torstai 1. marraskuuta 2007

Comenius-projektin aihe


Olen esitellyt projektikokousmatkaa, mutta ehkä on paikallaan kirjoittaa vähän itse projektistakin, jota oppilaiden kanssa on tehty jo kaksi vuotta. Projekti koskee sekä yläkoulua että lukiota ja yleensä eri oppilaat ovat meillä tehneet eri asioita. Joissakin kouluissa on kuulemma muodostettu oikein erillinen ryhmä, joka tekee kaikki sovitut työt.

Projektin nimi on "Expressing ourselves through words sounds and images".
Ensimmäisenä vuonna on tehty asioita, jotka liittyvät sanaan. On mm. tavattu kirjailija ja järjestetty runokilpailu sekä tutkittu oman paikkakunnan nimen alkuperää. Omasta paikkakunnasta on tehty matkaesite, joka on julkaistu kaikkien maiden yhteisessä tuotoksessa.

Toisen vuoden aiheena oli ääni. Tutustuttiin äänenkäytön ammattilaisiin eli bändiin ja esiteltiin oman maan erikoisia musiikki-instrumentteja. Kerättiin myös 10-kärjessä musiikkilista. Toisen vuoden lopputyönä valmistui joka maasta CD-levyllinen ääniä (musiikkia, koulun ääniä, luonnon ääniä jne.).

Kolmannen vuoden aiheena on kuva. Oppilaat tutustuvat elokuvan historiaan ja tekemiseen. Yritetään järjestää myös käynti TV-studiolla. Oppilaiden elämänpiiristä on tarkoituksena kerätä kolmannen vuoden lopputyönä videoesitys.

Projektin aikana pidetään kaksi kertaa vuodessa projektikokous jossain osallistujamaassa. Meillä oli kokous viime talvena, missä yhteydessä Suomeen tuli oppilaita useista eri maista.
Oppilaiden ja opettajien on mahdollista päästä myös vaihtoon toiseen kouluun. Tätä on tapahtunutkin kiitettävässä määrin eri koulujen välillä. Meiltä on ollut oppilaita mukana Saksassa, Espanjassa ja Italiassa, tulevana talvena voi pari oppilasta päästä Turkkiin.
Tämän lisäksi meiltä yksi oppilas on kolme kuukautta Saksassa ja Saksan koulusta on meillä yksi oppilas puoli vuotta.

Tämä kaikki ylläoleva on vain lyhyt yleiskatsaus. Paljon muutakin on tehty ja tekeillä.

Yllä kuvassa projektikoulun oppilaat esittävät meille kreikkalaisia kansantansseja.

Ei kommentteja: