Pietarin-matkalla oli ensimmäinen ruokapaikkamme Viipurissa Cafe Siesta Torkkelinpuiston toisessa päässä. Se on venäjänopen tuttavien ylläpitämä kahvila, yksi viidestä. Tuttavien tapaaminen oli sydämellinen. Venäläiset ovat erittäin vieraanvaraisia ihmisiä, ja pöydässä oli heti ruoat ja konjakit. Paitsi meille muille pelkkää ruokaa ja normaalisti maksusta, mutta venäjänope sai erikoiskohtelun.
Kävelimme ruuan jälkeen Torkkelinpuiston toiseen päähän, jossa pyöreä torni, kauppahalli ja tori. Hiljaista, ei missään ketään. Paluumatkalla oli pari kauppiasta torilla ja kauppahallissa osti joku kristallia ja teekaluston, itse ostin teepussin alusia tuliaisiksi. Teekalustot ovat uskomattoman kauniita ja edullisia, teki mieli itsekin ostaa, mutta minulla on sellaisia jo kaksikin.
Puiston varrella on myös Alvar Aallon suunnittelema kirjasto, pihassa hirvi. Erikoisuutena pääsimme näkemään Siesta-kahvilan isännän uutta rakennustyömaata. Hän rakennuttaa uutta ravintolaa, mutta kaivauksissa oli löytynyt vanha keskiaikainen rakennelma. Omistaja aikoo säilyttää tämän jotenkin uuden rakennuksen yhteydessä. Kävimme myös omistajan ensimmäisessä kahvilassa, erittäin pienessä ja vaatimattomassa kuppilassa.
Kaupunki on tosi viihtyisän tuntuinen, suomalaisen oloinen. Siistiä, taloja kohennettu, paljon on muuttunut. Tulomatkalla ruokailimme jossain ravintolassa, joka on suomalaisten suosima, näytti yhden ryhmän jälkeen tulevan heti toinen. Ruoka maittavaa, paitsi että minulle tuli väärää eläintä: tilasin kanaa, mutta sain porsasta. Asioiden jouduttamiseksi en ruvennut ruikuttamaan, vaan söin suihini.
Kuinka oli ennen?
Viipuri näytti ennen silmissäni aina vähän rähjäiseltä ja ränsistyneeltä, mutta silti viehättävältä. Kävin siellä ensimmäistä kertaa joskus parikymmentä vuotta sitten. Tuolloin tyttäreni olivat teini-ikäisiä ja innostuivat myymään kaikki meikkinsä ja sukkahousunsa. Rahat tuhlasivat ties mihin turhuuteen. Linnassa käydessä kallioilla poukkoili koko ajan perässämme kerjääviä pikkupoikia: Anna purkkaa, anna kynä! Kauppatorilla vaihtoivat kristallit ja alushousut omistajaa. Pellavaliinoja, luutia ja koreja ostin kassikaupalla ja kannoin selkä vääränä, ja silti pursusi ruplia joka taskun reiästä. Tunsin itseni miljonääriksi mitä häpesin, kun vanhat hampaattomat mummot yrittivät henkensä pitimiksi myydä itse neulomiaan liinoja.
Nyt tuo kaikki on poissa. Viipuri on kuin mikä tahansa eurooppalainen kaupunki. Siellä ei koe enää mitään eksoottista ja erilaista. Poissa ovat myös ankeat haisevat ruokakaupat, joissa keikkui hyllyllä vain yksi rasvainen makkara ja suolakurkku- ja kalasäilykkeitä pölyn keskellä. Ei, mitään erilaista et pääse enää kokemaan!
Linkki, jossa tutustut Viipuriin virtuaalisti.
8 kommenttia:
Onpas kiva kuulla, että asiat ovat menneet parempaan suuntaan Viipurissa. Minä kävin siellä vuonna 1995 ja kaupunki tuntui hyvin ankealta. Ehkä se johtui osittain siitä, että olimme avustusmatklla ja kävimme esim. lastenkodissa, jossa asiat olivat aika huonosti.
Minä olen myös ollut Viipurissa noin kaksikymmentä vuotta sitten. Silloin kaupunki näytti todella rähjäiseltä ja muistan, miten minua ihmetytti, kun bussien pohjassa oli iso reikä ja silti ihmiset matkustivat niissä.
Olisi kiva päästä Viipuriin ja sitten sinne Pietariinkin.
Kiva nähdä kuviasi, kävin siellä muutama vuosi sitten, nukuin hotelli Druzhbassa. Isäni papintodistuksessa lukee Viipuri, Heinjoelta.
Elina: varmaan on paljon vielä köyhyyttäkin, mutta kaupungin yleiskuva alkaa olla erittäin siisti, kadutkin ovat todella kuin nuoltuja. Syrjemmällä saattaa olla toisin, samoin tien varrella matkalla kaupunkiin.
Katilein: Et tuntisi enää samaksi kaupungiksi.
Hannele: Minäkin olen yöpynyt Druzbassa. Minun isäni papintodistuksessa lukee Jaakkima (Lahdenpohja), jossa minäkin olen käynyt pari kertaa.
Harmittaa, kun ei neuvostoaikana tullut käytyä Leningradissa. Olen käynyt joku vuosi sitten Viipurissa. En vielä ole ollut edes Pietarissa. Silloin vielä matkailijoita ahdisteltiin ikävästi. Ankeutta oli vielä paljon, mutta siellä täällä korjattiin vanhoja taloja. Minä pääsin käymään vankilassa, kun oli erikoismatka.
(mua "harmitti" kun Druzhbassa tarjoilivat vain ranskalaisia viinejä, ei mitään venäläistä, mutta ihanaa borsjtj ;)
Maalainen: Minä en käynyt Pietarissa Leningradin aikaan, mutta enpä siitä nyt niin murheissani ole. Toisaalta näkisi nyt paremmin sen suuren muutoksen.
Hannele: ja minua harmittaa, että moni tuote, mitä turisteillekin myydään, onkin muualla tehty, ei alkuperäistä venäläistä.
Vielä lisäyksenä, että Viipurin ruokapaikka paluumatkallakin oli venäjänopen tuttavan omistama Slavjanskaja trapeza, siis yksi niistä viidestä. Kannattaa siis käydä siellä.
Ja ope pyysi vielä korjaamaan, että ei hän konjakkia saanut, vaan hänen vaimonsa.
Tämä korjaus siksi, ettei kukaan luule, että ope työtehtävissä olisi alkoholia nauttinut.
Lähetä kommentti