan en tarvinnut, mutta muistan tämän lauseen: "Senhän voi antaa jollekin vaikka lahjaksi". Niinpä lupauduin ottamaan senkin vielä vastaan.
Ei se ilmainen ollut, tiesin sen ja tiesin, että 2 euroa/kk tulee siitä maksua. Hyvä on, ajattelin, annan joululahjaksi.

Puhelin tuli aikanaan, samoin sim-kortti siihen. Silloin oli kiirettä, laitoin kaappiin odottamaan parempaa hetkeä tutustua asiaan. Mutta unohtui kaappiin. Nyt tuli puhelinlasku, ja kaksinkertainen lasku entiseen verrattuna. Oli laskutettu entinen liittymä ja tämä uusi.

Soitin eilen Soneralle, entinen liittymälasku luvattiin hyvittää. Tähän asti siis OK. Mutta nyt olen joutunut kahden puhelimen loukkuun. Miksi en anna puhelinta lahjaksi? En voi. Se onkin sidottu nimenomaan juuri tuohon uuteen sim-korttiin ja minun liittymääni.
Miksi en ota sitten sitä käyttöön ja anna vanhaa puhelinta jollekin toiselle, joka voi laittaa siihen minkä tahansa simkortin? En halua antaa sitä. Se on huomattavasti parempi kuin tuo uusi. Sikäli parempi, että voin ottaa sillä kuvia, vastaanottaa kuvia ja puhetta jne. Uusi on varmaan ihan hyvä, mutta siinä on vain perustoiminnot. En ole ottanut sitä edes paketista pois. Avannut vain paketin ja katsonut että joo puhelin on.

Voisinhan ottaa puhelimen varapuhelimeksi, mutta kun en tarvitse. Miksi en lähetä takaisin? En saa. Olisi pitänyt toimia jo kaksi viikkoa aiemmin, mutta kun oli unohtunut. Nyt sitten vain kärsin nahoissani ja kiukuttelen ja olen tyytyväinen, että tiedän täysin varmaksi, että puhelimella kaupattuihin syötteihin en ikinä enää tartu.

tiistai 16. joulukuuta 2008

Ties kuinka monta jouluateriaa


Jouluruokaa saa ennen joulua yleensä noin 5-6 kertaa. Joku sanoi, että hän ei viitsisi millään syödä niin monta kertaa jouluruokaa, mutta ei minua haittaa. Kaikki alkaa yleensä aina ensimmäisenä adventtina, kun seurakuntatalolla on lähetyslounas karjalanpaisteineen ja lanttulaatikoineen. Olemme käyneet siellä joka vuosi, se on meidän perheessä vähän niin kuin isänpäivälounaan korvike.

Usein on joissain pikkujouluissakin samanlaiset sapuskat, ja vielä viimeisellä kouluviikolla kunnan tarjoama jouluateria kunnan työntekijöille. Eilen minulta jäi kyllä väliin, sillä minun piti valita: mennäkö kimppajumppaan hallille vai jouluaterialle. Ja uskooko kukaan, jos sanon, että jumppa voitti!

Seuraava jouluruoka on jonain koulupäivänä, että oppilaatkin saavat. Se päivä oli tänään. Hyvä, etten eilen mennytkään aterialle, mihinkähän mahaan olisin kaiken ahtanut, kun nytkin teki tiukkaa. Tällaisilla aterioilla pitäisi olla lautasten tilalla pesuvadit, sillä osa sapuskoista tahtoo pursuta lautasen reunojen yli.

Luciakulkueeseen osallistuneet oppilaat tulivat kyselemään pizzakorttejaan, jotka olin heille luvannut. Olivat ajatelleet tänään mennä syömään ne palkkapizzat. Mutta kun huomasivat, että on hyvät ruuat koulullakin, menevätkin jonain toisena päivänä pizzalle. Minusta kiva huomata, että kyllä monet nuoretkin ymmärtävät vielä perinteisten ruokien päälle.

Saa nähdä, montako jouluruokaa vielä syödään ennen kuin on varsinainen joulu ja päästään oikein oikealle aaton jouluaterialle.

maanantai 15. joulukuuta 2008

Paperit talteen


Onpa jännä huomata, että muutamana kertana, kun olen kirjoittanut jostain aiheesta ja alan sen jälkeen lukea muiden blogeja, ovatkin monet kirjoittaneet samoista aiheista. Niin kävi Lucia-aiheen, mikä tietysti on ymmärrettävääkin ajankohtaisuuden takia, mutta että juuri kun eilen olin kirjoittanut kierrätyksestä, olikin Katja Tanskasella samantyyppinen aihe. Ja vielä Isopeikko ehdotti kyseisen blogin kommentissa, että ihmiset kertoisivat kierrätysideoistaan.

Aloin miettiä, onko minulla muuta kierrätystä. En kovin aktiivisesti kierrätä, mutta aina jotain. Eilisen lisäksi tulee mieleen, että olen jo monta vuotta kerännyt koulun paperinkeräyslaatikoista värilliset paperit pois. Minulla on paksut pinot kauniita papereita, joista toinen puoli on tietysti tekstiä täynnä, mutta toinen puoli puhdas. Nyt minulla on antaa lapsenlapselle aina eriväristä piirustuspaperia. Kerääminen lähti vauhtiin jo ainakin yli 10 vuotta sitten, kun olin OAY:n sihteerinä ja piti kirjoittaa jokin tiedotus ilmoitustaululle. Esim. kirkkaan punainen paperi erottui hyvin muiden ilmoitusten keskeltä. Ei mitään haitannut, vaikka nurja puoli oli täynnä rehtorin lakitekstiä.

Joskus oikein sydämestä ottaa, kun joku kollega saattaa ottaa vaikkapa vaaleanpunaiselle paperille monisteita, huomaa niissä jonkin vian ja heittää surutta roskiin. Aina voi toisen puolen käyttää jotenkin. Antaa vaikka oppilaille sanakokeeseen vastauspaperiksi.

Toimistopaperia voi kierrättää monella tavalla. Entinen rehtorimme kierrätti siten, että hän keräsi valkoisia papereita roskiksesta, leikkasi A-nelosen neljään osaan, kasasi niistä 5 cm paksun nipun. Sen jälkeen hän teippasi nipun toisesta päästä lujasti yhteen, ja kas, puhelimen vieressä oli muistilappuja aina valmiina. Turhaahan niitä värillisiä valmiita muistilappuja on ostaa, kun saman asian ajavat nämä. Ja vielä jos tekee värillisistä, aina kauniimpi. Käy ehkä lahjavihjeestäkin.

Kaikenlaisia muitakin tekemiäni juttuja saattaisi vielä pulpahtaa mieleen, mutta taitaisi tulla niin pitkä lista, ettei kukaan jaksaisi lukea.

sunnuntai 14. joulukuuta 2008

Kierrättäkää


Ja taas oli pikkujoulut. Ja hyvä että oli. Onneksi joku sai minut viime viikolla jollain nimipäivillä ylipuhutuksi lähtemään. Kuka tuota pelkkää hernerokkasumua olisi viitsinyt koko illan ikkunasta katsoakaan. Yhdistyksen pikkujoulut pidettiin erään kollegan luona, ja kovin viihtyisää olikin. Ruokaa oli tilattu pitopalvelusta ja juomaa jostain muualta. Ja oli meillä oikein ohjelmaakin.

Esitimme itsellemme Tiernapojat ja pidimme tietokilpailuja. Minäkin pidin tietokilpailua Lucia-tietoudesta. Luulin, että kaikkihan nyt Lucian historian tuntevat, koska joka vuosi höpisemme juhlassa niitä samoja asioita, mutta yllättävän vaikeiksi osoittautuivat kysymykset. Eräs kollega esitti hulvattoman hauskan itse tekemänsä monologin siivoojan arjesta. Joku luki jostain Ilmari Kiannon kirjasta vanhan pariskunnan joulunvietosta. Siinä pariskunta miettii jouluaattona, huvittaako itseään vai ei: sytyttääkö öljylamppu vai keittääkö peräti kahvit. Taisivat muistaakseni heittäytyä niin hulvattomiksi, että tekivät molempaa. Olisikohan tässä jotain opittavaa meille nykyajan ihmisille?

Mutta jos omatunto oli jotain alkanut kolkuttaa nykyajan tuhlauksesta ja yltäkylläisyydestä, laantui se kolkutus viimein, kun tuli lahjojen jakamisen vuoro. Olemme jo parina vuonna päättäneet, että mitään uutta ei kukaan saa ostaa pikkujoululahjaksi, vaan juhlaan on tuotava jotain kierrätystavaraa tai tarpeetonta tai jotain itse tehtyä. Ja kas kummaa, miten paljon ihmisten nurkissa on itselle tarpeettomaksi käynyttä roipetta. Ja jos saatu lahja ei miellytä, sen voi laittaa aina kierrätykseen seuraavana pikkujouluna.

Ja ihmettä on aina se, miten joku on katsellut jotain tavaraansa usean vuoden, tuo sen pikkujouluun, ja joku toinen avaa paketin ja vie ihastuneena uuden tavaran taas nurkkiinsa katseltavaksi. Hauskempia lahjoja nämä ovat kuin suoraan kaupasta haetut, varsinkin kun tietää, että ei ole enää näiden takia tuhlattu yhtään luonnonvaroja. Samanlaista tavaraa sieltä olisi paketista silti löytynyt.

Itse sain pienen lapionterän, jota voi käyttää puutarhalapiona. Mies tekee siihen puusta varren, ja annamme sen seuraavalla kerralla 3-vuotiaalle Aatu-pojalle tuliaisiksi. En malta olla mainitsematta, että pojalle on jo pieni sahakin odottamassa. Käydessämme syksyllä tyttären puolivalmista taloa katsomassa, olivat työmiehet heittäneet melko uuden pikkusahan pöpelikköön, sahasta kun oli katkennut muovinen kahva. Mies keräsi sahan talteen, teki puusta hyvän kahvan, ja niin on saha odottamassa pikkumiehen kasvamista.

Yöllä tilasimme ison taksin hakemaan meidät kekkereistä pois. Mutta niin on Suomenmaassa asiat menneet hyvään suuntaan, että kolme kertaa piti soittaa, ennen kuin taksi tuli. Asiat hoituisivat hyvin, jos saisi suoraan soittaa tutuille takseille, mutta kun kaikki pitää toimittaa keskitetysti ympäri Suomea jonkin keskuksen kautta, saimme nytkin odottaa valehtelematta tunnin ja viisitoista minuuttia!

perjantai 12. joulukuuta 2008

Kerrankin omatoimisuutta


Nyt on nekin ropinat pidetty. Eilen illalla julkistettiin paikkakuntamme Lucia. Eilinen oli todella rankka päivä. Heti koulun jälkeen menin parin nordenilaisen kanssa kotitalousluokkaan leipomaan lussepullia, mitä kesti yli kolme tuntia. Sen jälkeen koristelut ja kahvikuppien laitot ja itse juhla.

Juhla oli tunnelmallinen kuten tavallisestikin, mutta kyllä olivat jalat illalla muusina. Olen vieläkin niin väsähtänyt, että en kuvittelekaan tekeväni tänään enää muuta kuin ottaa rennosti.

Mutta oppilaat olivat tosi kivoja ja huomaavaisia, erittäin oma-aloitteisia. Meillä on ollut tapana, että Lucia-kulkueeseen osallistuvat oppilaat kaatavat yleisölle kahvia ja myyvät arpoja. On ollut sellaisiakin ryhmiä joskus, että oppilaat ovat koko ajan valittaneet, eikö saisi jo mennä, ei me jakseta, ei huvita jne. Mutta eilen illalla ihan oma-aloitteisesti kysyivät, tarvitsemmeko apua jälkien korjaamisessa. Kyllähän apu oli tervetullutta, ja työ sujuikin nopeasti, kun oli monta kättä tekemässä.

Kun tänään menin keräämään Lucia-vaatteet pois, oli ne laitettu siististi henkareille, kynttilät ja nauhat järjestyksessä omassa laatikossaan, roskat kerätty pois. Ja ilman että olin etukäteen sanallakaan edes vihjaissut asiasta. Usein aiempina vuosina ovat olleet vaatteet huiskin haiskin jopa lattialla, ja roskaa jostain syystä ylen määrin. Ihanaa nähdä nuoria, jotka ymmärtävät, että järjestys ei pysy, ellei sitä koko ajan aktiivisesti pidä yllä. Ja että jokaisen maailmassa tulisi aina korjata omat jälkensä. Kiitos, kiitos. Muutenkin ymmärsivät olla omatoimisia ja itsekin huolehtia asioista, ei tarvinnut koko ajan potkia persuuksille. (anteeksi sanavalinta).

keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Mieluisia vieraita


Olipahan taas päivä. Aamusta tulivat haukivuorelaiset oppilaat ja opettajat koululle kylään. Tämä siksi, että sekä Haukivuorelta että meiltä on annettu paljon videoneuvotteluopetusta puolin ja toisin. Saivat "luokkatoverit" tutustua toisiinsa ihan livenä. ( Miten kuulostaakin sopivammalta sanoa tässä yhteydessä englanniksi livenä kuin suomalaisittain elävänä). Ryhmät tapasivat nyt omat opettajansakin ihan oikeasti. Oppilaat ainakin tykkäsivät, sanoivat, että saisi olla useamminkin tällaisia yhteistapaamisia. Hyvin tuntui oppilailla synkkaavan keskenään.

Minustakin on hyvä, että oppilaamme näkevät vähän muitakin ihmisiä kuin omia luokkakavereitaan. Asumme kuin kattilassa. Sekä koulussa että vapaa-ajalla oppilaat seurustelevat vain keskenään. Jos haluaa tavata vähänkään muita ihmisiä, on ajettava vähintään 40 kilometriä ennen kuin näkee minkäänlaista elävää olentoa kettujen lisäksi. Ja silloinkin ollaan vasta samanlaisessa käpykylässä kuin tämä. Johan parinetsinnän kannaltakin olisi hyvä, että veri vähän sekoittuisi.

Puolenpäivän jälkeen lähtivät vieraat pois, mutta sen jälkeen tuli uusi vieras. Mikkelin lyseon rehtori tuli meitä tapaamaan. Enää pari viikkoa olemme itsenäinen lukio, sen jälkeen siirrymme Mikkelin alaisuuteen. Paikallislehden toimittajakin kyseli minulta, miltä tuntuu muutos, mutta tähän mennessä ei ole tuntunut vielä miltään. Ensi vuoden puolellahan sen vasta tietää, kun jokainen pikkuasiakin pitää kysyä Mikkelistä asti.

Ja keskiviikkoiseen tapaan kaiken päätteeksi oli opekokous koulun jälkeen puoli viiteen saakka. Nyt sitten vain voimia keräämään huomista Lucia-juhlaa varten. Vaikka Lucia-päivä on vasta 13.12, on se meillä jo huomenna. Pitkä päivä tulee huomisesta lussepullien leipomisineen, ainakin iltayhdeksään saa varautua.