maanantai 4. helmikuuta 2008

Koeviikon pohdintoja


Kovin yksitoikkoinen päivä oli tänään. Minulla oli heti aamusta kaksi koeviikon valvontatuntia. Toimistosihteeri on aina tehnyt valmiiksi oppilaille istumajärjestykset, joten ei tarvinnut kuin jakaa numerolaput, mihin järjestykseen kukin menee auditorioon istumaan.

Kaikki sujui hyvin, ei edes kukaan joutunut istumaan sylikkäin kuten joskus, jos oppilaat ovat katsoneet numeron väärin tai jos istumajärjestyksen tekijälle on tullut vipaus.

Siinä sitten kaksi tuntia nuokuin uneliaana ja mielessäni ihmettelin, millaisia lunttauskeinoja niillä on, kun minä en ole moneen vuoteen kuullut enkä nähnyt kenenkään lunttaavan tai fuskaavan. Eihän voi olla niin rehellistä porukkaa, ettei kenellekään tule mieleenkään pieni vilppi. Vai olemmeko me opettajat tulleet niin vanhoiksi, ettemme huomaa tai näe mitään. Tai sitten on niin, että vaikka yritämme laittaa saman aineen kirjoittajat mahdollisimman kauaksi toisistaan, ne hyvillä silmillään näkevät kuitenkin ihan rehellisesti toistensa paperit, eikä tarvitse edes olla epärehellinenkään!

No loppuihan se piinaava parituntinen ja pääsin työpöytääni järjestelemään. Vaikka sain tyhjennetyksi parikymmentä senttiä paksun paperipinon kansioihin tai Ö-mappiin, näyttää kuin ei olisi mitään tapahtunut. Vaikka edellisen jakson kirjat on raahattu kaappiin ensi vuotta odottamaan, tuli uuden jakson kirjoja saman verran tilalle. Paperia ja opetusmateriaalia on nykyään niin tuhottomasti, että vähän nenänpäätä näkyy pinojen takaa.

Ruokailun jälkeen sain sitten viisi senttiä paksun pinon abien kokeita korjattaviksi. Niissä onkin tekemistä, koska ne korvaavat samalla preliminäärin. Tänä vuonna emme pidä preliminäärejä, sillä oppilaille ei jää kuin yksi ylimääräinen päivä koeviikon jälkeen. Pidämme vain kaikenlaisia harjoituskuunteluita ja kertaustunteja tms. Ihanaa. Aina ennenhän oli pitkän kurssikokeen jälkeen heti valtavat preliminäärit, joista ei itse asiassa ollut mitään hyötyä - pelkkää haittaa ja mieliharmia puolin ja toisin.
Loppupäivä menikin mukavasti nenä kiinni kokeissa. Jos joku ei meinaa tietää, miten saa iltapäivät ja illat kulumaan kotosalla, kannattaa ruveta opettajaksi. Koskaan ei tarvitse ihmetellä, mitä teksisi.
Jäi niistä kokeista vielä huomiseksikin, vaikka huomenna pukkaa jo uusia.

torstai 31. tammikuuta 2008

Ajankäytöstä


Tänään alkoi koeviikko ja kun ei ollut tunteja, tuli valvontavuorojen välissä juteltua ja höpötettyä työkavereiden kanssa ja vasta iltapäivällä urkenin tekemään valmistelutuntien harjoituksia ja seuraavia kokeita. On minulla varastossa yhdet kokeetkin, mutta niitä joudan vielä katsoa iltapalaksi, riittää niistä huomenaamulla aamupalaksikin.

Tuli heti mieleen, että viimeisessä Yhteishyvä-lehdessä oli artikkeli ajankäytön tehostamisesta. Neuvona oli mm. aikavarkaiden huomaaminen: ei pidä jäädä suustaan kiinni kauppareissulla, ei pidä jäädä työkavereiden kanssa juttelemaan, ei sovi vastata tuttujen puhelinsoittoon, pitää evätä sukulaisvierailut ja ties mistä kaikesta on kieltäydyttävä - eli juuri kaikesta siitä, mikä tekee elämän elämisen arvoiseksi. Siis vain työtä ja velvollisuuksia vartenko me olemme olemassa? Näin tehdessä ihmisellä jäisi pari tuntia luksusaikaa - ja mitä tarkoitusta varten se jää? - Lisätyön tekemiseen. Luulisi vähemmälläkin huhkimisella pääsevän hautaan.

