Eivät ole sananlaskut enää nuorilla hallinnassa, kuten olen niin monta kertaa ennenkin todennut. Oli saksan tekstissä sananlasku: Geteilte Freude ist doppelte Freude, mikä tarkoittaa, että jaettu ilo on kaksinkertainen ilo.
No ensinnäkin tietysti käänsivät, että jaettu ystävä (Freunde=ystävät) on kaksinkertainen ystävä. Se nyt ei ollut se ihme, sanat muistuttavat toisiaan, ja tuollaiset käännökset ovat ihan jokapäiväistä kamaa. Mutta kun kirjan harjoituksessa kehotettiin selittämään saksaksi tuota sanontaa, oli se oppilaista ylivoimaista. -En ole ikinä kuullutkaan! Mitähän silläkin sitten muka oikein tarkoitetaan, kyselivät. Asiaa selitettyäni epäilivät vähän, että ihminen voisi mitenkään riemuita siitä, että antaa muillekin jotain! Eli kaikki siis vain itselle!
En muistanutkaan kysyä heiltä, mitä ajattelisivat toisesta sananlaskusta: Geteiltes Leid ist halbes Leid eli jaettu kärsimys on puoli kärsimystä.
Näitä vanhoja sananlaskuja tulee esiin harva se päivä. Harvat oppilaat sanovat niitä kuulleensa. Sellainenkin kuin "Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto" on selityksenkin jälkeen käsittämätön. No en tätä kyllä ihmettelekään, nykyäänhän monet asuvat kerrostaloissa, ja kotikuusikin on tuntematon käsite.
13 kommenttia:
Kuusen kuulemista en ole koskaan oikein tajunnut, ja tänään rupesin tosissani miettimään sanontaa jossa joku asia "joutaa romukoppaan". Mikä on romukoppa? Onko se sama kuin roskakori? Ihan erilainen mielikuva nousee päähäni.
Yritä selittää oppilaille tuo "Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo" ja "Jaettu suru on puolitettu suru". Molemmat ovat erinomainen apu elämässä! Jostainhan nuo opitaan. Mikä ettei omalta opettajalta :) Voivat sitten aina muistella sinua myöhemmässä elämässään kiitollisuudella.
Ihanko totta? Hyvä jos sitten jostain oppivat.
Kiva muistella mummoa, jolla oli joka toimeen sopiva sananlasku. Eihän niitä silloin kaikkia ymmärtänyt, jos vieläkään, mutta jos joku osaa selittää, niin aukeavathan ne vähitellen. Välillä tuntui, että niitä hoki omille lapsillekin kyllästymiseen asti, siis lapset kyllästyivät. Tuttu kommentti oli jossain vaiheessa: joo, joo. Nykyään huvittaa, kun vähin erin sananlaskut siirtyvät lastenlastenkin sanavarastoon :)
Kulttuureissa, joissa vielä vanhoja ihmisiä ja perinteitä kunnioitetaan, arvostetaan suuresti, jos vieras tietää sanoa sopivan sananlaskun oikeassa tilanteessa. Näin olen kuullut :)
Voisitko selventää, minkä ikäisistä oppilaista on kysymys. Mikäli eivät ole ala-astelaisia, taitavat näytellä tietämätöntä, tai tarvitsevatko he tukiopetusta, kun eivät ymmärrä aivan selvää suomenkieltä! Enkä usko ollenkaan, että fiksut nykynuoret olisivat niin itsekkäitä, etteivät ymmärtäisi tuota selvää sanomaa.
Freude/Freunde on sitten asia erikseen ja onhan toki sananlaskuja, jotka ovat melkein kuin arvoituksia.
Jos ne hämäsivät sinua? Tietävätkähän ne mitä tarkoittaa sananlasku.
Rita: en tiedä, oletko asunut koskaan maalla. Maalla asuessa kun on enemmän tilaa kaikenlaiselle romulle, jota ei juuri nyt tarvita. Sellainen romu heitetään romukoppaan ja viedään vaikka tallin vintille odottamaan ehkä myöhempää käyttöä tai korjausta varten.
Minusta se ei ole sama kuin roskakori, sinnehän heitetään kaikki kaatopaikalle ja hävitettäväksi vietävä.
Olipa jännä sana, eipä tule tuollaisia tavallsesti miettineeksi.
Vallaton: Minulla on käsitys ja luulo, että kaikenlaisia sanontoja ja sananlaskuja on käytetty ihan viime aikoihin asti enemmän läntisessä kuin itäisessä Suomessa.
Mutta minusta kaikki eivät ole kovin järkeviä, ovatpahan vain joitain hokemia. Muistan esim. 60-luvulta, kun teini-ikäisenä menin dementoituneen mummoni äidin eli siis äitini mummon (yli 80 v.) kanssa kaupalle. Aina, kun auto ajoi ohitsemme, mummo pysähtyi ja lausahti: Automopiili kuluki klempparin ohi! Mitä ihmettä sillä on tarkoitettu, tuskin mitään järkevää.
Clarissa: on kyse lukiolaisista. Jaa et usko vai! En minäkään uskoisi ellen omin korvin kuulisi ja omin silmin näkisi. Tämähän ei tietysti tarkoita kaikkia oppilaita ja nuoria. Minulla on niin pieni otanta, että tätä ei pidä ottaa koko Suomea koskevaksi. Kyllä minunkin oppilaista moni oli kuullut.
Isopeikko: Saattavathan ne minua naruttaakin, minuahan voi tietysti vetää nenästä mennen tullen.
Kiitos, tuo selvensi romukopan kertaheitolla :) En ole koskaan asunut maalla. Olen enimmäkseen ollut lähiöiden asukas. Nyt omakotitalossa, kaipa meillä on romukopan vastineita tuolla kellarissamme. Emme vain ole sitä sanaa käyttäneet.
Olet taatusti oikeassa! Itsekin olen vasta tällä omalla iälläni alkanut viljelemään sananlaskuja ja sanontoja, että ehtisin opettaa niitä nuoremmilleni! tiedätkö sanonnan." kelis kelis sanoo laihialaanen..."
Vilukissi: En ole kuullut. Mitähän mahtaa tarkoittaa?
tarkoittaa mielestäni sitä, että oo "siipiäs myöden"...elikkä ei osteta yms.enempää kuin on tarve tai jos toinen "trossaa", niin siihen voi sanoa, että kelis kelis...vähän niin kuin, että onkohan se nyt aivan noinkaan...
Meidän mummo tiesi ennen paljon sanontoja ja sananlaskuja, mutta nyt on tainnut jo unohtaa paljon niistä.
Edellisestä kirjoituksestasi tuli mieleen, että kuulin kerran, ettei Iittalan lasia (Mariskooleja ym.) kannata viedä Saksaan tuliaisiksi tai lahjaksi, koska ne näyttävät saksalaisten mielestä todella halvoilta, eikä niitä osata siellä ollenkaan arvostaa, ellei kyseessä satu olemaan juuri joku asiantuntija, joka tuntee Iittalan. Onko joku muukin kuullut tällaista? Sama henkilö kertoi, ettei mitään puusta valmistettua kannata missään nimessä viedä, koska puutuotteista ajatellaan, etteivät ne ole maksaneet yhtään mitään.
Vilukissi: olipas outo sanonta tosiaan.
Sauerkraut: arvostuskysymykset ovat aika ihmeellisiä. Uskon tuon, mitä kerroit puutuotteista ja Mariskooleista. Emmehän mekään osaa välttämättä arvostaa jonkun muunmaalaisia tuotteita.
Nyt kun ajattelen, eivät saksalaiset vieraat ole koskaan ostaneet puutuotteita, eiväthän ne oikein sovikaan heidän sisustukseensa.
Tulipa mieleen vielä sivumennen, että suomalaiset tarjoavat aina lanttulaatikkoa tai muuta lantturuokaa saksalaisille.
Minulle on jotkut saksalaiset kwertoneet, että he pitävät lanttua lehmänruokana. Syynä se, että sota-aikana joutuivat syömään paljon sitä, ja kun olot paranivat, eivät enää halunneet lanttua syödä.
Lähetä kommentti