Ihmisen mieli on outo ja erikoinen. Vaikka alkaa kirjoittaa blogia ensin omaksi huvikseen ja kirjaamaan muistiin vanhuuden päivien varalle itselleen lukemista, on silti kiva kun joku muukin lukee kirjoituksia. Ensin ajattelee, ettei ole väliä, vaikkei kukaan kommentioikaan, eihän pöytälaatikostakaan kukaan lukisi ja kommentoisi. Mutta sitten kun joku kommentoi jotain, on se aina mieltä lämmittävää.
Seuraavaksi miettii, etten minä ainakaan muiden blogeja lue enkä nyt ainakaan kommentoi. Enkä minä ainakaan millekään listoille ilmoittaudu enkä laita muiden näkyville lukemiani sivustoja. Mitä minä laskurillakaan teen, aivan sama lukeeko joku vai ei.
Vielä saattaa ajatuksiin ilmestyä, etten nyt ainakaan mitään meemejä jouda enkä piittaa kirjoitella. Ja eikä sillä ainakaan mitään väliä ole, laittaako joku jonkin prenikan tunnustukseksi.
Ja miten käykään! Alta aikayksikön huomaat, että olet korviasi myöten uponnut blogien ihmeelliseen maailmaan ja olet tehnyt kaikkea sitä, mistä luulit pidättäytyväsi. Silläkin uhalla, että työt saattavat hieman siirtyä, kotiväki valittaa, ystävät valittavat, selkä valittaa.
Ja kaikella on sittenkin merkitystä. Niinkin pieni asia kuin jokin pieni tunnustus blogiystävältä lämmittää mieltä pitkään, jokin parin sanan kommentti laatikossa ilahduttaa ja päivä on pelastettu. Sellaisten voimalla jaksaa sitä tavallista arkeakin. Pikkuasioillakin on todella merkitystä. Kiitos tällä kertaa Elinalle.
9 kommenttia:
Näinhän se just menee, mutta yksi sosiaalisuuden muoto tämäkin. Minusta on mukavaa, että bloggaamista voi harrastaa melkein missä tahansa ja ainakin vuorokaudenajasta riippumatta. Aina ovat blogiystävät lähellä. :-)
Olen ajatellut samaa, kun aloin kirjoittamaan ja kuinkas kävikään, nyt harmistun, jos en ehdi säännöllisesti käydä blogiystävieni luona kylässä ja jättämässä merkintääni. Uskon vahvasti, että blogeistakin muodostuu jonkinasteinen ystävyyden verkosto; olen huomannut, että heti ollaan valmiita neuvomaan, jos joku kysyy jotakin tai puhuu pahasta olostaan yms. Tiedän, että moni pitää huuhaana koko touhua, mutta so what, meille tämä on mukavaa totta. Ja varmaan olette huomanneetkin, että ympärillemme muodostuu hyvin pitkälti samojen kommentin jättäjien joukko; siinä uskon taas käyneen niin, että samanhenkiset löytävät toisensa. Tämä on sitä rivien välistäkin lukemista!
Niinpä. Itse aloitin blogaamaan käsiteltyäni oppilaitteni kanssa blogeja. Oppilaani eivät lue tai kirjoita blogeja (vaikka yritin saada ainakin lukemaan), minä aina vain enemmän ja enemmän. Ihan hyvä harrastu omasta mielestäni.
Niin se käy. Ja se on hyvä. Luulee peikko.
Kiitos kommenteista. Minustakin tämä on vain yksi sosiaalisen kanssakäymisen muoto, joku toinen istuu kaiket illat kaverinsa kanssa juoruamassa toisista kavereista, onko se sitten muka parempi?
Tai joku toinen löhöttää sohvalla illat naistenlehtiä (tai miesten-)lukien, kolmas vahtaa televisiosta saippuasarjoja illat pitkät. Minusta tämä on monessa suhteessa jopa parempikin harrastus juuri vuorovaikutteisuutensa vuoksi.
Mutta ainahan ihmiset pitävät pahana kaikkea sitä, mitä eivät satu juuri itse harrastamaan. Vuosisadan vaihteessa (sata vuotta sitten)oli vielä erittäin paha, jos joku luki kirjallisuutta, nyt sitä päin vastoin vaaditaan.
Minulla taitaa olla kuitenkin vähän huono omatunto, kun pitää pitkiä puolustuspuheita pitää. Olen sen verran paljon saanut kuulla vinoilua bloggaamisesta.
Sinun blogejasi on hauska lukea! Osaat kirjoittamisen taidon!!
Anonyymille kiitoksia.
Jokainen harrastakoon mitä haluaa, mutta en voi välttyä ajatukselta, että ihan kuin alkoholistien selityksiä lukisi...
anonyymi: En tiedä millaisia selityksiä alkoholisteilla on, koska minulla on ollut onni sikäli, että lähisukuun ja -piiriin ei kuulu sellaisiksi luokiteltavia ihmisiä.
Mutta ilmeisesti ne selitykset ovat juuri tällaisia, minuakin ihmetyttää, miksi selittelen, mutta olen yllättäen kuullut tosi paljon vinoilua ja saanut osakseni negatiivisuuttakin blogiharrastuksesta.
Lähetä kommentti