Lehden artikkeli sinänsä oli hyvä. Loppulause: Muista, että ajankäytön hallinta on asenne elämään. Olen samaa mieltä. Itse olen ratkaissut asian niin, että pyrin tekemään kaikki velvollisuudet hyvissä ajoin pois alta, jolloin kaikki jäljellä oleva aika onkin sitten luppoaikaa ilman mieltä kaihertavaa tunnetta tekemättömistä töistä, mikä verottaa turhaan ihmisen voimavaroja. Vetkuttelen töiden kanssa vain, jos tiedän, että minulla on niille joskus muulloin parempaa aikaa.

Pyrin myös tekemään kaikki kurjat asiat silloin, kun olen virkeä, jolloin ne eivät vaadi liikaa voimia. Ikinä en ole työskennellyt yöllä. Ehdottomasti olen sitä mieltä, että yöt ovat nukkumista varten. Kokeen korjausta en yleensä harrasta iltakahdeksan jälkeen, koska silmät klupsahtelevat silloin jo kiinni. Mutta tämä nyt on yksilöllistä. Jollekin toiselle sopii paremmin iltatyö. Itse saatan aloittaa aamulla kokeen korjauksen kello kuusi. Olen nimittäin ihan virkeä heti herätessäni, mitä kuulemma moni muu ei ole.
Eli kannattaa käyttää hyödykseen oman kehon sanelema rytmi, jolloin rasittuu vähiten.

tiistai 29. tammikuuta 2008

Viimeisiä viedään


Tänään oli sitten viimeinen ruotsin tunti abeille. Heitä tapaan enää tenteissä, penkkareissa ja kokeissa. Ei ollut mitään haikeaa tunnelmaa, heillä oli vain penkkarisuunnitelmat päällimmäisinä, ei edes ylihuomenna alkava koeviikko heitä hetkauta. Eipä paljon liikuta kirjoituksetkaan, ei sen puoleen. Jotkut fysiikan lukijat lähtevät CERNin tiedekeskukseen Geneveen opettajansa kanssa juuri ennen kirjoituksia, joku toinen Lappiin hiihtoloman aikana.

Vihoviimeistä on se, että päästötodistukseen tulee arvosana kaikkien kurssien keskiarvosta. Sellainen systeemi sopii ehkä reaaliaineisiin: Kiinan historian voi osata vaikka kympin edestä, muttei tiedä mitään Euroopan historiasta. Mutta kielissähän joka tapauksessa uusi rakentuu vanhan päälle, joten jos oppilas kykenee saamaan vaikka ysin viimeisestä kokeesta, kyllä hän silloin osaa ne ekaluokan asiatkin. Tai jos ei kielissä osaa sanoa kuin nimensä ja asuinpaikkansa, ei silloin hyvää numeroa tarvitsekaan.
Kun oppilaat tietävät, miten numero määräytyy, he heittäytyvät tekemättömiksi viimeisillä kursseilla, koska joka tapauksessa päästötodistukseen tulee keskiarvon mukaan tietty numero.

Mutta toisaalta. Minulle on käynyt aina muulloinkin, että luulen, että kukaan ei ole oppinut mitään ja kukaan ei pääse ylioppilaaksi. Ja sitten kuitenkin kirjoitukset menevät mukavasti ja kaikki ovat tyytyväisiä. Niin nytkin kun luin abien viimeiset kirjoitelmat, olivat ne sujuvia ja ihan kohtuullisen hyviä. Parempi vain, ettei liikaa pingotakaan. Turhan paljon on niitäkin tapauksia, joissa hikipinko on romahtanut opiskelut aloitettuaan. Jos kympit tulevat kohtuullisella työllä, hyvä niin, mutta jos se vaatii ylimaallisia ponnistuksia yövalvomisineen, se on jo liikaa. - Per aspera ad astra. - Vaikeuksien kautta voittoon.

perjantai 25. tammikuuta 2008

Sekalaista juttua


Sain eilen abeilta luokkapaidan. Luulin ensin, että se on liian pieni, kun oppilailla itsellään oli reilut hupparit. Mutta minulla on oikein kivan näköinen, jakkumallinen. Se on paras luokkapaita mitä minulla on ollut. Siitä tulee varmaan vaate, jota pidän paljon. Sitä ei edes ensin huomaa abipaidaksi. Vasta selästä näkee abitekstin ja söpön kuvan. Kiitos.

Viimeisiä tunteja viedään. Ensi torstaina alkaa koeviikko, joten enää kolme päivää abeillekaan opetusta. Niin hujahti tämä tammikuu loppupuolelle. Mitäs minä sanoin ajan kulumisesta!

