perjantai 17. huhtikuuta 2009

Vanhaa rojua vai arvotavaraa


Koulun kirjastonhoitaja toi opehuoneeseen iänkaikkisen vanhoja kirjoja 1800-luvulta, suurin osa oli maantiedon kirjoja ja eri kansojen elämän kuvausta. Oli jopa luonnonsuojelukirja, mitä kovasti ihmettelin. Mutta se osoittautuikin 1950-luvun kirjaksi. Ihmettelen silti, että jo silloin on ollut olemassa käsite luonnonsuojelu, mutta että ei se ole tuottanut kovinkaan suurta tulosta. Toisaalta, ellei tuota käsitettä olisi ollut olemassa, ei meillä olisi kai tämänkään vertaa elinmahdollisuuksia maapallolla.

Kirjastonhoitaja on lukion äidinkielenopettaja, joka jää keväällä eläkkeelle, ja minä saan ensi syksystä lähtien kirjastonhoidon tehtäväkseni. Minusta kivaa vaihtelua. Äidinkielenopettajan kanssa pohdimme, mitä kirjoja pitäisi heittää pois, mitä säilyttää. Nämä ikivanhat kirjat nyt ainakin on säilytettävä, niissä on monta mielenkiintoista asiaa: jo kieli sinänsä nykykorvissa erikoista, asenteet sekä tietysti entisajan elämän kuvaus. Emme laita näitä enää kirjaston puolelle, vaan opehuoneeseen niin ylös, etteivät ne tartu vahingossa jonkun käsiin.

Minua ihmetyttää, että nuorempi sukupolvi ei anna mitään arvoa vanhoille kirjoille. Eräs opettaja oli ankarasti kieltänyt laittamasta hänen pöydälleen mitään vanhaa materiaalia. Jopa 2000-luvulla ilmestynyttä materiaalia piti heittää pois. Vaikka jokin asia tuntuu nyt tarpeettomalta, on sillä tulevaisuudessa ehkä arvaamaton arvo. Minulla on ristiriitainen tunne. Pitäisikö minun heittää kirjaston puolelta pitkä rivi 1970-1990-lukujen kielten kirjoja paperinkeräykseen. Ne ovat eri kustantajilta tulleita näytekappaleita, eri kirjasarjoja kuin mitä meillä luetaan. Nyt ne ovat vain hyllyn täytteenä, mutta ainakin nuo 1970-luvun kirjat näyttävät minusta jo ihan antiikkisilta ja jopa arvokkailta. Vaikeaa on päätös.

Yksi niistä kirjastosta löytyneistä kirjoista oli "Maantieteellisiä kuvauksia maapallon kaikista osista", toimittanut Isak Fehr, "muodostellen suomentanut" F.O. Rapola, Osa I Eurooppa, WSOY Porvoo 1899. Kirjaa lukee kuin parastakin romaania. Minua viehättää kerrontatyyli ja se, mihin asioihin on kansojen tavoissa kiinnitetty huomiota ja millainen asenne kirjoittajalla on ollut kuvattavaansa.

Kopioin tähän malliksi muutaman rivin venäläiskuvauksesta. Kannattaako näin mielenkiintoisia kirjoja pois heittää?

Kyläjuhla on Venäjällä ylimalkaan mieltämasentavimpia näkyjä, joita saa nähdä. Se on lisätodistuksena siitä, kuinka huonosti pohjolainen, joka niin hyvin taitaa työtä tehdä, osaa sopivasti huvitella. Juhlapäivä Ranskassa tai Italiassa on hauska nähdä. Ei ainoastaan aamulla, vaan vielä illallakin pitkän päivän perästä näkee iloisen ilmeen joka kasvoilla, ja iloinen, hyvää mieltä osottava hälinä kohoaa väkijoukosta. Venäjällä sitävastoin on kansa kykenemätön huvitteleimaan viattoman iloisesti; se etsii hauskuuttaan humalasta, niin että nähdessään kansanjuhlan tekee mieli valittaa, että elämässä on lainkaan juhlapäiviä.

