Huh, kahdeksan tunnin opetuspäivä takana. Vieläkin saa ihmetellä etälaitteita, mikä lyö hikeä niskaan. Lisäksi kakkosluokka ei meinannut taaskaan alkaa opiskella, joku harjasi hiuksiaan, pari tuli myöhässä, pari veti kännykkänsä esille, yksi oli aivan sairas, loput muuten vain pyörittelivät silmiään. Vain kaksi osasi vastata minun kysymyksiini. Turhaan minä jo maanantaina heitä kehumaan menin. Viime keväinen englanninopen kanssa pidetty palopuhekaan ei ole auttanut mitään.Olen aina nuorenakin ollut sellainen, että reagoin hikoilemalla hankalissa tilanteissa. Jos ei tällaisesta jo hiki tule, ei sitten mistään. Kun sanoin oppilaille, että pitää avata ikkunaa, on niin kuuma, eräs poika ihmetteli hämmästyneenä: Miksi sulla aina on kuuma?
Ei muitten luokkien kanssa sellaista tuskaa olekaan, mutta ristin vedän peräseinään, jos näistä ylioppilaita saadaan. Pitäisi kai ottaa kai rennommin, mutta kun tietää jo etukäteen, kenen syy ihmisten mielestä on, jos ei tule tuloksia, se laittaa huhkimaan.
Kuvan perhonen suruvaippa.
2 kommenttia:
Ihana suruvaippa. Rakastan perhosia. Toivottavasti oppilaat saavat opiskelun syrjästä kiinni, kun syksy puhaltaa tuulia ja toivottavasti syksyn tuulet puhaltavat hiet pois sinulta. Varmasti saat nuoret ylioppilaiksi asti, se huokuu rivien välistä.
Outo juttu, että tie päämäärään on aina niin kivinen. Kun sitten tulee kirjoitukset, kaikki kuitenkin kirjoittavat hyvin ja minä vain ihmettelen.
Lähetä kommentti