tiistai 28. huhtikuuta 2009

Loistoa


I´m back! Pietarin loistosta olisi vaikka kuinka paljon kerrottavaa, mutta tässä vain kollaasi muutamasta kohteesta. Kommenteissa joku tunnustautuu ennakkoluuloisiin. En tiedä, mikä on syy ennakkoluuloihin, mutta voin vakuuttaa syvällä rintaäänellä, että ei ole syytä pienimpäänkään ennakkoluuloisuuteen Pietarin kohdalla: ruoka on hyvää, ruokapaikkojakin jo tarpeeksi joka makuun, jopa mäkkäreitä nirsoille. Itse asiassa valitettavaa, sillä missään ei juuri enää koe mitään erikoista ja kummallista, sillä maailma yhtenäistyy.

Siisteys on huippuluokkaa, kadut ovat nuoltuja roskista ja pölystä ainakin keskustassa, jota riittää muuten kilometrikaupalla. Siisteydestä ei voi puhuakaan mm. Helsingin kohdalla. Anteeksi vain taas, mutta missään en ole aikoihin nähnyt niin paljon sotkua ja vessaan kuuluvaa tuotosta kuin Helsingissä. Jos minulla itselläni on ennakkoluuloja jotain paikkaa kohtaan, se on juuri Helsinki, eivätkä ne ennakkoluulot yleensä ainakaan häviä Hesassa käydessä.

Taloja, kirkkoja, palatseja ja muita nähtävyyksiä on korjattu ja ehostettu Pietarissa aivan valtavaa vauhtia. Joku tuttavani vertasi Pietaria Roomaan. Itse sanoisin, että Roomassa alkaa näkyä rapistuneisuutta, Pietarissa se alkaa hävitä. Vertaisin Roomaan myös yleistä katuvilinää ja ihmisten käyttäytymistä. Roomassa sai pelätä koko ajan taskuvarkaita, Pietari on käymistäni paikoista kaikkein rauhallisin. Missään en tunne olevani niin rauhassa kuin juuri siellä. Mistä vielä pitää poistaa ennakkoluuloja? Täältä pesee!

Turistin kuuluu Pietarissa tutustua kulttuuriin, niin mekin: Jusupovin palatsissa operetti, Eremitaashi, Menshikovin palatsi, venäläisen taiteen museo, jopa huvipuisto. Nähdyiksi tulivat myös Kristuksen ylösnopusemuksen kirkko (kollaasissa oikealla alhaalla) ja Smolna (keskellä) sekä erinäinen määrä muita paikkoja, Palatsiaukiolta keskellä alhaalla. Vasemmalla alhaalla vielä jäälauttoja Nevassa, taustalla kaukana taitaa olla isokupolinen Iisakin kirkko. Keskellä ylhäällä hiljattain avatun tavaratalon sisääntuloaulan näkymää. Oikealla ylhäällä yksi mahtavista lukuisista palatseista. Aivan hengästyttää luetellakin sitä kullan, aarteiden ja koristeiden määrää, jota kaupungissa on.
Paljon kuvia myös täällä.
Pietarin Web Cam. Tässä toinen web cam.

Oppilaat sekä muut matkalaiset olivat ikionnellisia, että tulivat lähteneeksi mukaan matkalle. Paljon nähty ja opittu, suuri ansio ja kiitos matkan onnistumisesta kuuluu taitaville Venäjän tuntijoillemme venäjänopelle ja opinto-ohjaajalle. Tässä vielä linkki sivuille, joissa paljon hyvää tietoa ja kuvia Pietarista.

Joku toinen kerta esittelen matkan outouksia, jotka jaksoivat elähdyttää vielä vanhaakin matkailijaa.

5 kommenttia:

kato nyt tätäkin kirjoitti...

Odottelinkin jo näitä kuvia ja matkakertomusta, kun en ole käynyt Pietarissa (eikä johdu ennakkoluuloista...).

Hieno kollaasi!

Allu kirjoitti...

Varmaan hieno matka, kun taivaskin oli niin sininen. Itse kävin siellä viime vuosisadalla luokkaretkellä.

vilukissi kirjoitti...

En ole liioin käynyt Pietarissa ... mukava lukea ja katsella!

Anonyymi kirjoitti...

kyllä kai meissä kaikissa on jo äidinmaidossa imetyt ennakkoluulot näistä naapureistamme - onhan siihen sentään historiallisia syitäkin - erilainen on kulttuuri - ihmiset erilaisia - ihan niin kuin sitten myös ruotslaisetkin, toiset naapurit - paljon hyvää löytyy sieltä ja paljon huonoa - ihan niin kuin kaikkialta, myös Suomesta

kirlah kirjoitti...

Kato nyt tätäkin: Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Kyllä sieltä vielä löytyy sentään meihin nähden erilaistakin ihmettelemistä.

Allu: Allu: Käypä uudestaan! Et tunne enää samaksi paikaksi. Kävin itsekin tuolloin, mutta kaikki on muuttunut totaalisesti.

Vilukissi: ja vielä mukavampi kokea.

Anonyymi: Ihmisellä on aina ennakkoluuloja kaikkea vierasta kohtaan, se on kai itsepuolustuskeino. Mutta kaikki outo kannattaa ottaa seikkailun kannalta.