Oli äsken viimeinen suomen tunti ulkomaalaisille, nyyh. Siinä mielessä harmittaa, että juuri kun pääsin kärryille, miten paljon kukin osaa, ja työ alkoi sujua kaikkia tyydyttävällä tavalla, pitikin lopettaa. Kansalaisopiston ongelmana on juuri tämä kurssien lyhyys, jolloin ei ehditä kuin vähän rääpäistä pinnalta. Kielissä ainakin tarvittaisiin pitkäjänteisempää työtä. Eräs opiskelija katseli hämmästyneenä kirjaa, jota ei keretty kuin vähän päästä alkuun. Hän oli ajatellut, että saataisiin koko kirja luetuksi. Niin minuakin harmittaa.
Jatkosta ei tiedä kukaan minkään aineen osalta. Kielten tunnit koulussa vähenevät entisestään, kun yläaste on ensi syksystä lähtien kokonaan enää yksisarjainen. Rehtori näytti jo viime kuussa laskelmiaan, että minullekaan ei riittäisi enää edes opetusvelvollisuus täyteen, ja tunneissa olisi osaksi jo jonkin ihan vieraan aineen opetusta.
Katsoin, että minun pelastukseni on siirtyä osa-aikaeläkkeelle, mihin minulla on mahdollisuus ensi syksystä alkaen (huomenna täytän 58!). Varsinaiselle eläkkeelle pääsen vasta 64-vuotiaana. Tämä ratkaisu helpottaa hieman muidenkin tilannetta, mutta ei silti hyvältä näytä. On hyvin epävarmaa, riittääkö minulle enää työtä kuudeksi vuodeksi vähennetyllä tuntimäärälläkään. Kansalaisopiston tunnitkin ovat epävarmaa tuloa, ryhmä saattaa loppua kesken kaiken.
Olen aina heittänyt puolileikilläni, että voin loppuvuosina mennä vaikka jonnekin Lapin perukoille, se olisi vaihteluakin. Enontekiö on tuntunut aina äärimmäiseltä periferialta, joka olisi extreme-kokemus. Mutta viime syksynä jossain koulutustilaisuudessa katsoin vieressäistujan nimilapusta, että siinähän istuu Enontekiön ruotsinopettaja. Ja hän oli minua huomattavasti nuoremman näköinen! Ei siis ole toiveita sinnekään mennä.
6 kommenttia:
Onpas harmi juttu tuo, mitä kirjoitat. Toisaalta, jos han oikeasti voisit harkita extreme-tekoa, Itä-Suomessakin on (Pohjois-Suomen ja Uudenmaan lisäksi) pulaa opettajista. Myös ulkomaille haetaan jonkun verran opettajia Suomi-kouluihin. Minua itseäni kiehtoisi sellainen vaihtoehto, mutta vielä pitää malttaa jonkun verran, että lapset vähän vanhenevat.
On se surkeaa, kun maalla lapset loppuu. Täällä ruuhka-Suomessa taas on sellaista massameininkiä. Minunkin kotikylässä, Pellossa, lasten määrä on laskenut ihan hurjasti. Minun aikanani yläasteella oli vielä viisi rinnakkaisluokkaa, tosin pieniä sellaisia. Viime vuonna koko kunnassa oli syntynyt muistaakseni 12 lasta, ja heistäkin 2 on jo muuttanut pois. Niin surullista!
Voimia ja siunausta sinne teidän koulunne muutoksiin!
Onnittelut!
Meillä vielä lasketaan tunteja... pelastuksena toivottavasti tulevina vuosina on se, että kaksi alakoulun en-opea ovat jo nyt jatkoajalla ja varmaan joskus jäävät eläkkeelle.
Auskultoidessa muuten aikoinaan, yksi didaktikkomme heitti aina:"Sitten kun olette Äkäslompolossa töissä..." ja ajattelin, että se on varmasti jossain jumalan selän takana. Vihdoin ja viimein yksi toinen auskultoija sai hepulin ja huudahti:"mutta kun minä olen jo opettanut siellä!"
lapset on vähentyneet syrjäpaikoissa jo kauan aikaa - mutta uutta koulumaailmassa on se, että myös tiheämmin asutuilla paikkakunnilla lapset vähenevät rutkasti - eli syrjemmällä loppuvat täysin, asutuispaikoissakin vähenevät reilusti - kun me suuret ikäluokat poistumme maisemista, on meitä suomalaisia olemassa yhä vähemmän, kunnes tulee kokonaan loppu
Katilein: Ei ainakaan meidän kunnassa ole pulaa opettajista, kun alakoulun puolellakin on joku jouduttu jo irtisanomaankin, kun kyläkouluja lakkaa.
minäkin olen harkinnut ulkomaille menoa pariksi vuodeksi, mutta se oli noin 10 vuotta sitten, enää en kai viitsi. Espanjassa olisi ollut mukavan lämmintä. Mutta Lappia kyllä harkitsen vakavasti vieläkin.
Elina: Just tuon massameiningin takia en halua suuriin kaupunkeihin. Täälläkin eräänä vuonna syntyi vain 8 lasta, ei niistä juuri lukioluokallista tule vaikka kaikki lukioon menisivät.
Villasukka: Äkäslompolo...hih, kauas on pitkä matka. Helsinkikin tuntuu periferialta täältä katsottuna.
Annikki: No ei nyt noin synkkiä pidä ajatella.
Lähetä kommentti