Keskiviikon suomentunnit ovat aina lievästi sanoen mielenkiintoisia. Tällä kertaa olimme juuri aloittaneet tunnin, kun yksi, jota ei ollut näkynyt moneen viikkoon, ja luulimme hänen jo lopettaneen kokonaan, lampsi saappaat kolisten luokkaan.
-Terve, minä olen kova äijä! olivat ensimmäiset sanat, suomeksi.
Kaikki räjähtivät nauramaan. Onneksi ryhmä on erittäin huumorintajuinen, joten kaikki omat virheemme ja töppäyksetkin käännämme vain hyväksi huumoriksi.
Tulijalla ei ollut kirjaa, ei kynää, ei paperia. Vähän nyrpein mielin yksi kuitenkin suostui näyttämään tekstiä omasta kirjastaan. Kun kävimme läpi yhtä tehtävää, laukaisi tulija vastaukset suoralta kädeltä! Muut katsoivat minua suu auki, sillä kukaan muu ei kerennyt vielä edes ajatella asiaa. Piti jo vähän toppuutella, että muutkin saavat vastata.
-Minä olen salaa opiskellut, oli kommentti.
Positiivista oli kuitenkin, että tulija otti kännykkänsä esiin ja kirjoitti sinne muistiin aina sanoja, jotka olivat uusia ja joita hän katsoi tarvitsevansa. Oli hän oppinut viikkojen aikana joitain härskiyksiäkin, joita toi esiin aina sopivin välein. (Huom, minä en niitä ole opettanut!)
Kesken oppitunnin mies taas hyppäsi yhtäkkiä ylös sanomatta mitään ja painui ovesta ulos. No se ei ollut meille enää mitään uutta, niin hän on tehnyt joka kerta ennenkin. Hän käy aina välillä tupakalla ulkona.
Varttitunti ennen tunnin loppua hän hyppäsi taas ylös ja ilmoitti, että nyt on mentävä katsomaan jääkiekko-ottelua. -Terve sitten, hän sanoi ja paineli pihalle.
6 kommenttia:
o tempora, o mores .... varmaan kyllä välillä hyvinkin elähdyttävää tutustua ihmiseen, joka käyttäytyy todella muista poiketen! Ota ne elämänrikkauksina, ja kirjoitustyylistäsi päätellen osaatkin ottaa! Oikein mukavan leppoisaa oloa koko pääsiäiseksi.
Olipas mukavaa, että tyyppi oli "salaa opiskellut". Olisikohan toisten huomioonottaminen sitten aihetta lisätä seuraavaksi opiskeltavien asioiden listalle..
Ei ole opettajan homma helppoa silloin, kun ei saa keskittyä opettamiseen (vaikka siinä olisi jo puuhaa kyllin) vaan pitäisi vielä kasvattaakin - joskus ihan aikuisiakin ihmisiä.
Vilukissi: Niin minä otankin. Kyllä kaikesta kokemastani saisi vaikka kirjan aikaseksi, on minun tunnilla ollut vuosien mittaan vauvoja ja koiriakin.
Toisaalta mietin aina sitä, kun joku sanoo, että hän piut paut välittää käyttäytymissäännöistä. Niin kauan kuin isossa joukossa on vain yksi tai korkeintaan muutama oman tiensä kulkija, on laumasta poikkeaminen mahdollista, ja se voidaan antaa anteeksi ja ottaa huumorilla. Ja sitä pidetään jopa positiivisena.
Mutta ihmettelen, miten saisin ketään mitään oppimaan, jos vaikka koko porukka koko tunnin ajan aina joku lamppaisi tupakalla tai vessassa. Trafiikki olisi kova, kun joka ikinen tulisi tunnille eri aikaan ja lähtisi eri aikaan.
Millan: Joskus minusta tuntuu, että aikuisissa olisi enemmän ojentamisen aihetta kuin nuorissa. Nuoret sentään uskovat ja tottelevat. Aikuisten tavat ovat pinttyneet.
Haha, pääasia että oppii :)
Hannele: Niinpä.
Lähetä kommentti