Tee aina parhaasi

Eilen muistelimme, miten hullusti oli käydä, kun aikoinaan hain ja sain tämän viran. Sanoimme irti asuntomme Tampereella, mies sanoi itsensä irti työpaikastaan ja niin muutimme lasten kanssa tuntemattomaan. Kun olin jo viikon verran pitänyt kouluakin, tuli tieto, että paikanhaussa toiseksi jäänyt oli tehnyt valituksen. Olin kuolla kauhusta, kun pelkäsin, että tuo toinen sittenkin valitaan. Mihin me olisimme menneet?

Mutta onneksi oli niin, että vaikka meillä oli suhteellisen tasaväkiset paperit, minulla oli kuitenkin jokin ihan pikkuasia, joka kallisti vaakakupin edukseni. Tuolla toisella esimerkiksi oli enemmän työkokemusta, mutta se katsottiin hänelle päin vastoin haitaksi. Vaikka hänellä oli viisi vuotta kokemusta, oli se saatu kahdestatoista eri paikasta. Koululautakunta katsoi, että se oli enemmän haitta kuin etu. Tulisiko henkilö viihtymään tässäkään paikassa puolta vuotta pitempään, vai olisiko peräti muita ongelmia.

Tuo asia tuli ystäväni kanssa puheeksi, ja ilmeni että hänelle oli käynyt ihan samoin. Ystävä oli valittu virkaan ja kohta oli joku tehnyt valituksen. Vaikea on kahden tasaväkisen henkilön välillä tehdä valintapäätöstä. Mutta ihan jokin pikkuseikka oli taas pudottanut kilpailijan laudalta.

Tämän kaiken kerron opiksi nuorille. On monia opiskelijoita, jotka sanovat jostain oppiaineesta, että eivät he sillä oppiaineella mitään tee, ei ole väliä, minkä numeron siitä saa. Mutta minä väitän päinvastaista. Jos henkilöllä on pitkä rivi kiitettäviä numeroita ja siellä joukossa keikkuu yksi vitonen, tulee työnantajalle väistämättä mieleen, että henkilö valikoi siis työtehtäviään. Otanpa työhön sen, jolla on mitättömästäkin oppiaineesta kiitettävä. Sillä aina on joka työssä niitä epämiellyttäviäkin velvollisuuksia ja kyllä nekin on tehtävä hyvin.

Nyt muuten täytyy muistaa, että en tarkoita, että aina kaikki pitäisi olla kiitettävät ja vain sellaisilla olisi menestymisen mahdollisuudet. Tarkoitan, että aina on tehtävä joka aineessa ja asiassa parhaansa!

Luokanvalvojana minulle on vuosien kuluessa usein soitettu eri kesätyöpaikoista ja kysytty, onko oppilas laiska vai ahkera, valikoiko työtehtäviään. Usein minun on pitänyt myös täyttää erilaisia kaavakkeita oppilaiden haettua ulkomaille stipendiaateiksi. Tällaisilla lausunnoilla on kai melko suuri merkitys, sillä aina on oppilas päässytkin haluamaansa paikkaan, jos olen voinut rehellisesti häntä kehua. Mikäli lausuntoni ei ole ollut ihan pelkkää ylistystä, on paikan saanti saattanut epäonnistua. Olen halunnut olla lausunnoissani rehellinen. Ei hyödytä ketään, jos kehun henkilöä ahkeraksi, joka ei sitä minusta ole.

Kun aina tekee parhaansa, se riittää ihmiselle, yli voimiensa ei kuitenkaan pidä tehdä. Halusin vain ilmaista tuolla kiitettävärivistöllä, että se ilmaisee minusta selvästi, että jos muissakin aineissa on kiitettävä, ei ainakaan älykkyydestä voi olla kiinni siinä vitosen aineessakaan. Moni jättää juuri ruotsin vähemmälle, kun on itse omassa päässään keksinyt, ettei sitä muka tarvittaisi. Ja kas, se joka ymmärsi lukea ruotsiakin, valitaankin. Jostainhan se ero on saatava kahden tasaväkisen välille.
Eikös kirurgiksi haluavillekin ole hyödyksi hyvä käsityönumero? Miten saa solmituksi haavan lankoja huolellisesti, jos on käsitöissäkin ollut kovin nöpelökyntinen?

P.S. Meidän puutarhassamme perunatkin ovat sydämellisiä.