9 kommenttia:

Vallaton mummeli kirjoitti...

En ole oikea ihminen antamaan neuvoa vanhojen kirjojen hävittämiseen. Minusta on tavattoman vaikeaa hävittää mitään, saati vanhoja kirjoja. Minulla on mm vanha puutarhakirja, jossa on minusta tähän päiväänkin ihan käyttökelpoisia ohjeita. Vanhassa käsityökirjassa on sukan kantapään, lapasen ja jos vaikka minkä hyviä ohjeita. En kyllä hävittäisi noita teidän vanhoja hyllyntäytteitäkään. Nehän käyvät vaikka hyvästä vitsistä :) Kielen ja tapojen muuttuminen on mielenkiintoista.

kirlah kirjoitti...

Vallaton: Monia asioita tulee kotona säilytetyksi akuankin, mutta aina kun tulee muutto, heittää vahingossa pois tähdellistäkin.

Koulullakin yleensä jotain asiaa ei tarvitse kymmeniinn vuosiin, mutta kun sen heittää pois, johan heti olisi tarvetta, niin on käynyt useammankin kerran.

isopeikko kirjoitti...

Arvo syntyy osin siitä että tavaraa heitetään pois tai muuten häviää. Silloin jäljelle jäävät ovat harvinaisia :)

kirlah kirjoitti...

Isopeikko: Niin, ja minä haluaisin olla juuri se, jolle jää ne jäljelle jäävät arvoa nousemaan.

Hannelen paratiisi kirjoitti...

Rakastan lukea vanhoja kirjoa, nyt luen litteraturvetenskap ja paljon käyty läpi vanhoja klassikkoja eri ajoilta. Nykykirjallisuushan paljon perustuu niihin, sanokoon nuoret mitä tahansa. Vanhat puutarhakirjat ovat aarteita.

paula kirjoitti...

Ei saa häittää vanhoja kirjoja! Olen onnistunut löytämään treen kirjaston poistettavien hyllystä sellaisia löytyöjä, että en voi muuta kuin äimistellä sitä, millä periaatteilla niin mahdottoman hyviä kirjoja (en lue romaaneja oikeastaan ollenkaan, kun en ehdi, mut muita kyllä...) ja ihan varmaan niitä kirjoja en olis löytänyt edes divareista. Kauheaa, sanoisin, mut älä hävitä, pliis!

Voisitko tehdä sellaisen selkokielisen sivun, mitä sun ulkomaalaisetkin oppilaasi ymmärtävät? Apuna kuvia yms... ja mahdollisimman vähän sanoja kerralla, mutta mielellään myös selitettynä?

Jospa itse kirjoittaisit kirjan joskus? Selkokielisen kuva-aapisen, niin voitas ostaa lahjaksikin?

kirlah kirjoitti...

Hannele: samoin vanhat keittokirjat ovat mielenkiintoisia.

Paula: Jopas oli ehdotus, en ole tullut ajatelleeksikaan, mutta ei varmaan hullumpi ajatus, kesäloma alkaa eikä ole enää mitään kirjoittamsita, voisi jonkinlaista uudenlaista blogia kokeillakin.

Mistähän sinne vain lukijoita löytyisi?

paula kirjoitti...

Ihanaa, jäämme odottamaan, mutta eihän tuo kauaa vie, jos vain vähän sanoja päivää kohti? Aloita niistä bukstaaveista:-)

Sehän menee toisin päin... lukijat kyllä löytää sinne, kun ymmärtää asian ja oppiminen tulee siinä sivussa vaivihkaa - onpa outo sana tuokin..;-)

Hannelen paratiisi kirjoitti...

Vanhat keittokirjat ja myös puutarhakirjat (niitä taitaa löytyä kirjahyllystäni, minua pyydettiin torstaina puhumaan kirjoistani radiossa ;)