Viimeisiä viedään

Tänään oli sitten viimeinen ruotsin tunti abeille. Heitä tapaan enää tenteissä, penkkareissa ja kokeissa. Ei ollut mitään haikeaa tunnelmaa, heillä oli vain penkkarisuunnitelmat päällimmäisinä, ei edes ylihuomenna alkava koeviikko heitä hetkauta. Eipä paljon liikuta kirjoituksetkaan, ei sen puoleen. Jotkut fysiikan lukijat lähtevät CERNin tiedekeskukseen Geneveen opettajansa kanssa juuri ennen kirjoituksia, joku toinen Lappiin hiihtoloman aikana.

Vihoviimeistä on se, että päästötodistukseen tulee arvosana kaikkien kurssien keskiarvosta. Sellainen systeemi sopii ehkä reaaliaineisiin: Kiinan historian voi osata vaikka kympin edestä, muttei tiedä mitään Euroopan historiasta. Mutta kielissähän joka tapauksessa uusi rakentuu vanhan päälle, joten jos oppilas kykenee saamaan vaikka ysin viimeisestä kokeesta, kyllä hän silloin osaa ne ekaluokan asiatkin. Tai jos ei kielissä osaa sanoa kuin nimensä ja asuinpaikkansa, ei silloin hyvää numeroa tarvitsekaan.
Kun oppilaat tietävät, miten numero määräytyy, he heittäytyvät tekemättömiksi viimeisillä kursseilla, koska joka tapauksessa päästötodistukseen tulee keskiarvon mukaan tietty numero.

Mutta toisaalta. Minulle on käynyt aina muulloinkin, että luulen, että kukaan ei ole oppinut mitään ja kukaan ei pääse ylioppilaaksi. Ja sitten kuitenkin kirjoitukset menevät mukavasti ja kaikki ovat tyytyväisiä. Niin nytkin kun luin abien viimeiset kirjoitelmat, olivat ne sujuvia ja ihan kohtuullisen hyviä. Parempi vain, ettei liikaa pingotakaan. Turhan paljon on niitäkin tapauksia, joissa hikipinko on romahtanut opiskelut aloitettuaan. Jos kympit tulevat kohtuullisella työllä, hyvä niin, mutta jos se vaatii ylimaallisia ponnistuksia yövalvomisineen, se on jo liikaa. - Per aspera ad astra. - Vaikeuksien kautta voittoon.