Susanne on vielä Suomessa, lähtee vasta penkkareiden jäkeen Saksaan. Hän on oppinut tosi hyvin suomea. Hän toimittaa vaikka mitä asioita suomeksi, jopa niin, että kun hän oli tänään etäopetusryhmässä tekemässä kysymyksiä saksaksi, ja yritettiin keskustelua oikean saksalaisen kanssa, hän osasi avustaa oppilaita suomen kielellä. Kyllä olisi kiva, jos olisi meidänkin oppilailla mahdollisuus kuulla oppimaansa kieltä joka päivä.

maanantai 21. tammikuuta 2008

Kulutushysterian orjia


Saksantunnilla ei nauhuri, jossa on sekä kasettipuoli että cd-puoli, suostunut avaamaan cd-luukkua ensin ollenkaan. Kone on tehnyt sen ennenkin ja tiesin, että sitä on rempattava vähän. Sammutettava, laitettava uudelleen virta jne. Joku oppilas erehtyi ihmettelemään, miten meillä on niin aataminaikuiset vehkeet, miksi kunta ei osta uusia, jne jne.
Kauheasti minä ihmettelen, mitä oppilaat olisivat ostamassa lisää ja mistä ne vehkeet niin vanhoiksi ovat muuttuneet. Ne ovat melko uusia. Meillä on saman näköisiä pienempiäkin laatikoita, joissa on pelkkä cd-soitin, mutta tila myös muistitikulle, ja ne koneet eivät ole kuin puoli vuotta vanhoja! Ja varmasti ovat nykyaikaisempia kuin monen oppilaan kotona.

Miksikähän on niin, että jos kone ei ole ulkonäöltään viimeisen muodin mukaan muotoiltu ja virtaviivainen, se on muka vanhanaikainen ja vanha? Ja miksi pitäisi ostaa uusi kone, jos vanha toimii? On meillä vielä "ikivanhoja" pelkkiä kasettisoittimiakin ja suurin osa niistäkin toimii.

Kouluun on pakko ostaa musta laatikko, jossa on sisäänrakennettu kaiutin. Eivät ne pienet nätit sievät söpöt soittimet, joita nuorille tuo joulupukki tai kummitäti ostaa, kuuluisi isossa luokassa. Ei varsinkaan kun aina joku siirtelee jalkojaan ja niistää ja köhii. Kyllä meillä on ihan hyvät laitteet, en ole missään muussa maassa nähnyt niin paljon teknologiaa kuin Suomessa. Ja olen sentään käynyt kouluvierailuilla Saksassa, Italiassa, Belgiassa, Hollannissa, Espanjassa ja Kreikassa. Kyllä niissä muissa maissa on vieläkin melkein järjestään liitu ja leuka -systeemi, joka on valttia.

Olen puhunut ja huojentanut mieleni - dixi et animam levavi. Näin sanoivat vanhat roomalaisetkin..

perjantai 18. tammikuuta 2008

Jos nytkin jo, niin mitenkähän vanhana


Unohtamieni asioiden lista alkaa olla nykyään pitempi kuin muistamieni, joten helpommalla pääsisin, jos päivän päätteeksi kirjaisinkin aina, mitä kaikkea muistin tehdä, eikä sitä mitä en muistanut.
Jottei minulle tämän kirjoituksen takia laiteta heti kengänkuvaa takapuoleen, kirjoitan tähän sellaistakin, mitä sentään muistin.


Muistin sentään mennä oikeaan aikaan tunneille ja jopa oikeaan paikkaan.
Muistin vielä ruotsin ja saksan sanojakin.
Muistin laittaa lehteen ilmoituksen Pohjola-Nordenin yleiskokouksesta ja jopa varata kokoontumistilankin.
Muistin tarkistaa, minä päivänä minkin ryhmän kokeet ovat koeviikolla - ei vain tiedä vielä muistanko tehdä kokeita.
Muistin määrätä joka porukalle kuuntelukokeet.
Muistin tarkistaa yo-valvontalistan ja koeviikon valvontojen ajat ja merkata muistiin.

Mutta:
En muistanut eilen juoda päiväkahvia ja siksi aamulla herätessäni minulla oli hirvittävä päänsärky.
En muistanut, että minut oli kutsuttu ensi viikolla kylään.
En muistanut, että olisi pitänyt ilmoittautua eiliselle VESO-päivän puolikkaalle, oli kyseessä ensiapukurssi ja se jäi minulta taas toiseen kertaan.
En muistanut, että OAY:n teatterimatka Tampereelle onkin vasta ensi viikonloppuna eikä nyt. Olin katsonut vain kelloajan, jolloin lähdetään, mutten päivämäärää, kun luulin sen olevan tänä viikonloppuna. Kyllä olisi hieman kyrsinyt, jos olisin huomenaamulla seisonut täysissä tamineissa tien varressa aamulla seitsemältä!! -Hitsi että kiukuttaa. Ja ihan vain sattumaa oli se, että tulin tietämään oikean päivämäärän.