Nyky-yhteiskunnassa on tosi vaikea yhdistää työtä ja muuta elämää. Minua joskus ihan kauhistuttaa, miten enää pärjäisin, jos minulla olisi vielä pieniä lapsia.
Kun katson lukujärjestystä: hyvä, tunnit päättyvät kahdelta, lupaan tulla kotiin heti sen jälkeen, sitten päästään lapsenlapsen kanssa yhteisiin puuhiin. Mutta kuinka käykään! Kouluun on tullut uusi vaihto-oppilas Turkista ja hänelle on tilattava heti oppikirja ja sovittava, milloin aloitetaan suomenopetus. No, jos kolmelta sitten kotiin! Ei käy, on opekokous!
Kun seuraavana päivänä menen kouluun, on jo iso lista asioita odottamassa: soita Tyky-päivän muutokset ympäri Suomea, päivämäärää on muutettava, peruttava sovittuja kursseja ja soiteltava uusille ihmisille. Kollega kyselee joka päivä ja hoputtaa, eikö sitä vieläkään ole tehty!
Sitten tulee kutsu koulutukseen. Jo keväällä olen kollegani kanssa ilmoittautunut syyskuun puolivälissä Helsinkiin, aiheena ylioppilaskirjoitukset. Jaha, täytyy järjestää hotelli, etsittävä juna-aikatauluja jne.
Illalla soitti hierojani. Olin unohtanut mennä hierojallekin, mitä pidän anteeksiantamattomana. Miten voin antaa itselleni anteeksi tällaisen huolimattomuuden?
Tukka kasvaa. Soitin kampaajalleni tilatakseni ajan, mutta puhelinvastaaja ilmoitti, että kampaaja on kuukauden lomalla. En voi odottaa enää niin kauaa. Täytyy kai mennä kaupunkiin kampaajalle, mikä sekin on anteeksiantamatonta. Mutta missähän välissä sinne menisin!
Nostan todella hattua ihmisille, joilla on nyky-yhteiskunnassa vielä pieniä lapsiakin hoidettavana. Jos vertaan urani alkuaikoihin, oli kaikki yksinkertaisempaa. Kun kello tuli kolme, oli koulu tyhjä. Tiesi aina etukäteen, milloin pääsee kotiin. Nykyään on palaveria palaverin perään, koulutusta, tykyä, kekeä, opsia, popsia, moodlea, googlea ja ties mitä. Ja kukaan ei ymmärrä edes vastustaa.
3 kommenttia:
Ihan samoja olen miettinyt - taaskin! Minulla ei ole kuin karvalapset, mutta välillä tuntuu, että nekin saavat olla ihan liikaa omine nokkineen (laskoskaihtimesta oli taas joku katkonut narut...). Tänäänkin pitäisi vielä mennä vanhempainiltaan, korjata nivelkurssin aikamuototestit, valmistautua viikonlopun Tukholmanreissuun (aiheena ja matkatehtävänä on OPS), jossain välissä pitäisi kai ehtiä pankkiin vaihtamaan kruunuja ja hakemaan matto pesulasta (se oli kadoksissa, olivat lähettäneen päiväkotiin).
No kyllä tää aikamoista hulabaloota onkin, nimim. kolmen lapsen äiti. Välillä menee kuin robotti eteenpäin, ja jos on ollut levottomampi yö tuon nuorimman kanssa, niin sitten hortoillaan zombiena.
Kollegallani on tapana sanoa, että hän odottaa, että haudassa ainakin saisi levätä.
Lähetä kommentti