tiistai 13. marraskuuta 2007

Pitkää, pitkää

Ei mikään ihme, että oppilaat sanovat, että he tulevat tuumia pitkiin täihin ylioppilaskuunteluita kuunnellessa. Ne ovat pitkiä kuin nälkäkuolema (siis kuuntelut). Luulisi osaamisen saatavan testatuksi lyhyemmälläkin testillä. 45 minuuttia kestää yksi kuuntelu. Tavallisesti emme kuuntelekaan kuin yhden tai kaksi osiota kerralla, mutta parin viikon kuluttua abeilla loppuu saksa tältä vuodelta ja ajattelimme harjoitella keskittymistä tulevaa sotaa varten.

Ah, miten tuli selväksi taas moni aihealue: käyttäytymisopetusta lisätään Saksassa, sillä oppilaat Saksassa kuuntelun mukaan kysyvät opehuoneen ovella: Onks Müller täällä, kun pitäisi kysyä Olisiko Herr Müller tavattavissa.
Selväksi tuli myös se, että saksalaiset ja sveitsiläiset rakensivat siltaa joen yli, mutta keskellä huomasivat, että sillan päät eivät sopineetkaan yhteen, kun toiset olivat rakentaneet sillan muutaman kymmenen senttiä korkeammaksi. Kumpikin osapuoli oli laskenut sillan korkeuden merenpinnasta, mutta eri meren pinnasta.

Tämä kuuntelu oli, ihme kyllä inhimillinen ja oppilaat saivat hyviä pistemääriä. Kunpa se nyt kannustaisi heitä kirjoittamaan pitkänä saksan, eikä lyhyenä, kuten joku oli jo ehtinyt suunnitella. Tämän kuun loppuun mennessähän on ilmoittauduttava kevään koitoksiin.

Ei kommentteja: