Panoverbejä

Panoverbit ovat samat niin ruotsissa kuin saksassakin. Eilen taas kerrattiin ruotsin tunnilla panoverbit: sätta, ställa, lägga sekä verbit, mihin asentoon pantava jää: sitta, stå, ligga.
Nuo kaikki (paitsi ställa) ovat epäsäännöllisiä ja toistensa tapaisia, mikä tietysti estää mieleen jäämistä.
Mutta kun olen alkanut puhua härskisti panoverbeistä, ottavat yleensä laiskimmatkin kynän heti käskemättä käteen ja oikein kirjoittavat ne itselleen erikseen muistiin, vaikka ne on joka kirjan takana luetteloissakin.

Valtavaa hihittelyä kuuluu luokasta, kun mainitsen, että saksassa paneminen on aina säännöllistä, mutta olotila sen jälkeen epäsäännöllistä. ( setzen-sitzen, stellen-stehen, legen-liegen). Takuuvarmasti tällaisesta saa aina kuulla abipäivänä, mutta olen tullut siihen tulokseen, että tarkoitus pyhittää keinot. Nuo kielen keskeiset verbit nyt on opittava keinolla millä hyvänsä.

En kannata rumien puhumista enkä härskiyksiä noin muuten. Enkä missään tapauksessa puhuisi sellaisesta yläasteella, siitähän ne vallan villiintyisivät ja hyppisivät seinille. Mutta abeja pidän jo sen verran fiksuina ja aikuisina, että voi tietyn luokan kanssa joskus revitelläkin.

Sitä paitsi abeistakin melkein jokainen seurustelee vakituisesti ja on taatusti tietoinen joistakin elämän tosiasioista. Niitähän saa käytävällä joskus irrotella toisistaan, mistä tietysti saa moraalinvartijan maineen. Mutta ei ole kivaa, kun joskus jopa kesken tuntiakin jotkut hieroskelevat toisiaan ja pussailevat (huom, ei mitään pieniä suukkoja, vaan oikein kielareita) niin, että muut istuvat ihan vaikean näköisinä. Kun sitten mainitsen tästä asianomaisille, he kuittaavat minulle: sinä olet vaan kateellinen!